Uhraaminen jatkuu. Tässä luvussa Mooseksen veli Aaron suorittaa ensimmäiset uhrinsa. Kaikki kuvataan varsin seikkaperäisesti, joten yksityiskohdilla on selvästi väliä. Vaikka Aaron oli juuri vihitty virkaan ja puhdistettu monin menoin, niin silti ensimmäinen uhri, jonka hän suoritti, oli syntiuhri hänen omien syntiensä sovittamiseksi. Minulle tämä kertoo koruttomasti siitä, että on mahdotonta elää täydellistä elämää.
Luvun otsikkona on ”Jerusalemin kristittyjen avustaminen”. Sanaa ”Jerusalem” on turha etsiä tekstistä, joten se on päätelty asiayhteydestä ja muista Uuden Testamentin kohdista. Paavali kertoo Galatalaiskirjeessä, että Jerusalemin köyhien avustaminen kuului tavallaan hänen toimenkuvaansa:
Kun Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, käsittivät, minkä tehtävän Jumala oli minulle armossaan antanut, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi: meidän oli määrä mennä vieraiden kansojen, heidän taas juutalaisten keskuuteen. Heidän köyhiään meidän vain tuli muistaa, ja niin minä olen ahkerasti tehnytkin.
Tässä luvussa puhutaan paljon anteliaisuudesta. Toinen melkein yhtä keskeinen teema on ilo. Makedonialaiset antoivat runsaasti, koska heidän ilonsa oli niin ylitsepursuava. Toisaalta puhutaan myös rakkaudesta. Molemmat ovat Hengen hedelmää, joten voi hyvin ajatella, että anteliaisuus on sen seurausta, että Pyhä Henki on saanut vaikuttaa meissä.
Marko