Tässä luvussa puhutaan papeista ja profeetoista. En ihan ymmärrä, miksi papit eivät saaneet omistaa perintömaata. Asia vain kuitataan sanomalla: ”Herra on heidän perintöosansa”. Käytännössä he olivat siis toisten elätettävinä. Teoriassahan tämä tarkoitti sitä, että pappien taloudellinen tilanne kertoi suoraan siitä, kuinka hyvin kansa noudatti säädöksiä. Jos papit eivät saaneet osuuttaan, he aivan kirjaimellisesti näkivät nälkää. Näin ajateltuna temppeli ja sen papisto olivat elävänä muistutuksena siitä, kuinka arvokkaana kansa piti jumalasuhdetta.
Profeetoista puhutaan kahdella eri tavalla. Ensin rajataan pois kaikki väärät tavat ”profetoida”, eli käytännössä kielletään noituus sen kaikissa muodoissa. Noituus pahimmissa muodoissaan on helppo tunnistaa pahaksi, mutta tietenkin siitä on myös helpommin lähestyttäviä versioita, jotka edelleen houkuttelevat ihmisiä. Esimerkiksi enteisiin uskominen saattaa tuntua harmittomalta, mutta siitä on huonoja seurauksia. Ensinnäkin se tekee ihmisestä fatalistin, joka uskoo, että tulevaisuus on jotenkin lukkoon lyöty, eikä siihen voi vaikuttaa. Toiseksi se antaa väärän kuvan Jumalasta, ettei Hän olekaan persoona, vaan vain jonkinlainen monimutkainen kone.
Oikean profeetan tunnistaa siitä, että hänen profetiansa toteutuvat. Tämän näkee tietenkin vasta jälkikäteen ja moni suureksi profeetaksi paljastunut henkilö oli omana aikanaan epäsuosittu. Ihmisten suosio ei siis ollut silloin mikään merkki Jumalan toiminnasta, eikä se pitäisi olla sitä meidänkään aikanamme.
Minä olen aina pitänyt Heprealaiskirjeestä, sillä sen sanoma on moneen muuhun kirjeeseen verrattuna aina ollut helppo ymmärtää. Heti ensimmäisessä luvussa mennään suoraan asiaan ja kerrotaan, kuinka Jumala on puhunut meille Jeesuksen kautta. Tai oikeastaan kun sanotaan: ”Hän on puhunut meille Pojassaan”, niin varmaankin tarkoitetaan, että Jeesuksen koko olemus on Jumalan puhetta. Hänen sanansa, tekonsa, elämänsä ja vaikutuksensa.
Loppuluvussa käytetään paljon aikaa siihen, että vakuutetaan, että Jeesus ei ole enkeli. Tämä voi ensisilmäyksellä tuntua vähän oudolta, koska nykyään ei hirveästi puhuta enkeleistä. Itse ajattelen, että kun korvaa sanan enkeli sanalla sanansaattaja, niin käy ymmärrettävämmäksi se, mitä ajetaan takaa. Jos pidämme Jeesusta pelkkänä sanoman välittäjänä, niin emme ymmärrä itse viestiä oikein. Hänhän on itse se sanoma. Samoin käy, jos pidämme Häntä ainoastaan profeettana, opettajana tai ihmeiden tekijänä. Kaikki nämä ovat hienoja ja merkittäviä juttuja, mutta eivät ole pääasioita. Palaan tuohon ajatukseen siitä, että kaikki Jeesuksessa on Jumalan puhetta ja ilmoitusta. Se on minusta hyvä nyrkkisääntö omien ajatusvinoumien tunnistamiseen. Esimerkiksi jos pidän Jeesusta pelkkänä hyvänä opettajana, niin silloin vaikkapa ristinkuolema ei samalla tavalla tunnu tärkeältä, vaan se voi jopa vaikuttaa epäonnistumiselta.
Marko