Tuomarien kirjan tämän päivän luvussa kuvataan järkyttävä tilanne, joka laukaisee hyvin surullisen tapahtumaketjun, jonka vaiheita kuvataan kirjan kahdessa viimeisessä luvussa. Koko tapahtumaketju menee valitettavan hyvin Tuomarien kirjassa monesti mainitun lauseen alle (mm. Tuom. 21:25): ”Siihen aikaan Israelissa ei vielä ollut kuningasta, ja jokainen toimi niin kuin itse hyväksi näki.”
Vanhassa testamentissa on ainakin kaksi samantyyppistä tilannetta kuin tässä Tuomarien kirjan luvussa (1. Ms. 19:1-11 ja 2. Kun. 6:8-23). Edellisessä enkelit pelastavat Lootin ja hänen tyttärensä Sodoman miesten pahuudelta ja jälkimmäisessä Herra pelastaa Elisan ja hänen palvelijansa Syyrian sotajoukoilta. Näissä molemmissa tapauksissa tilanteen pelastaa Jumalan voiman yliluonnollinen vaikutus, joka näyttää täysin puuttuvan tästä Tuomarien kirjan kohdasta. Ehkä näitä tilanteita ei pitäisi verrata keskenään, mutta väistämättä nousee mieleen ajatus, olisiko tilanne voinut mennä toisin, jos siinä olisi turvauduttu Jumalaan.
Koska elämämme syntiin langenneessa maailmassa, enemmän tai vähemmän pahoja ja ikäviä asioita tapahtuu kaikille ihmisille elämän varrella. Jumala ei ole automaatti, joka meitä varjelee kaikilta mahdollista asioilta. Elämässä voisi kuitenkin joka tapauksessa olla enemmän mielekkyyttä ja tarkoitusta, jos yksilöinä ja yhteisöinä kääntyisimme enemmän Jumalan puoleen kysymään hänen tahtoaan ja johdatustaan eri tilanteissa. Voisiko meidän elämässämme olla ylistävä asenne kaikissa tilanteissa (vrt. Ilm. 5:8-14)?
Pekka