Jumala haluaa siunata omiaan. Israelin kansalle luvatut siunaukset olivat ehdollisia. Jumala siunaisi heitä, jos he kulkisivat hänen teitään, jotta kaikki kansat maan päällä saisivat nähdä Herran suuruuden ja voiman. Toisaalta kansa joutuisi kohtaamaan kiroukset, jos he eivät tottelisi Herraa. Kansan tuli toimia Jumalan tahdon ilmaisemisen välikappaleena maailmassa ja siksi heihin kohdistuneet vaatimukset tuntuvat kovilta. Miten Jumalan tahto voisi heidän kauttaan tulla julki, jos he palvelisivat epäjumalia ja kulkisivat etäällä Herrasta? On tärkeä palvella Herraa iloiten ja pysyä Häntä lähellä myös silloin kun on hyvä aika ja kaikkea kylliksi. Hyvänä aikana, elämän hymyillessä, on helppoa etääntyä kauemmaksi Jumalasta, eikä ehkä valvoa omaa uskonelämää kovinkaan tarkasti. Vaikeudet puolestaan saavat huutamaan Herraa avuksi ja suhde Jumalaan voi syventyä. Jumala haluaa olla läheisessä yhteydessä ja suhteessa luotujensa kanssa.
Erossa Jumalasta ihminen on lain kirouksen alla ja luvussa luetellut kiroukset ovat ikään kuin kuvaa siitä, millaista on lopullinen ja täydellinen ero Jumalasta. On lohdullista ja levollista elää armon alla. Jumalaa ei tarvitse pyrkiä miellyttämään omilla ansioilla vaan riittää, että ottaa vastaan pelastuksen lahjan, jonka Jeesus tarjoaa ilmaiseksi jokaiselle, joka haluaa sen itselleen omistaa.
Jo Vanhan testamentin aikana ihminen katsottiin vanhurskaaksi ainoastaan uskonsa tähden. Vanhan testamentin pyhät, joista Paavali kertoo, luottivat Jumalan sanaan. Tekojensa kautta ei ole kukaan muu, paitsi Jeesus, päässyt perille. Edelleen lukuisat ihmiset yrittävät löytää perille omin voimin, omien suoritustensa kautta. On ihmeellistä, että perille pääsemiseen ei todellakaan tarvita mitään muuta kuin usko Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen. Usko tarttuu kiinni Kristukseen, joka pelastaa. Kyse on siis turvautumisesta Jeesukseen. Uskoakaan ei siis tarvitse suorittaa. Riittää kun suostuu ojentamaan kätensä Jeesukselle. ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan” Usko katsoo jo tulevaisuuteen, lopulliseen päämäärään. Usko on myös ”varmuus siitä, mikä ei näy.” Varmuus perustuu Jumalan sanaan ja siihen, miten Jumala ilmaisee itsensä luomakunnassa. Usko luottaa siihen, että Jumalan sana on varma. Jumala pitää sen, mitä on luvannut.
Abrahamin esimerkin mukaan usko ilmenee kuuliaisuuden osoituksena Jumalaa kohtaan. Abraham ei tiennyt, mikä häntä odottaa lähtiessään kulkemaan Herran askelissa, mutta hän uskoi siihen, että Jumalan sanaan voi luottaa. Tämä puhuttelee tällä hetkellä erityisesti ehkä siksi, että olen omassa elämässäni tilanteessa, jossa on vain luotettava Jumalaan ja Hänen johdatukseensa, vaikka tie on vielä tuntematon. Abraham myös uskoi, että Jumala pitää lupauksensa jälkeläisestä, vaikka inhimillisesti mikään ei enää viitannut siihen. Hän sai kuitenkin huomata, ettei Jumala petä lupaustaan. Poikaansa Iisakia uhratessaan Abraham mitä ilmeisemmin uskoi, että Jumala voisi herättää hänet kuolleista. Olihan Iisak juuri se lupausten lapsi, jonka Herra oli Abrahamille ja Saaralle antanut. Abraham uskoi, että luovuttaessaan poikansa Jumalalle, Herra kyllä antaisi hänet takaisin. Miten Abraham oli voinut saada tuollaisen uskon? Ehkä aiemmat koettelemukset ja niistä selviytyminen oli vahvistanut hänen uskoaan. Hän oli joutunut riippumaan kiinni Jumalan lupauksissa inhimillisesti täysin mahdottomissa tilanteissa. Koettelemusten kautta Jumala oli vetänyt Abrahamia entistä tiukemmin yhteyteensä. Abraham oli joutunut aiemminkin heittäytymään Jumalan varaan ja Jumala oli aina osoittautunut luotettavaksi. Sana oli otettava todesta. Ehkä oman elämäni koettelemusten tarkoitus on vahvistaa uskoani Jumalan huolenpitoon. Joskus usko on myös taistelua ja kiusaus antaa periksi voi olla suuri. Joskus uskon tähden joutuu tavalla tai toisella kärsimään. Maailma vihaa Jeesuksen omia, koska se vihaa Jeesusta. Monesti mietin, että onneksi on Jeesus, joka kannattelee myös uskoamme. Pitää kädestäni kiinni silloinkin, kun en itse jaksa.
Liisa