Ei kukaan ole profeetta omalla maallaan!
Jeesus sai kokea kotikaupunkinsa hyljeksinnän ja jopa vihan mennessään opettamaan synagogaan. Mistä johtunee, että “missään ei profeetta ole niin väheksitty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan?” (4) Sitä jäin miettimään. Vaikka kotijoukot olivat kuulleet Jeesuksen voimateoista, he silti torjuivat hänet.
Tämä asenne ja epäusko hämmästytti Jeesusta, eikä hän voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa muutaman sairaan parantamista lukuunottamatta. Samasta aiheesta kirjoittavat kaikki evankelistat Matt.13, Luuk. 4 ja Joh 4. Johanneksen mukaan galilealaiset ottivat hänet ystävällisesti vastaan, koska olivat käyneet Jerusalemissa juhlilla seuraamassa Jeesuksen toimintaa.
Luvussa kerrotaan myös toisen profeetan, Johanneksen kurjasta kohtalosta. Hänet, joka toimi erityistehtävässä valmistaen Jeesuksen tuloa maailmaan, tapettiin julmasti. Johannes saarnasi voimakkaasti ja kohti käyden. Samalla Johannes korosti, että luvatun Vapahtajan tulo oli lähellä:” Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” (Joh. 1:29)
Nyt jouluna tätä kirjoittaessa tuli mieleen oma perheväki, suku ja naapurit, joita tapaillaan ehkä normaalia enemmän. Heistä kaikki eivät vielä tunne Jeesusta, vaikka sitä tietysti toivon ja välillä rukoilenkin. Onko tämä em. ilmiö voimissaan myös näissä joulun tärkeissä kohtaamisissa, jossa odotukset ovat ehkä myös evankeliumin jakamisen suhteen korkealla. Profeetan äänenpainolla saarnaaminen ei ehkä ole paras malli, mutta passiivinen odottaminenkaan ei ole vielä tuottanut mainittavaa edistymistä. Mitenkä Jeesus kohtaisi nämä rakkaat lähimmäiset? Riittäisiköhän läsnäoleva kohtaaminen, jossa ihmisen perustarpeet tulla nähdyksi ja kuulluksi toteutuisivat? Yhteyden syntyminen edellyttää kuuntelijalta sisäistä rauhaa ja levollisuutta, mutta sen vaaliminen kannattaa, sillä sinne missä on aito yhteys, ilmestyy rakkaus silmänräpäyksessä. Ihmisen tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi on pohjimmiltaan rakkauden tarvetta. Kun kuuntelen toista ja laitan omat tarpeet syrjään, en menetä mitään, vaan saan itse vähintään yhtä paljon, sillä rakkaus kertaantuu, kun sitä antaa. (Näitä ajatuksia lainasin T. Hellstenin kirjasta Ihmisen näköinen elämä;). Lisäksi pieni muistaminen ja ystävyyden osoitus myös ennen seuraavaa tapaamista ilahduttaisi varmaan ja voisi saada jotain uutta aikaa näissä ihmissuhteissa. Rukous on varmaan yksi tärkeimmistä tavoista kantaa näitä ihmisiä Jumalan luo, mutta siihen ei ole itselleni vielä sitkeyttä riittänyt. Tosin viime Mission yhteydessä esillä ollut “salasiunaaminen” oli aika hyvä kokemus.
Bless You! Herra siunatkoon sinua ja …
Juha