Ensimmäisen Pietarin kirjeen viimeisessä luvussa Pietari antaa ohjeita seurakunnan vanhimmille. Saatan viedä soveltamista liian pitkälle, mutta en voi olla ajattelematta, että vanhimmille annetut neuvot voisivat tehdä hyvää kenelle tahansa työtä tekevälle ihmiselle. Millaisia pointteja tekstistä siis löytyy?
Jakeessa kaksi on kaksi mielenkiintoista ajatusta: ”älkää (kaitko) pakosta, vaan vapaaehtoisesti” ja ”älkää (kaitko) alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta”. Kukaan meistä ei voi välttyä siltä, että elämässä on pakko tehdä työtä: muutoinhan yhteiskunta lakkaisi pyörimästä, ja me ennen pitkää kuolisimme nälkään. Mutta voisiko tämä kohta ohjata meitä siihen suuntaan, että emme työtä tehdessämme ajattelisi ensisijaisesti palkkaa ja velvollisuuksia, vaan suuntaisimme katseen työn syvällisempään merkitykseen, esimerkiksi ihmisiin, joita kohtaamme tai työmme osaan hyvän elämän mahdollistajana?
Jae 3 puolestaan kuuluu: ”Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana.” Tämä kehotus lienee erityisen tärkeä niille, joilla on yhteisön näkökulmasta paljon suoraa vaikutusvaltaa, mutta jakeessa lienee jotain sanottavaa jokaiselle. Ehkä meidän ei kannata tehdä omasta asemastamme tai osaamisestamme tietoisesti numeroa. Se on raskasta paitsi muille, myös meille itsellemme, sillä ihmisen arvo ei perustu siihen, mitä hän tekee tai osaa. Olen ajatellut asiaa jotenkin niin, että saan olla omasta osaamisestani reilusti ylpeä, mutta siinä vaiheessa on painettava jarrua, jos alan ylpeyteni vuoksi rakentaa hierarkiaa minun ja muiden ihmisten välille. Keskeisenä ajatuksena siis se, että ilo omasta osaamisesta ja asemasta on todennäköisesti ok, ellei vertailu tai vääristynyt minäkuva astu kuvaan.
Millaisia ajatuksia sinulle herää? Runsaasti iloa ja siunausta alkavaan viikkoon!
Esteri