Tämä ei ole mikään helppo luku. Toki tästä saa pohjaa ymmärtää Uutta Testamenttia. Esimerkiksi Stefanus kivitettiin ilmeisesti tässä luvussa asetetun lain perusteella. Tarkoitan lakia, joka määrää sen, miten epäjumalien palveleminen pitää kitkeä maasta. Selvästi siis uskoa Jeesukseen pidettiin epäjumalien palvelemisena. Tämä unohtuu meiltä helposti, mutta onhan se ymmärrettävää, kun asiaa ajattelee.
Mitä tulee itse luvun sisältöön, niin jäin vähän ihmettelemään sitä, että todistajille ei annettu mitään kelpoisuusvaatimuksia. Hyväksyttiinkö siis kuka vaan todistajaksi? Tuollainen systeemi kyllä edellyttää sitä, että kaikki toimivat hyvässä uskossa ja rehellisesti. Esimerkiksi kun Jeesus tuomittiin, niin paikalla oli ilmeisesti useitakin todistajia, mutta he eivät meinanneet päästä yksimielisyyteen syytteistään. Tämä kertoo siitä, että tätä ”aukkokohtaa” laissa oli ruvettu käyttämään hyväksi ja todistajia oli haalittu mistä vain saatiin. Tämä on taas yksi osoitus siitä, että laki on vain ”vartija”, kuten Paavali sanoo Roomalaiskirjeessä. Se ei pysty muuttamaan ihmisiä sisältäpäin.
Kirje Filemonille on lyhyt, mutta siinä on paljon asiaa. Ensinnäkin Paavali kehottaa suhtautumaan karanneeseen orjaan myötätuntoisesti. Oikeastaan enemmänkin, sillä hän kehottaa Filemonia ottamaan vastaan tämän kuin oman veljensä ja vapauttamaan hänet. Tämä oli itsessään jo aika radikaalia, koska Rooman valtakunnan koko yhteiskuntajärjestys perustui orjuuteen ja sen vuoksi karanneita orjia kohdeltiin hyvin karusti. Mutta nyt Filemon olikin ”vaihtanut valtiota” ja Jumalan valtakunnassa oli eri säännöt.
Paavali kuvaa Filemonia rakkaaksi ystäväkseen, mutta sitten toisaalta kertoo vain kuulleensa hyvää hänen uskostaan ja rakkaudestaan. Voi siis olla, että he eivät olleet tavanneet pitkään aikaan. Siitä huolimatta kertomukset Filemonin teoista olivat siis kiirineet hänen korviinsa. Minulle tämä kertoo siitä, että ensimmäiset kristityt kertoivat toisistaan ”hyviä juoruja”. Tietenkin piirit olivat silloin pienet, mutta silti, tiedämmekö nykyään edes omassa seurakunnassamme toistemme vahvuuksista tai taisteluista.
Filemon oli ilmeisesti varakas, koska hänellä oli orjia ja niin iso talo, että seurakunta mahtui kokoontumaan siellä. Nykyajan näkövinkkelistä käsin voi tuntua ristiriitaiselta ajatella, että orjien omistaja saattoi toimia seurakunnan johtajana. Orjuutta oli kuitenkin hyvin monen tasoista. Pahimmillaan se oli silkkaa julmaa alistamista, mutta parhaimmissa tilanteissa sitä saattoi verrata nykyajan työsuhteeseen. Orjiin saatettiin suhtautua myös kuin perheenjäseniin. Kaikesta huolimatta Filemonin kirje osoittaa, että alkuseurakunnassa jouduttiin miettimään, miten suhtautua sen aikaisen yhteiskunnan kipupisteisiin. Kaikki kristityt eivät olleet köyhiä, joten joukossa oli sellaisiakin, jotka saattoivat käyttäytymisellään ja asemallaan vaikuttaa merkittävästikin. He olivat tavallaan osa koneistoa. Jos Filemon teki, kuten Paavali pyysi, eli vapautti Onesimoksen ja otti hänet vastaan vertaisenaan, niin se oli vahva viesti kaikille siitä, miten Jumalan valtakunnassa asiat olivat uudella tavalla.
Marko