Johanneksen evankeliumin kuudestoista luku on mitä rohkaisevinta luettavaa. Jeesus kertoo avoimesti siitä, miten meille ei ole luvattu helppoa tietä, mutta myös siitä, että saamme kaikessa nojata ja luottaa Jumalaan. Tänään kiinnitin huomiota erityisesti Jeesuksen esille nostamiin kolmeen pointtiin: ”Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua, ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.” (Jakeet 9-11) Melkoisen tulkinnanvaraisia toteamuksia. Mitä itse näistä ajattelet?
Kun Jeesus sanoo, että synti on siinä, etteivät ihmiset usko häneen, tulee tunne, että lopulta yksittäiset teot, sanomiset ja laiminlyönnit ovat lähinnä sivuseikkoja pelastuksen näkökulmasta. Oikeasti Jumala näkee ihmisen sydämeen: sen, millainen asenne sieltä löytyy suhteessa yläkerran Herraan. Näin siis lopullisin ja suurin synti, johon ihminen syyllistyy, on se, ettei hän ota Jeesusta vastaan pelastajanaan. Ei suostu kaipaamaan Jumalaa ja palaamaan Hänen yhteyteensä. Viittaisiko tämä myös Pyhän Hengen pilkkaan?
Vanhurskaus-toteamus kuulostaa siltä, että Jumalan vanhurskaus tulee ilmi ennen kaikkea luotettavuutena, lojaaliutena ja johdonmukaisuutena. Tuomio-toteamus puolestaan on siitä mielenkiintoinen, että se kohdistuu ihmisten ulkopuolelle. Voisiko sen äärellä ajatella, että Jumala haluaa tuomiota ennen kaikkea persoonallisen pahuuden, joka alun alkaenkin on Raamatun mukaan myötävaikuttanut ihmisen syntiinlankeemukseen? Samalla toki tuomitaan ilmeisen selvästi ihmisiä, mutta voisiko tämän toteamuksen nähdä niin, että Jumala korostaa vielä kerran sitä, miten hän haluaa nujertaa nimenomaan ontologisen pahuuden ja pelastaa ihmiset? Sillä näinhän Jeesus juuri ristillä teki. Pahuus on voitettu, ja jokaiselle ihmiselle tarjotaan vapautta Jeesuksessa. Ainoa asia, mikä ihmiselle jää, on ottaa pelastus vastaan.
Esteri