Joosefin veljien saapumisesta Egyptiin alkaa omituinen kissa-hiirileikki, johon ainakin minun on vähän vaikea suhtautua. Miksei Joosef heti aluksi kertonut kuka on? Ehkä veljien ilmestyminen paikalle tuli hänelle yllätyksenä ja ensimmäinen ajatus oli kenties kosto, olivathan veljet käytännöllisesti katsoen tappaneet hänet. Toisaalta Joosef ymmärsi, että kotikonnuille täytyy saada viljaa eikä veljien tapattaminenkaan olisi varsinaisesti oikein, vaikka hän olisi senkin voinut tehdä.
Jumalan tahdon mukaan eläminen vaikeutuu huomattavasti siinä vaiheessa, kun tunteet astuvat kuvaan mukaan, olivat ne sitten vihaa tai rakkautta. Varsinkin elämän isoissa ratkaisuissa onkin syytä välillä pysähtyä miettimään, olenko toimimassa Jumalan tahdon mukaan vai ohjaako valintojani jokin muu.
Jeesuksen vertaukset viittaavat samaan Jumalan valtakunnan elävyyteen tai dynaamisuuteen, johon eilenkin viittasin. Ei ole niin, että siemenet kylvettäisiin vain hyvään maahan ja saataisiin puhdas sato, vaan todellisuus on paljon monimutkaisempaa ja sanoisinko sottaisempaa. Jossain kasvaa enemmän, jossain vähemmän, jossain ei mitään. Ja sielläkin missä kasvaa, voi seassa häärätä isännän vihollinenkin.
Itse luen tätä myös niin, ettei minun tarvitse olla liikaa huolissani sadon määrästä tai laadusta. Minäkin olen jossain siellä kylvämässä ja kastelemassa ja korjaamassa. Joskus näen hienoja asioita tapahtuvan, toisinaan taas en. Tärkeää on kuitenkin se, että olen uskollisesti omalla paikallani tänäänkin enkä heitä hanskoja naulaan, vaikka juuri tämä nurkka onkin kitukasvuisempaa maata kuin kaverilla siinä vieressä.
Heikki