Abrahamin elämä on Raamatussa keskeinen. Hän sai Jumalalta lupauksen, johon kuului kolme asiaa: oma maa, suuri kansa ja siunaus, joka kuuluu kaikille maailman kansoille, 1 Moos 12:1-2. Abraham oli juutalaisen kansan esi-isä. Paavali kirjoitti tässä luvussa juutalaiskristityille siitä, miten Jumala mielistyi ja hyväksyi Abrahamin tämän uskon takia. Vaikka Abraham oli monella tavalla esikuva juutalaiselle kansalle, niin hänenkin suhteensa Jumalaan perustui Jumalan lahjaan, armoon ja uskoon.
Paavali viittaa tässäkin luvussa Psalmien kirjaan. Daavid sanoi näin: “Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään.” Psalmi 32:1-2. Daavid oli yksi Vt:n suurista hahmoista. Hänkin sai osakseen anteeksiannon ja Jumalan hyväksynnän yksin armosta ja lahjana.
Paavalin teksti vaatii paneutumista, jotta se alkaa avautua. Hän jatkaa Abrahamin ja Daavidin esimerkkien jälkeen siihen, että Jumala katsoo vanhurskaaksi (Jumalalle kelpaavaksi) niin pakanat kuin juutalaiset samalla perusteella. Kaikki ovat samassa asemassa. Meille tämä ajatus tuntuu aika selkeältä, mutta Paavalin aikaan kysymys ei ollut niin selkeä. Paavali kävi tiukkaa vääntöä tässä asiassa, jotta olisi ymmärretty kaikkien tarvitsevan Jeesusta ja anteeksiantoa.
Mika