Kävimme viikonloppuna Helsingissä. Vierailimme Kiasmassa, Amos Rexissä, Musiikkitalolla, Oodissa ja Ateneumissa. Hienoja paikkoja, kulttuuria, taidetta ja arkkitehtuuria, ja paljon ihmisiä! En voi sanoa olevani ns. kultturellinen ihminen. On kuitenkin mielenkiintoista silloin tällöin käydä ns. kulttuurilaitoksissa.
Viikonlopun anti oli osittain hyvin hämmentävä. Musiikkitalon ja Oodin välissä Kansalaistorilla oli menossa jonkin puolueen nuorisojärjestön tilaisuus, kun siitä ohi kävelimme. Puhujan viesti oli, että vastaus nuorten mielenterveysongelmiin on kannabiksen laillistaminen. Voin rehellisesti sanoa, etten ymmärtänyt enkä ymmärrä tuota logiikkaa yhtään.
Taiteesta en todellakaan ymmärrä kovin paljoa. Jos siitä kuitenkin jotakin ymmärsin, niin yksi pääviesteistä erityisesti nykytaiteen kohdalla on se, että hyvin keskeistä, ellei jopa kaikkein keskeisintä, on jokaisen oikeus määritellä itse itsensä. Tuli sellainen olo, että elämme aikoja, jossa toteutuu Tuomarien kirjan viimeisen luvun viimeinen jae (Tuom. 21:25): ”Siihen aikaan Israelissa ei vielä ollut kuningasta, ja jokainen toimi niin kuin itse hyväksi näki.”
Näitä kokemuksia mietin, kun luin Sananlaskujen ensimmäistä lukua ja erityisesti jakeita 20-33, jotka ovat hyvin kovaa tekstiä niille, jotka hylkäävät Viisauden (eli Jeesuksen) kutsun. Tunnustavina kristittyinä ja Raamatun ilmoitukseen vakavasti suhtautuvina ihmisinä edustamme tänä päivänä vastakulttuuria. Helsingin ihmisvilinässä huomasin miettiväni, miten nämä kaikki ihmiset voisivat tulla tuntemaan Jeesuksen Herranaan ja Vapahtajanaan. Massat tuntuvat mahdottomilta haasteilta, mutta onneksi mieleeni nousi vanha totuus, että evankeliumi menee eteenpäin ihmiseltä ihmiselle.
Itse uskon, että ihmisen oikea identiteetti on olla Jumalan lapsi. Olisi tärkeää, että tämän viestin voisivat rakkaudellisesti kuulla myöskin ne, jotka kovin tuskaisen näköisesti yrittävät määrittää itse itsensä.
Pekka