Ajatus saastaisista ja puhtaista eläimistä on itselleni vähän vieras. Ehkä siksi, että takaraivossa on muisto Pietarin näystä Apostolien teoissa. Toki nykyäänkin on eläimiä, joita ei ainakaan Suomessa kukaan söisi, joten sitä kautta voin samaistua tähän. Itse asiassa monet tässä luvussa saastaisiksi luetelluista eläimistä on juuri sellaisia.
Uskon, että näillä ohjeilla oli myös käytännöllinen puoli. Jotkut eläimet vain sopivat toisia paremmin ihmisruuaksi. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että tällaista ohjeiden noudattamista jokaista yksityiskohtaa myöten on vaikeaa. Mielenkiintoinen ja usein unohtuva asia on se, että saastaisuus ei koske vain eläimiä itseään, vaan kaikkea mitä ne koskevat. Jopa leivinuuni täytyy purkaa, jos sen päälle joutuu saastaisen eläimen raato. Kuinkahan moni oikeasti toimi näin? Epäilen, että oli suuri houkutus vain ”unohtaa” koko asia, ainakin jos kukaan muu ei sattunut näkemään tilannetta. Sen sijaan ei ole lainkaan yhtä vaikeaa luoda itsestään puhdasta mielikuvaa toisille. Vaikeaa sekin on, mutta ei mahdotonta, varsinkin jos ei ole toisten ihmisten kanssa ihan hirveästi tekemisissä. Minusta ei ole mikään ihme, että Jeesus moitti fariseuksia ja muita ”laki-intoilijoita” nimenomaan ulkokultaisuudesta.
”Luotettava ei ole se, joka itse suosittelee itseään, vaan se, jota Herra suosittelee.” Näihin sanoihin päättyy tämän päivän luku. Hieman ironista siinä mielessä, että Paavali oli juuri käyttänyt aika paljon aikaa oman asemansa puolustamiseen. Paavalin asenne tehtäväänsä ja asemaansa on minusta vähän paradoksaalinen. Toisaalta hän on hyvin tietoinen kutsumuksestaan ja varma siitä, että Jumala oli itse hänet kutsunut apostoliksi. Mutta kuitenkin välillä tuntuu, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa se, mitä muut siitä ajattelevat.
Tämän tekstin ääressä jää luonnostaan miettimään sitä, että miten aidon Jumalan puheen tai apostolin sitten tunnistaa. Uskon, että Paavali antaa tässä hyvän nyrkkisäännön, kun hän kertoo, että hänen päämääränsä on saada ihmiset seuraamaan Jumalaa. Ei siis niinkään itseään. Paavalihan ei edes ollut paikalla, hän ei tarvinnut kenenkään kehuja tai ihailua. Hän puolusti asemaansa, koska hän oli huolissaan korinttilaisten suhteesta Jumalaan. He eivät niinkään vastustaneet häntä ihmisenä, vaan hänen sanomaansa.
Marko