“Mooses sanoi: »Minä pyydän, Herra, lähetä joku muu.»” 2. Moos. 4:13 Jumalan kutsuun ei ole helppo vastata, esitämme aivan samanlaisia vastalauseita kuin Mooses. Mooses tuntui tyytyväiseltä lammasten paimenelta tai sitten hän oli vain tottunut osaansa. Muistan kuulleeni opetuksen, jossa selitettiin Mooseksen paimentamissanaa näin: Mooses vain katsoi ja taas katsoi lampaita. Elämä oli ollut 40 vuotta pysähdyksissä. Mooses, joka oli kerran uskonut kutsuunsa olla kansan pelastaja ja oli toiminut sen mukaan. Apt 7:25. Kaikki oli mennytkin pieleen, häneen ei uskottu, eikä hän 40 vuoden jälkeen uskonut enää itsekään kutsuunsa. Pitikö hänen vain käydä tämä kokemus läpi, jotta ymmärtäisi oman heikkoutensa?
Nyt Jumala itse ilmestyy hänelle ja antaa kutsun lähteä liikkeelle. Jumalalla on omat aikataulunsa ja suunnitelma, jossa saamme olla. Ehkä sinunkin on pitänyt vain pysähtyä ja olla. Kutsu on voimassa sinunkin kohdalla, jokainen meistä on kutsuttu olemaan siinä paikalla, jossa nyt olemme. Tärkeintä on kuulla kutsu ja vaikka vastustelemme, niin kuitenkin lähteä liikkeelle tai jäädä olemaan ja odottaa. Mooseksen piti 40 vuotta olla palatsissa, jossa sai aikansa parhaan koulutuksen. Hänen piti kuitenkin mennä erämaahan kunnes oli hetki, jossa hän vain katsoi lampaita päivästä toiseen. Tähän tylsyyden hetkeen tuli Jumalan kutsu, ehkä Mooses oli silloin valmis kuuntelemaan ja turvaamaan yksinomaan Jumalan antamaan voimaan. Mooseksen tuli käydä tämä koulu pystyäkseen johtamaan, hän ei ollut yhtään vähemmän Jumalan suunnitelmassa palatsissa tai paimentaessaan lampaita. Missä sinä olet? Olet siellä missä Jumala on suunnitellut sinun olevan, uskon niin ainakin omalla kohdallani. Kullakin meillä on oma erityinen kutsunsa Jumalalta. Jumala kutsuu meitä toisinaan olemaan ja toisinaan lähtemään liikkeelle. Voit uskoa ettei hän kutsumistaan kadu, saat kyllä voiman tehdä sen mitä Jumala haluaa sinun tekevän. Kukin palvelkoon kutsumuksessaan sen voiman mukaan mikä on annettu. Ole rohkea olemaan tai lähtemään liikkeelle. Jumala on kanssasi.
Valvominen on asia, joka tuo itselle mieleen illan ennen nukkumaan menoa. Nukkumaan meno on useimmille lepoon menemistä päivän työn jälkeen. Valvominen on taas sellaista, jossa odottaa nukahtamista tai huonossa tapauksessa voi herätä aamuyöstä valvomaan. Valvominen ei aina ole mukavaa, toisinaan sitä tekee vapaaehtoisesti ja toisinaan pakosta, siinä on kuitenkin ajatuksena valvoa kunnes pääsee lepoon. Tässä raamatun luvussa valvominen puhuu itselle hereillä olosta, sen tiedon muistuttamista itselle, joka pitäisi olla itsestään selvää.
“»Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” Matt 25:13. Viisaat morsiusneidot ottivat mukaan varalle öljyä. Viisaiden öljyvalo riitti ylkän tuloon asti. Vanhassa testamentissa ja varsinkin ilmestyskirjassa puhutaan paljon siitä kuinka Jumala on kihlannut seurakuntansa eli meidät itselleen. Olemme rakkaussuhteessa Jumalaan. Odotamme rakkaamme paluuta, rakkaamme odotukseen kuuluu lampun valon öljyn riittäminen loppuun asti. Kun Jeesus puhuu seuraavassa vertauksessa talenteista niin ajattelen tuon vertauksen liittyvän edelliseen. Rakkaamme odottamisen aikana meidän tulee osoittaa rakkautta seurakuntaa kohtaan, joka on Kristuksen ruumis. Siihen liittyy lahjojen käyttö, joka kullekin on armosta annettu. Meidän ei tule väheksyä lahjojamme, vertauksessa talenteista vähiten saaneen ongelma oli lahjan piilottaminen. Onko meillä seurakunnassa ongelmana, että vähiten näkyviin tehtäviin on vaikea saada tekijöitä, koska ne lahjat piilotetaan? Voi olla, että talentilla tarkoitetaan jotakin muuta, mutta itse ajattelen niiden olevan Jumalan meille antamia lahjoja, joilla voimme palvella toisiamme ei pelkästään seurakunnan Jumalan palveluksessa, vaan koko elämällämme. Tekojemme lähde ei saisi olla kuitenkaan syyllisyys tai toistemme syyttely, vaan rakkaus, joka tulee Jumalalta.
Rakkaus ei katso tekojen suuruuteen, vaan toisen tarpeeseen. Jeesus puhuu melko yksinkertaisista asioista, joita voimme lähimmäisillemme tehdä: nälkäisille ruuan antaminen, janoisille juotavan, kodittomille asunnon, sairaiden luona käymisen, alastoman vaatettamisen, vankilassa olevien luona vierailun. Minulle tulee mieleen ne tarpeet, jotka tuntuvat olevan suurimpia meidän yhteiskunnassa Suomessa: yksinäisyys, toisten kuuntelemisen puute, monet henkisesti rikki olevat ihmiset, jotka tarvitsevat toisen tukea.
Olen tavannut viime aikoina monia, jotka ovat ilman seurakunta yhteyttä. Sitä he ovat joskus sen takia, että heitä on siellä rikottu tai kokevat olevan niin epäonnistuneita, että eivät uskalla tulla seurakunnan jumalanpalvelukseen. Armon evankeliumiin julistaminen heille ja meille syntisyytemme kanssa kamppaileville on alastomuuden häpeästä vaatettamista. Sinä kelpaat Jumalalle hänen ansionsa takia. Mitä voin sanoa ihmisille joka tunnustaa minulle yhä uudestaan saman syntinsä? Enkö voi julistaa hänelle vain sen, mikä minulle julistetaan: Jeesuksen Kristuksen sovitustyön tähden syntisi on anteeksiannettu. Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja sen aiheuttamasta häpeästä. Minä tarvitsen säännöllisesti muistutuksen evankeliumista, ristin sovituksesta. Hän on ylösnoussut elävä Jumala, joka rakkaudessaan muistuttaa meitä armostaan joka päivä. Vanhurskaana menen iankaikkiseen elämään, kun pidän kiinni uskosta syntini sovittajaan Kristukseen.
Mika M