Papit ottivat vastaan ihmisten tuomia uhrieläimiä. Pappien piti pitää itsensä puhtaina, jotta ne uhrieläimet, joita ihmiset toivat lähestyäkseen Jumalaa, pysyisivät puhtaina. Muuten uhrit olisivat olleet turhia, koska ne olisivat saastuneet. Papeilta vaadittiin paljon. Jos pappi ei ollut noudattanut puhtaussäädöksiä, hän olisi voinut menettää jopa henkensä. Papit joutuivat olemaan käytännössä jatkuvasti valppaina ja tarkkailemaan rituaalista puhtauttaan. Ehkä takaraivossa on ollut alituinen huoli, olenko varmasti kelvollinen toimittamaan jumalanpalvelusta. Jumala kuitenkin tietää, ettei kukaan voi elää täydellistä elämää. Pappia, joka oli epäpuhdas, ei hylätty virastaan, mutta hänen oli puhdistauduttava ollakseen jälleen kelvollinen suorittamaan virkaansa. Meidänkin on aika ajoin hyvä tarkkailla itseämme ja omaa toimintaamme, onko meissä jotakin syntiä, mikä olisi hyvä tuoda Jumalalle, jotta voisimme taas puhtaammin ja kevyemmin mielin jatkaa matkaa.
Uhrieläinten oli siis oltava virheettömiä, mikä on esikuvaa Kristuksesta, joka ainoana virheettömänä ja täydellisenä on verellään lunastanut meidät omikseen. Mielenkiintoista on, että myös kitukasvuiset eläimet kelpasivat vapaaehtoisina uhreina Jumalalle. Jumala ottaa meiltä vastaan antamamme lahjat, vaikka ne eivät olisi täydellisiä. Kukaan meistä ihmisistä ei ole täydellinen, mutta Jumala iloitsee siitä, jos annamme kätemme, jalkamme, itsemme Hänelle lahjaksi, Hänen käyttöönsä.
Efesolaiskirjeen toisen luvun tärkein sanoma on, että meidät on pelastettu yksin armosta uskon kautta. Kukaan ei voi omin ansioin vaikuttaa pelastumiseensa millään tavoin, sillä kaikki on jo tehty. Tämä on ihana ja vapauttava lupaus. Minun ei oikeasti tarvitse tehdä mitään muuta kuin suostua armahdettavaksi. Pelastukseen tarvitaan vain turvautuminen Jeesukseen, Herran avuksi huutaminen. Toisin sanoen halu saada synnit anteeksi ja tulla Jumalan lapseksi. Joskus muistan pohtineeni, onko minulla varmasti tarpeeksi uskoa. Tähän sain muistutuksen siitä, ettei oma uskoni minua pelasta vaan ainoastaan Jeesus pelastaa. Toisin sanoen omaan uskoon ei kannata turvata vaan Jeesukseen. Katse pitää nostaa omasta itsestä Jumalaan. Sillä ei ole merkitystä miltä minusta tuntuu tai kuinka huonoksi ja vähäpätöiseksi koen itseni. Maksettujen Viulujen Uskon jyvä -laulussa lauletaan osuvasti: ”Mut se mitä mulla on, nyt jo kääntää kohtalon. Jos mut tänään täältä viedään, kaiken tarpeellisen tiedän. Se on: Jeesus, auta mua”. Turvautuminen Jeesukseen riittää. Kannattaa kuunnella koko laulu!
Paavali kirjoittaa, että olemme luodut Kristuksessa Jeesuksessa tekemään niitä hyviä töitä, jotka Jumala on ennalta valmistanut. Tämä riisuu Jeesuksen seuraajan vaatimuksesta yrittää omin suorituksin palvella Jumalaa. Toisaalta se myös riisuu pois ylpeydestä, sillä kaikki teot mitä Jumalan valtakunnan hyväksi teemme, eivät johdu meidän erinomaisuudestamme, vaan ne ovat Jumalan ennalta valmistamia, ja näin ollen Jumalan, ei meidän tekojamme. Riittää, kun annan käteni, vaikka sitten tyhjätkin Herrani käyttöön.
Paavali myös painottaa, kuinka me pakankristityt olemme Jumalan armosta pelastetut samaan jaloon öljypuuhun, ja päässeet osallisiksi samasta lujasta lupauksen liitosta. Jokainen ihminen, kansalaisuudestaan riippumatta, on täysin samalla viivalla ja samassa asemassa, koska Kristus on kuollut kaikkien puolesta. Nyt kaikki Jeesuksessa Kristuksessa ovat taivaan kansalaisia etnisestä taustastaan riippumatta. Jokainen Jeesuksen oma, on hän sitten juutalaistaustainen tai pakanakristitty, on elävä kivi siinä yhdessä seurakuntatemppelissä, jonka perustana on apostolien ja profeettojen todistus, ja jonka kulmakivenä on Kristus itse. Rakennuksen perustana on siis apostolien ja profeettojen opetus, Sana, jonka pohjalle on ollut hyvä lähteä rakentamaan kokonaista temppeliä. Jokaista kiveä tarvitaan. Jokaiselle on oma paikkansa ja tehtävänsä. Jeesus Pyhän Hengen kautta on ikään kuin liima, tai pitäisikö sanoa laasti, joka liittää kivet yhteen.
Liisa