Psalmi 24 alkaa: ”Herran on maa ja kaikki mitä siinä on, maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat. Hän on sen perustanut merien päälle, kiinnittänyt lujasti virtojen ylle.” Nämä jakeet kuvaavat hyvin, miten kristillinen maailmankuva rakentuu sille ymmärrykselle, että maailma on johdonmukainen, todella olemassa oleva ja tutkimisen arvoinen. Olen viime aikoina törmännyt monissa eri lähteissä siihen, miten tämä kristillinen maailmankuva on mahdollistanut tieteen kehittymisen. Vaikka uskontoja pidetään yleisesti tiedevastaisina ja on pidetty jo kauan aikaa, on kuitenkin tärkeää muistaa, että tiede on alunperin kehittynyt ainakin osin nimenomaan siltä pohjalta, että voimme tutkia maailmaa, kun sen takana on järjellinen ja hyvä Luoja. Tämän tiedostaminen on tärkeää paitsi yleissivistyksen myös oman tiedesuhteemme kannalta. Voimme hyvillä mielin tutkia maailmaa myös järjellisesti, sillä tiede ei ole uhka. Eräs hyvä ystäväni kiteytti asian osuvasti: ”Maailmaa tutkiessa ei voi tulla vastaan mitään, mikä kumoaisi uskon, koska maailma on Jumalan luoma!”
Roomalaiskirjeen neljännessätoista luvussa on jotain hyvin oleellista siitä, miten erotamme synnin tekemisen oikein tekemisestä. ”Joka kiinnittää huomionsa päiviin, tekee niin Herran kunniaksi, ja joka syö, syö Herran kunniaksi, sillä hän kiittää Jumalaa. Joka taas ei syö, on Herran kunniaksi syömättä, ja hänkin kiittää Jumalaa.” (Jae 6) Aikaamme leimaa hyvin vahvasti väittely oikeasta ja väärästä. Oikea ja väärä pyritään ratkaisemaan argumenttien ja todennäköisyyksien kautta. En ole tätä vastaan! Mutta henkilökohtaisessa uskonelämässä luotan myös erääseen toiseen keinoon: sisäiseen rauhaan. Vaikka ihmisen omatunto on toki keskeneräinen (joillain liian hiljainen, joillain liian äänekäs), olen omassa elämässäni huomannut, miten omatuntoni on kuitenkin hämmästyttävän usein linjassa sen kanssa, mitä Raamattu näyttäisi sanovan asiasta. Jos olen elänyt vastoin sitä, minkä uskon Raamatun pohjalta oikeaksi, olen menettänyt melko pian kokemuksen sisäisestä rauhasta. Ja toisaalta minun täytyy sanoa, että hyvin harvoin tapaan ihmisiä, jotka eläisivät täysin rauhassa ja levollisina Raamatun Sanaa vastaan. Erilaisten moraalisten valintojen edessä on siis hyvä kysyä: tuoko tämä minulle rauhaa? Tuoko tämä kokemuksen Jumalan kunniaksi elämisestä? Voinko kiittää Jumalaa tämän kautta? Nämä kysymykset ovat myös siitä hyviä, että ne eivät syytä ja leimaa, vaan osoittavat, miten se, että valitsemme oikein, tuo elämäämme rauhaa, jota synnissä eläminen ei voi koskaan tarjota.
Esteri