Tässä luvussa Herra kutsuu Samuelia kolme kertaa ja hän luulee, että pappi Eeli kutsui häntä. Samuelin nöyryys ja alttius palvella on pysähdyttävää. Pappi Eeli sen sijaan minua hiukan ihmetyttää, että vasta kolmannella kerralla hän hokaa, että Herra kutsuu Samuelia. Hän osasi kyllä neuvoa, miten Samuelin pitää vastata kutsuun. Ohje oli ”Puhu Herra, palvelijasi kuulee”. Rohkea ja melkein pelottava vastaus. Silti se on vastaus, joka on oikeastaan ainut mahdollinen Herran läsnäolossa sanottavaksi. Samuelhan nukkui liitonarkun kanssa samassa huoneessa. Herran läsnäolo antaa rohkeutta.
Tämä luku on kokonaan Jeesuksen puhetta fariseuksille ja kirjanoppineille, puheen sisältönä on heidän oppinsa ja toimintansa vinoutuneisuus. Jälleen kerran on vain ihmeteltävä, miten alkuaan nöyrä Jumalan palvelus oli muuttunut systeemiksi, jossa ei ollut edes logiikkaa, esim. opetus vannomisesta jakeet 18–22. (En kyllä taida käsittää koko vannomista.) Kun joku oli ns. oppinut, oli saavuttanut asemaa ihmisten silmissä, niin Jumalan hengen mukainen toiminta oli tipotiessään. Puheet ja teot olivat ristiriidassa. Puhuikohan Jeesus hillityn rauhallisesti ja armollisesti, kiukuissaan paasaten vai lähes itkien?
Millaisia puheita Jeesus pitäisi ja millä tavoin meidän aikamme kirkkokunnille ja ns. oppineille tai meille. Missä kohdin olemme sokeutuneet ja sotkeutuneet omiin systeemeihimme? Mitä olemme unohtaneet?
Joku pappi vuosikymmeniä sitten sanoi, että meidän tulee pudota ensimmäisen käskyn tasolle: Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Tästä voisi lähteä tänään.
Pirkko