Daavid antaa tässä psalmissa ilmiantajan kuulla kunniansa. Kuten monissa psalmeissa, vastustajalle toivotaan pahaa ja vakuutellaan omaa hurskautta. Itse näin aluksi tällaisessa asenteessa ristiriidan. Kuinka hurskasta on toivoa vastustajiensa kuolemaa? Suuttuminen on toki ymmärrettävää, mutta vaatii jo jonkinlaista paneutumista tehdä tilanteesta laulu. Sitten tulin ajatelleeksi, että ehkä kuitenkin olen tässä väärässä. Jos hurskaus tarkoittaa sitä, että ihminen on synnitön ja virheetön, niin tämä psalmi ei mitenkään voi olla hurskaan ihmisen käsialaa. Mutta nyt hurskaus tarkoittaakin Jumalaan turvautumista kaikissa tilanteissa. Näin ajateltuna on siis hurskasta tuoda Jumalalle kaikki, myös oma katkeruus ja kostonhimo. Tosiasia oli, että Daavid oli loukkaantunut ja jotenkin tilanteesta piti päästä eteenpäin. Olisiko ollut oikein kieltää oma viha ja ”hurskaasti” teeskennellä pitkämielistä? Tuomalla asiansa Jumalan eteen Daavid käsitteli asian parhaalla mahdollisella tavalla. Mikä parasta, hän tuli myös paljastaneensa kaikille pimeän puolensa ja näin paha tuli valoon ja menetti otteensa.
Ilmestyskirja päättyy kuvaukseen elämän puusta ja elämän virrasta. Se on hyvin samanlaista kuin Raamatun alkulehdillä löytyvät kuvaukset paratiisista. Taivaaseen pääsy tarkoittaa palaamista alkuun, oikeaan kotiin. Myös Jumalan läsnäoloon liittyy usein kokemus kotiinpaluusta. Siinä on jotain hyvin luonnollista ja tuttua, vaikka kokemus olisi uusikin.
Joskus ihmisten kuvitelmat taivaasta ovat kovin tylsiä. Siellä vain ollaan ja möllötetään. Kannattaa lukea tämä luku, sillä se on täynnä elämää.
Marko