1.Moos.10 kertoo Nooan poikien sukuluettelot. Luvussa mielenkiintoista on se, että näistä Nooan pojista polveutuivat kaikki maailman kansat vedenpaisumuksen jälkeen. Seuraavaksi esitän joitakin mielenkiintoisia poimintoja Jukka Norvannolta, joka on perehtynyt näihin sukuluetteloihin H.S Millerin tutkimusten pohjalta. Luvussa mainitut Jaafetin pojat Maagog, Tuubal ja Mesek liitetään yleensä pohjoisiin heimoihin. Esim. Maagogin jälkeläisiä ovat Mustanmeren pohjoispuolella elävät kansat kuten slaavit, venäläiset, bulgarialaiset, puolalaiset, slovakit ja kroatit. Maadain jälkeläisiä olisivat puolestaan intialaiset, iranilaiset, meedialaiset, persialaiset, afgaanit ja kurdit. Jaavanin jälkeläisiä taas olisivat kreikkalaiset, roomalaiset sekä laajemminkin romanialaiset kansat kuten esim. ranskalaiset, espanjalaiset jne. Tiiraasta olisivat lähtöisin mm. germaanit, joista polveutuvat sekä itäiset että läntiset germaanit, skandinaavit ja anglosaksit. Haamin pojan Kanaanin jälkeläisiä ovat mm. filistealaiset, hittiläiset, jebusilaiset, ammonilaiset ja hivviläiset. Kuusin jälkeläisiä olisivat afrikkalaiset, etiopialaiset, egyptiläiset ja libyalaiset. Kiinnostavaa on myös, että luvussa mainitaan erikseen Kuusille syntyneestä Nimrodista, jota maailman ihmiset pitivät menestyneenä mahtimiehenä, ja joka saikin itselleen paljon valtaa. Hänen elämässään ja teoissaan oli kuitenkin paljon sellaista, mikä ei ollut Jumalan mielen mukaista. Hän hallitsi Babyloniaa, jota Raamatussa käytetään myös vertauskuvana pahuudelle. Viimeisenä sukuluettelossa mainitaan Seem, jonka jälkeläisistä polveutui Israelin kansa, ja jonka kautta annettiin luvattu Vapahtaja, Jeesus Kristus. Luvussa mainitaan siis yhteensä 70 kansaa, joista polveutuvat kaikki maailman kansat.
Ilmestyskirjan kolmannessa luvassa Johannekselle annetaan kirjeet Sardeksen, Filadelfian ja Laodikean seurakunnille. Edelleen, kuten Ilm. 2. luvun kirjeissä, Jeesus mainitsee tietävänsä kaikki seurakunnista ja niiden asioista. Sardeksen seurakunnalle Jeesus sanoo ”Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut” (Ilm. 2:1). Lisäksi Jeesus kehottaa seurakuntaa valvomaan ja vahvistamaan niitä jäseniä, jotka ovat (hengellisesti) kuolemaisillaan. Edelleen Jeesus kehottaa seurakuntalaisia valvomaan, elämään sanansa mukaan ja tekemään parannus. Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että seurakunnalla on se nimi, että se elää, vaikka onkin kuollut? Minulle tästä tulee ensimmäisenä mieleen ns. nimikristillisyys. Toisin sanoen se, että ollaan kirjoilla seurakunnassa, vaikka ei todellisuudessa haluta elää Jeesuksen seuraajana. Toiseksi tulee mieleen, että seurakunta näyttää ulospäin kristilliseltä seurakunnalta kaikkine kristillisine tunnuksineen, mutta se on hengellisesti kuollut. Ehkä seurakunnassa toteutetaan muodollista jumalanpalvelusta ja vietetään mukavia konsertteja, mutta unohdetaan julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, ainoasta todellisesta pelastajasta. Jeesuksen sanat vaikuttavat kovilta, mutta niiden taustalla on Hänen valtava rakkautensa luotujaan kohtaan. Jeesus ei todellakaan halua yhdenkään joutuvan kadotukseen, ja siksi Hän kehottaa tarvittaessa voimallisestikin. Mielestäni nämä sanat olisi otettava vakavasti ja herättävä valvomaan kirkon hengellistä tilaa. Toki sanat on yhtä lailla tarkoitettu myös jokaiselle kristitylle kehotukseksi valvoa ja pysyä lähellä Jeesusta jokaisena päivänä.
Filadelfian seurakunnalle suunnattu kirje on kirjeistä toinen, jossa ei ole lainkaan moitteita. Seurakunnan voiman sanotaan olevan vähäinen, mutta se on noudattanut Herran sanaa, eikä ole kieltänyt Hänen nimeään. Ehkä seurakunta vaikuttaa ulospäin vähäpätöiseltä, mutta se on hengellisesti elävä ja raitis, pitää kiinni Jumalan sanasta tekemättä kompromisseja, eikä kiellä Jeesuksen nimeä pilkasta ja ulkoisesta painostuksesta huolimatta. Ilm.3:10 Jeesus lupaa varjella seurakunnan koetuksen hetkestä, joka on tulossa koko maailmaan koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Näin ollen seurakunta, joka pysyy lähellä Jeesusta, pysyy kiinni Hänen sanassaan, eikä kiellä Hänen nimeään, saa Jeesukselta lupauksen tulla varjelluksi siitä koetuksen hetkestä, jonka jumalaton ihmiskunta tulee kohtaamaan.
Viimeinen seitsemästä kirjeestä on osoitettu Laodikean seurakunnalle. Samalla kirje on ehkä kaikkein surullisin ja varoittavin. Kirjettä lukiessa saa käsityksen, että tässä ulkoisesti vauraassa, itseään erinomaisena pitävässä seurakunnassa Jeesus on heitetty kokonaan pois seurakunnan elämästä. Hän seisoo ovella ja kolkuttaa odottaen, että joku tulisi avaamaan. Hän ei tule väkisin sisälle, vaan odottaa, että ihmisillä heräisi kaipaus ja tarve Hänen yhteyteensä. Seurakunta ei ole kylmä eikä palava, vaan haalea. Se on tyytyväinen vallitsevaan tilaansa. Ehkä seurakunnassa pidetään jumalanpalveluksia, mutta niiden keskeisin sanoma ei ole evankeliumi vaan jokin muu kuulijakuntaa paremmin miellyttävä sanoma. Jeesus ei ole tällaisen seurakunnan pää, ja Hän kuvailee seurakuntaa hyvin voimallisin sanoin kurjaksi, säälittäväksi, köyhäksi, sokeaksi ja alastomaksi. Seurakunnan oma käsitys itsestään ja Jeesuksen käsitys siitä ovat siis hyvin toisenlaiset. Edelleen Jeesus kuitenkin kehottaa seurakuntaa tulemaan Hänen luokseen, tekemään parannus ja päästämään Hänet sisälle seurakunnan keskiöön. Edelleen Ilm. 3:19 Jeesus toteaa ”Kaikkia niitä, joita rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Ahkeroi siis ja tee parannus!”. Jeesuksen rakkaus, kärsivällisyys ja halu tuoda jokainen sisälle pelastukseen on vaan niin suuri ja ihmeellinen.
Näitä seitsemää kirjettä lukiessa syntyy vahvasti vaikutelma niiden ajattomuudesta ja niiden sanoman ajankohtaisuudesta. Silloisten seurakuntien ongelmat eivät ole mitenkään epätavallisia nykyäänkään, ja toisaalta nykypäivän seurakunnista voi löytää myös sitä hyvää, mistä Jeesus seurakuntia kehui. Ajattelen, että kaikkien aikojen seurakunnat ja yksilökristityt voivat löytää kirjeistä jotakin kosketuspintaa omaan elämäänsä. Näitä Jeesuksen antamia kirjeitä kannattaa siis lukea.
Liisa