Viidennen Mooseksen kirjan viimeisessä luvussa kerrotaan Mooseksen kuolemasta. Hän sai nähdä vielä kerran luvatun maan Nebonvuoren päältä ennen kuolemaansa. Mooses ei itse päässyt luvattuun maahan syntinsä takia. Tätä on pidetty vertauskuvana siitä, että laki, joka Mooseksen välityksellä annettiin, ei voi tehdä täydelliseksi eikä pelastaa. Laki auttaa pelastuksen lähteelle, mutta ainoastaan Jeesus voi johdattaa perille asti. Mooseksen kuoltua astui Joosua (nimi merkitsee samaa kuin Jeesus ”Herra pelastaa”) esiin johtamaan kansan luvattuun maahan.
Jaakob varoittaa maailman ystävyydestä. Kristittyjen keskuudessa, seurakuntienkin sisällä, on pahimmillaan paljon riitaa ja kateutta. Jos maailman henki pääsee sisään seurakuntaan, seurakunta muuttuu maailmalliseksi. Ihmisluonnossa on valitettavasti sisällä pyrkimys etsiä omaa etua ja pyrkiä toisten yläpuolelle. Jaakobin mukaan avun näihin saa rukouksessa, kunhan tuo oman tilansa Jumalan eteen sellaisena kuin se todellisuudessa on. Maailman ystävyys on pohjimmiltaan selän kääntämistä Jumalalle eli uskottomuutta Jumalaa kohtaan. Onneksi Jumala on kuitenkin aina armollinen ja uskollinen meitä kohtaan, vaikka me emme osaisi olla uskollisia Häntä kohtaan. Armo todellakin riittää, vaikka tuntisimme itsemme kuinka epäonnistuneiksi tahansa. Jaak. 4:6: ”…Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon”. Nöyrä ihminen tarvitsee Jumalaa. Ylpeä pärjää omin avuin. Paholaista voi vastustaa vain pakenemalla Jeesuksen turviin.
Liisa