Vallan vaihto. Vallan siirto kuningas Daavidilta hänen pojalleen Salomolle tapahtui ulkoisen pakon ja paineen edessä. Niin käy monessa sukupolvenvaihdostilanteessa nykyisinkin. Adonia, neljäs Daavidin 19 pojasta (1. Aik. 3:1 – 9), havitteli kuninkuutta Salomon sijasta. Adonia oli jo mies parhaassa iässä ja voimansa tunnossa, kun nuorempi veli Salomo oli vielä poikanen.
Batseba, Salomon äiti ja Daavidin lempipuoliso, sekä profeetta Naatan olivat kuitenkin hereillä ja he hakeutuivat Daavidin puheille. Daavidilla oli vanhuudestaan huolimatta järki tallella ja niin paljon päättäväisyyttä, että hän toimitti vallan vaihdon nopeasti.
Samuelin kirjoista, Kuninkaiden kirjoista ja Aikakirjoista piirtyy monipuolinen ja hyvin inhimillinen kuva Israelin kuningassukujen vaiheista ja vallan ympärillä syntyneistä riidoista ja pyrkimyksistä. Meidän on helppo ihailla Daavidin suorituksia ja aikaansaannoksia. Raamattu ylistää häntä suurena, oikeudenmukaisena kuninkaana, uskon esimerkkinä ja Jeesuksen ennakkokuvana. Mutta koko Daavidin arvomaailmaa ja elämäntapaa on vaikea hyväksyä tästä ajasta käsin. On esimerkiksi vaikea ymmärtää, miksi Daavid oli moniavioinen ja että hänellä oli varsinainen haaremi puolisoita ja sivuvaimoja. Moniavioisuus ja jälkeläisten valtava määrä ainakaan helpottanut ja yksinkertaistanut Daavidin ja hänen perheensä elämää! Raamatun ihmiset suuria kuninkaita myöten olivat yhtä rosoisia ja alttiita virheille kuin me tavalliset ihmiset. Raamattu ei kaunistele ihmiskuvauksissaan vaikka kyse oli kuninkaista.
Uskon kohde ratkaisee, ei määrä. Roomalaiskirjeen alku oli ihmisen ja ihmissuvun tilan raadollista kuvausta, jotta lukija ymmärtäisi olevansa taustastaan (juutalainen, Jumalan valittua kansaa) riippumatta Jumalan edessä täysin syntinen ja tarvitsevansa Jumalan valmistamaa pelastuksen lahjaa Jeesuksessa.
Nyt Roomalaiskirje sukeltaa syvemmälle uskon merkitykseen ja nostaa esimerkiksi israelilaisten kantaisän Aabrahamin, jota juutalaiset lukijat arvostivat. Aabraham katsottiin vanhurskaaksi (toisin sanoen Jumalalle kelpaavaksi) uskonsa vuoksi. Aabrahamin usko oli uskoa mahdottomaan. Jumala oli luvannut hänelle valtavan jälkeläisten määrä ja ensimmäistäkään perillistä ei alkanut kuulua, vaikka Aabraham ja hänen puolisonsa Saara olivat jo kauan aikaa sitten lapsentekoikän ohittaneita (Room. 4:19).
Välillä Aabrahamin uskokin horjui ja hän yritti omin voimin toteuttaa Jumalan lupausta hankkimalla jälkeläisen Saaran orjattaren kanssa. Tärkeintä oli, että Aabrahamin uskon kohde oli oikea. Hän uskoi Jumalaan, joka kykenee tekemään mahdottomia.
Heli