Hei kaikille ja hyvää alkanutta viikkoa! Rajallisen ajan vuoksi joudun skippamaan jälleen tällä viikolla Vanhan testamentin kohtien kommentoimisen, mutta lukekaa kaikki silti ihmeessä nekin.
Päivän Uuden testamentin luku on tärkeä ja paljon siteerattu luku seurakunnan kokouksen järjestymisestä. Luvussa käsitellään niin armolahjoja kuin naisten puhumiskieltoakin. Muutama ajatus molemmista. Kun lukua lukee yleisellä tasolla, eikä takerru yksityiskohtiin, tulee mielestäni selväksi se, että armolahjojen käytön tulee paitsi kirkastaa Jeesusta, myös muistaa tilannetaju. Kuinka monta kertaa tässä ollankaan menty mönkään! Monet kristityt, itseni mukaan lukien, ovat oikeuttaneet ties minkälaisia sanomisia vain siksi, että ovat ajatelleet Jumalan toimivan taustalla. Raamattu ei kehoita nojaamaan sokeasti tällaiseen ajatteluun. ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (Jae 20) Vaikka Jumala toimiikin ajoittain meidän kauttamme, on meillä ehdottomasti aina vastuu siitä, mitä sanomme ja teemme. Jumala on antanut meille ainakin toivottavasti terveen järjen ja sosiaaliset taidot – ja Hän on antanut ne ihan syystä. Niitä kuuluu käyttää lähimmäisen rakastamiseen ja rakentamiseen, ja tärkeää on muistaa, että myös hyväntahtoinen kristitty voi erehtyä ja tehdä virhearviointeja armolahjojen kohdalla. Pelkkä hyväntahtoisuus ja vilpitön usko eivät takaa sitä, ettei lähimmäinen loukkaantuisi ja ahdistuisi. Kasvua ja herkkyyttä siis tarvitaan!
Toinen luvusta esiin nouseva asia on naisten puhumiskielto. Eero Junkkaala toteaa kirjassaan Esseitä Uuden testamentin vaikeista kohdista, että Paavali ei voi tarkoittaa täydellistä puhumiskieltoa, koska hän sanoo toisaalla (1. Kor. 11:5), että nainen voi profetoida, kunhan hän muistaa peittää päänsä. Lisäksi Junkkaala mainitsee, että Apostolien teoissa kerrotaan naisista, joilla oli profetoimisen lahja, ja että Pietari lainaa Apostolien teoissa profeetta Joelia seuraavasti: ”palvelijoihini ja palvelijattariini minä vuodatan Henkeni niinä päivinä, ja he profetoivat”. Varmasti itse kunkin on kuitenkin hyvä miettiä omassa seurakunnassaan, mitä kohdalla sitten yritetään sanoa, jos se ei tarkoita täydellistä puhumiskieltoa. Yritetäänkö siinä ohjata keskittymään olennaiseen? Kunnoittamaan toisten suunvuoroa? Miten kohta voisi ohjeistaa meitä omassa elämässämme?
Esteri