Päivän Vanhan testamentin kohdassa puhutaan erilaisista uhreista, joita isralilaisten tuli toimittaa Jumalalle eri ajankohtina. Uhraaminen ei välttämättä sano hirveästi länsimaalaiselle, ei välttämättä edes siinä tapauksessa, että länsimaalainen ihminen on kristitty. Wikipedia toteaa, että uhraaminen on uskonnollinen rituaali, jossa ihminen luovuttaa jonkin uhriesineen jumaluudelle tarkoituksella luoda, säilyttää tai ennallistaa toivottu oikea suhde pyhiin voimiin. Vanhan testamentin uhraamisen lisäksi Uuden testamentin puolella puhutaan Jeesuksen täydellisestä uhrista sekä koko elämän antamisesta pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi (Room. 12:1). Uhraamisen ajatuksen voi siis nähdä olevan vahvasti läsnä myös meidän elämässämme. Selvimmin tämä näkyy siinä, että meidän ei enää tarvitse uhrata eläimiä, koska Jeesus on jo kärsinyt täydellisen uhrin meidän syntiemme puolesta. Mutta mitä koko elämän uhraaminen voisi tarkoittaa yksittäiselle länsimaiselle kristitylle? Minä olen tuntenut aina suurta vastenmielisyyttä niitä ajatuksia kohtaan, joissa tämä tulkitaan niin, että Jumalalle täytyy antaa aivan täysin elämänhallinta ja päätösvalta. Joillakin tämä on tainnut mennä niin pitkälle, että kaupassa tulee rukoiltua, mikä maitopurkki pitäisi ostaa. Ehkä elämän uhraaminen ei tarkoita tätä? Mutta voisiko se tarkoittaa esimerkiksi pyhitykseen suostumista, Jeesuksen kaltaisuuteen pyrkimistä? Mitä itse ajattelet?
Kolossalaiskirjeen ensimmäinen luku on mahtipontista luettavaa uskoon tulemisesta, uskossa kasvamisesta sekä Jumalan suunnitelmista. Luku pitää sisällään myös monia tärkeitä jakeita kolminaisuusopin kannalta: erityisesti jakeet 15-20 ovat hyvin keskeisiä, kun määritellään Jeesuksen persoonaa ja merkitystä. Tärkeää on erityisesti se, että Jeesuksen välityksellä on luotu kaikki, ja että Jeesus itse on syntynyt, ei luotu (aivan kuten Nikean uskontunnustuksessa määritellään). Mietin tänään myös sitä, miten lohdullista on tietää, että ”hän pitää kaiken koossa”. Vaikka maailma olisi kuinka sekava ja omituinen, ei ole kuitenkaan hetkeäkään, etteikö Jeesus olisi kaiken yläpuolella ja hallitsisi kaikkea. Monesti tämä tuntuu erityisen lohdulliselta, kun ajattelee suuria globaaleita ongelmia, kuten ilmastonmuutosta tai polarisaatiota. Hän pitää kaiken koossa. Eivät hallitukset, järjestöt tai valtiot, vaan Jeesus, joka on kaiken a ja o. Se mielessämme voimme käydä rauhallisin mielin taas uuteen viikkoon ja pääsiäisen jälkeiseen aikaan!
Esteri