Luvussa 24 puhutaan öljystä, jota tarvitaan seitsenhaaraiseen lamppuun. Lisäksi puhutaan leivistä. Näissäkin näkyy viittaus Jeesukseen, joka on maailman valo ja elämän leipä. Leeviläiset papit saivat syödä leivät ja saivat niistä ravintoa. Samoin kristityt saavat tulla ravituiksi elämän leivästä, Jeesuksesta Kristuksesta.
Jakeesta 10 alkaen kuvataan varoittava tapaus, jossa kerrotaan pojasta, jonka isä oli egyptiläinen ja äiti israelilainen Daanin sukukunnasta. Kertomus on surullinen ja saa karun päätöksen. Jos perheen äiti ja isä uskovat eri tavalla, toinen Jumalaan ja toinen epäjumalaan, voi todellakin olla vaikea kasvattaa lapset tuntemaan Jeesuksen ja kunnioittamaan häntä. Kertomuksessa poika ei ollut kiinnittynyt Herraan ja hänen oli, surullista kyllä, turhan helppo kirota Jumala kiperässä tilanteessa ja syyllistyä jumalanpilkkaan. Jumalasta luopuminen ja Hänelle selän kääntäminen johtivat kuolemantuomioon. Sitä se tekee iankaikkisuusnäkökulmasta edelleenkin (vrt. Pyhän hengen pilkka eli tietoinen valinta olla ottamatta vastaan Jeesuksen tarjoamaa pelastusta, josta Pyhä Henki todistaa). Monet Vanhassa testamentissa kerrotut tuomiot tuntuvat äärimmäisen kovilta ja ehdottomilta. Niiden tarkoitus lienee viestiä meille, että Jumala on pyhä, ja samalla tavoin meistä jokainen olisi kuolemaan tuomittu omien syntiemme tähden, jos meillä ei olisi Jeesusta. Nämä kertomukset ja esimerkit toisin sanoen korostavat, kuinka paljon me Jeesusta tarvitsemme ja kuinka Hän on meidän elinehtomme.
Efesolaiskirjeen neljäs luku käsittelee seurakunnan ykseyttä ja sitä, mitä se ideaalitilanteessa olisi. Yksi ruumis, yksi Henki. Jeesuskin pyysi ns. jäähyväisrukouksessaan Isältään, että kristityt olisivat yhtä. Käytännössä olisi hienoa, jos kristityt yli seurakunta-/kirkkokuntarajojen voisivat tehdä enemmän yhteistyötä ja todella käytännössä osoittaa olevansa samaa ruumista. Palvelemme kuitenkin samaa Jumalaa, vaikka joistakin asioista olisikin eri näkemyksiä. Lienee mahdollista, että lopunaikojen lopunaikana tällaista yhdistymistä tuleekin vielä tapahtumaan. Mediamission yhteydessä tällaista yhteistyötä olikin jo mukavasti havaittavissa.
Jokaiselle kristitylle on annettu oma tehtävänsä ja armolahjat. Kaikki jäsenet ruumiissa ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitaan. Seurakunnissa olisi tärkeää, että jokainen saisi palvella niissä tehtävissä, jotka tuntuvat itselle kaikkein omimmilta, ja joihin Jumala on antanut erityiset lahjat. Tällöin seurakunta rakentuisi kaikkien yhteiseksi hyväksi. Vastaavasti tulee mieleen, ettei kenenkään pitäisi joutua sellaisiin tehtäviin, jotka tuntuvat itselle vierailta ja jotka alkavat siten kuormittaa liikaa. Armolahjojen käyttöön on hyvä kannustaa.
Meitä kehotetaan rakkauteen, nöyryyteen ja lempeyteen. Helpommin sanottu kuin tehty. Valitettavasti seurakuntien sisällä on kaikenlaista eripuraa, kateutta, juoruamista, katkeruutta jne. Olemmehan ihmisiä, joissa synti edelleen pyrkii vaikuttamaan. Yksi paholaisen tehokkaimmista aseista taitaa olla juuri eripuran ja kateuden luominen kristittyjen keskuudessa. Tärkein unohtuu, kun keskitytään epäolennaisiin. Kuulin, että yleisin syy lähteä lähetyskentältä kotiin on erimielisyydet tiimin jäsenten kesken. Tämä ei olisi ihan ensimmäisenä tullut mieleeni, mutta kertoo paljon. Paholaiselle ei pitäisi antaa tilaa, kuten Paavalikin kirjoittaa.
Paavali kehottaa kristittyjä olemaan toisiaan kohtaan hyväsydämisiä, lempeitä ja anteeksiantavia. Epäoikeudenmukaisuudesta ja vääryydestä saa vihastua, mutta ei tehdä syntiä, eikä antaa auringon laskea vihan ylle. Vihastuminen on eri asia kuin vihaaminen. Vihanpito on syntiä, mutta vihastuminen on luonnollinen tunnereaktio ja siten täysin sallittu. Toki sitä on purettava rakentavalla tavalla. Onneksi lasten tunnekasvatuksessa nykyisin opetetaan kaikkien tunteiden olevan sallittuja. Jeesuskin vihastui ihmisten kovasydämisyydestä.
Epäkohdat ja vääryydet olisi hyvä ottaa esiin ja puhua asiat auki suoraan asianosaisten kesken, jotta ne eivät jää kalvamaan. Rukous on yksi tehokas ase. Kuten viisaat ovat sanoneet, sellaista ihmistä, jonka puolesta rukoilee, ei voi kovin kauan vihata. Asiat, joihin ei itse juurikaan pysty vaikuttamaan, kannattaa jättää Herralle. Paavali kehottaa riisumaan vanhan ihmisen ja pukemaan ylle uuden ihmisen, joka on luotu Jumalan kuvaksi tekemään hyviä, Jumalan tahdon mukaisia tekoja. Välillä tuntuu, että helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi meitä ei ole jätetty yksin pärjäilemään, sillä kristityille on annettu Pyhä Henki, joka auttaa elämään oikein. Gal. 5:16: vaeltakaa Hengessä, niin ette toteuta lihan himoa. Vanhan minän vaikutukset kristityissä eivät tässä ajassa täysin lakkaa, mutta sen aikaansaamat teot ja ajatukset pitäisi aina tuomita, ei hyväksyä. Jos siis sanon jollekulle pahasti tai ajattelen pahaa, minun pitäisi aina uudelleen jättää se kaikki paha Herralle, jotta vanha ihminen minussa ei saisi valtaa. Syntiä pitää aina vastustaa. Jeesukseen pukeutuneena pukeudun armoon ja uuteen ihmiseen, jonka tulisi saada minussa määräysvalta. Taistelua syntiä vastaan on käytävä niin kauan kuin tässä ajassa elämme.
Liisa