”Teidän tulee syödä viljanne, viininne ja öljynne kymmenykset sekä nautojenne, lampaittenne ja vuohienne esikoiset Herran, Jumalanne, edessä siinä paikassa, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi. Näin te opitte olemaan koko elinaikanne kuuliaisia Herralle, Jumalallenne.”
Jaahas, kymmenykset eivät olleet siis jonkinlainen kirkollisvero, joka vietiin temppeliin ja jätettiin sinne. Tarkoitus oli nauttia Jumalan antimista Hänen edessään läheisten kanssa. Tämä antaa aivan uuden näkökulman koko asiaan. Kyse onkin Jumalan kiittämisestä ja ilojuhlasta. Olen aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka paljon Mooseksen laissa annetaan juhliin liittyviä säädöksiä. Ilmiselvästi Jumala jatkuvasti muistuttaa meitä pitämään hauskaa. Tämä on hyvin virkistävää, koska mehän ajattelemme, että kymmenyksissä on pääasiassa kyse rahasta.
Toinen luvussa kerrottu kymmenysten käyttötarkoitus oli köyhien ja leeviläisten auttaminen. Tässäkään pääpaino ei ole antamisessa, vaan toisten tarpeisiin vastaamisessa. Jeesuksen sanat Luukkaan evankeliumin luvussa 11 osuvat ja uppoavat: ”Te maksatte kymmenykset jopa mintusta ja ruudanlehdistä ja kaikista vihanneksista, mutta vähät välitätte oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta Jumalaan. ”
Tämä kirje on osoitettu Tiitukselle Kreetaan, jossa hän järjesti seurakuntiin johtajia. Vaatimukset olivat kovat, jopa niin kovat, että jäin miettimään, pitikö niistä aina joskus tinkiä. Paavali vaikutti aina välillä äkkipikaiselta, joten olisikohan hän ollut mielestään itse kelvollinen johtaja. Joka tapauksessa mielestäni ”kelpoisuuslistat” tuntuvat aina vähän masentavilta.
Tietenkin ymmärrän, että seurakunnan johtajan homma oli ja on vaativa. Varsinkin, kun tuolloin ei ollut vielä mitään vakiintuneita tapoja tai käytäntöjä. Lisäksi seurakuntaa vainottiin ja yleinen mielipide oli sitä kohtaan usein negatiivinen. Sisäisestikin oli ristiriitoja, varsinkin kun oppi ei ollut vielä kaikkien mielissä kovin kirkas. Uuden Testamentin kirjeistä käy ilmi, että varsinkin lakihenkisyysyys pääsi helposti luikertelemaan seurakunnan elämään.
Sitä vastaan tässäkin taistellaan. Tekstissä ymmärtääkseni viitataan juutalaisten puhtaussäädöksiin ja päädytään seuraavaan lopputulokseen: ”Puhtaille kaikki on puhdasta, mutta epäpuhtaille ja epäuskoisille ei mikään ole puhdasta.” Puhtautemme pitää olla sisäistä, Jumalalta tulevaa, ei ulkoista säädösten ja tapojen noudattamista.
Marko