Tuom. 5, Joh. 20

Tuom. 5

Tässä luvussa Debora ja Barak laulavat voittolaulun. Psalmien kirja on täynnä lauluja, mutta paikoitellen muuallakin Raamatussa joku puhkeaa laulamaan. Tässä laulussa juhlitaan voittoa vihollisesta. Voitosta kerrotaan edellisessä luvussa.

Jumala muistutti naisprofeetta Deboran kautta Barakia kehotuksesta lähteä taisteluun vihollista vastaa ja Jumalan lupaamasta voitosta (Tuom. 4:6-7). Barak selvästi empi Jumalan kehotuksen noudattamisessa. Hän kuitenkin suostui siihen, jos Debora lupasi lähteä hänen mukaansa (Tuom. 4:8). Depora suostui ja he ottivat yhdessä uskon askeleen Jumalan kutsussa. Nyt he saivat yhdessä juhlien laulaa Jumalan uskollisuudesta ja hänen lupaustensa toteutumisesta.

Usein itsekin emmin Barakin tavoin Jumalan kutsujen ja puheen edessä. Onko tämä sinusta Herra? Mistä voin tietää, että olet mukana? Jumalan äänen kuuleminen on joukkuelaji. Kun saan joltain toiselta vahvistuksen asiaan, se rohkaisee minua astumaan uskossa eteen päin. Sitten jos joku toinen vielä ottaa askeleen yhdessä minun kanssani, niin askeleen ottaminen on jo huomattavasti helpompaa. Tuottaa suurta iloa ja on uskoa vahvistavaa katsoa jälkeen päin, miten Jumala on ollut uskollinen ja lupaukset ovat kantaneet.

Vaikka Barak oli empiväinen, hän silti otti uskon askeleen. Hänet nostetaan uskon esikuvien joukkoon vielä paljon myöhemmin kirjeessä Heprealaisille: ”Minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Barakista… Uskon voimalla he kukistivat valtakuntia, pitivät yllä oikeutta ja pääsivät näkemään lupausten täyttymisen.” (Hepr. 11:32-33)

Joh. 20

Johannes ei käytä evankeliumissaan itsestää omaa nimeään, vaan kuvaa itseään opetuslapseksi ”joka oli Jeesukselle rakkain” (Joh. 20:2). Tämä on joskus ihmetyttänyt minua. Kuulostaa jotenkin ylpeältä ja eriarvoistavalta. Eikö Jeesuksen rakkaus ole kaikkia kohtaan yhtä suuri?

Kerran olin opettamassa opetuslapseuskoulussa Perheniemessä ja johdin porukkaa ylistykseen. Itsellä ei ollut mitenkään voittaja fiilis. En kokenut kylpeväni Jumalan rakkaudessa. Ylistystilanteen keskellä koin Jumalan kuiskaavan minulle: ”Sinä olet minun suosikkini”. Hetkonen… Tuota noin. Täällähän on nämä kaikki muutkin ja enhän minä nyt mitenkään erityinen ole.

Tätä sulatellessa, olen tullut siihen tulokseen, että kaikkivaltiaalla Jumalalla on varaa sanoa meille kaikille: ”Sinä olet minulle rakkain. Sinä olet minun suosikkini”. Jumalan rakkautta ja mielisuosiota meitä kohtaan ei voi kuvata vähemmällä kuin superlatiivilla.

Topi