Jobin toinen ystävä Elifas alkaa suoraan syyttää Jobia hänen syntisyydestään. Hän ei näe, että nuhteettomasta vaelluksesta olisi hyötyä Jumalalle. “Onko siitä jotakin etua Kaikkivaltiaalle, että sinä elät oikein? Onko hänelle hyötyä siitä, että sinä vaellat nuhteettomasti? Jumalanpelkosi vuoksiko hän sitten sinua kurittaa, senkö tähden hän kävisi oikeutta kanssasi? Eikö sinun pahuutesi ole suuri? Eivätkö sinun syntisi ole loppumattomat?” Job 22:3-5 Sinä olet syntinen ihminen ja sen takia kärsit ansiosi mukaan. Elifas näkee Jumalan rankaisevana Jumala, joka antaa meille ansiomme mukaan. “Ihmekö siis, että sinun ympärillesi on viritetty ansoja, että yhtäkkiä joudut kauhun valtaan.”Jobin kirja 22:10 Vasta, kun olemme tehneet sovinnon Jumalan kanssa saamme onnen. “Tee sovinto Jumalan kanssa, Job, elä hänen tahtonsa mukaan, niin saat jälleen onnen.”Job 22:21 “Mihin tahansa ryhdytkin, se onnistuu, valo loistaa sinun teilläsi.” Job 22:28
Mikä Elifan puheessa on pielessä? Mitä mielessäni pyörii, kun luen tätä? Ajattelenko näin itse. Joskus nuoruuden kaikkivoipaisuuden hetkellä, kun kaikki asiat olivat hyvin ja elin omasta mielestäni onnistunutta elämää, tällaisia ajatuksia kävi mielessä, kun kohtasin jonkun hyvin epäonnistuneen ihmisen. Jeesus ei vain tällaisia opeta, ei Paavali eikä uusi testamentti. Jeesus ei elänyt mitenkään onnistunutta, rikasta elämää inhimillisesti. Jesaja sanoo: “me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,” Jesaja 53:4 Paavalikin puhui monista kärsimyksistä, Jumala sanoi jo kutsuessaan Paavalia, että hän tulee paljon kärsimään Jeesuksen nimen tähden. Elifa ajattelee Jobin kärsivän omien tekojensa takia. Jumala itse kehui Saatanalle Jobin nuhteettomuutta, eikä Jobin kärsimysten syy ollut Jobin huonot valinnat. Elifan ajattelu maailmassa Job kärsi väärien tekojen ja pystyisi korjaamaan tilanteensa tekemällä taas oikein. Miten minä näen jonkun vaikeassa tilanteessa olevan ihmisen? Itse olen epäonnistunut, mutta unohdanko toisen kohdalla oman epäonnistumiseni? Ajattelenko toisen kärsivän oman ansionsa mukaan vaikkapa köyhyydestä tai halveksinko jotakin ulkomuodon perusteella? Pyrinkö menemään toisen luo neuvoineni ja uskonko niiden korjaavan tilanteen? En ymmärrä kärsimyksen syytä itseni enkä toisen kohdalla. Tarviiko minun ymmärtääkään vai voinko elää ymmärtämättä ja jättää kaiken Jumalan käsiin ja luottaa, että hän tietää parhaiten? Kaiken takana on kuitenkin rakkaus. “Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” 1 kor. 13:7
Tämä on voittajan palkinto: minä olen hänen Jumalansa ja hän on minun poikani. Me olemme jo nyt Jumalan lapsia ja olemme saaneet Hengen, joka huutaa abba isä. Meillä on kuitenkin edessä tuleva palkinto, jossa kaikki entinen on kadonnut. Meidän kaikki muistomme piinaavista pahoista teoista ovat kadonneet. Meidän kyyneleet, murheet, valitukset ja vaivat ovat hävinneet ikuisesti. Jumala asuu meidän luonamme. Meidän ei tarvitse enää murehtia ja pelätä kuolemaa, meitä ei enää vaivaa menetykset. Kyyneleiden ja itkut ovat poissa. Uusi on tilalla. Tilalla on sellainen, jota kaipaamme nyt. Kaipaan, että voisin palata takaisin ja korjata syntini aiheuttaneet vauriot, kaipaan menneeseen korjatakseni asiat, mutta vain tulevaisuudessa on toivo. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Tulevaisuudessa kaikki luodaan uudeksi, uudessa maailmassa ei ole tilaa rikkovalle pahuudelle. Sitä odotan, siihen uskon, sinne olen matkalle, se on toivona, joka kantaa pimeän ja harmaan keskellä. Se toivo lohduttaa itkun ja murheen keskellä.
Mika M