Hei kaikki! Kommentoin taas tällä viikolla vain toisen päivän teksteistä, mutta kannustan ehdottomasti lukemaan molemmat, mikäli oma resursointi sen vain sallii. Kun näin, että Vanhan testamentin puolella käydään läpi Sananlaskuja, tiesin heti, että haluan syventyä tällä viikolla niihin. Urakka tulee olemaan polveileva, sillä materiaalia ja ajatuksia on tarjolla hurjia määriä. Yritän kuitenkin saada näistä teksteistä irti jotain mieleenpainuvaa jokaisena päivänä.
Sananlaskujen viiden luku lienee melko tunnettu. Tänään siitä nousi erityisesti kaksi ajatusta. Ensimmäinen on se, miten merkillepantavaa on huomata, että Raamatussa – kirjassa, josta löydämme niin paljon esimerkkejä antamisesta ja epäitsekkyydestä – löytyy tekstiä, jossa varoitetaan jakamasta omastaan sellaisille, jotka lopulta vievät tuhoon. ”Juo vettä omasta ruukustasi, käytä oman kaivosi raikasta juomaa. Miksi antaisit lähteittesi vuotaa kadulle, purojesi kaupungin toreille? Ne pulppuavat yksin sinua varten, vain sinun hyväksesi, eivät muiden.” (Jakeet 15-17) Tekstissä tämä liittyy tietysti uskollisuuteen avioliitossa, mutta uskon, että ajatus on sovellettavissa muuhunkin: on selvää, että jotkut mielestämme hyvältä näyttävät asiat voivat olla viemässä tilaa tärkeimmiltä ja parhaimmilta – silloin niihin ei pidä ryhtyä.
Toinen ajatus on se, miten osuvasti teksti kuvailee vaimoa toisen naisen rinnalla. Mielestäni näin oivaltavat sanat kertovat siitä, ettei ihminen ole muutamassa tuhannessa vuodessa juuri muuttunut. Toisesta naisesta puhuttaessa tuntuu korostuvan uutuuden viehätys ja seikkailunhalu. Jos ihminen on pitkässä parisuhteessa, on selvää, ettei oma puoliso voi pitää loputtomiin yllä tällaisia tunnekokemuksia. Ja jos parisuhde voi huonosti, saattaa olla ymmärrettävää, joskaan ei ikinä hyväksyttävää, että uutuuden viehätys tahtoo viedä mennessään.
Mikä tällaiseen voisi olla vastalääkkeenä? Pitäisikö vain haukkua ihmisiä sioiksi ja paukuttaa Raamatulla päähän? Ei, vaan kääntää katse oikeaan suuntaan: rakkaaseen peuraan, suloiseen kauriiseen. Hänen antamansa rakkauden riemuun ja hurmioon. Kauniit sanavalinnat kertovat mielestäni siitä, että kirjoittaja ymmärtää, ettei pitkäaikaiselta puolisolta voi edellyttää sitä, mitä ”toiselta naiselta”. Pitkäaikainen kumppani ei ehkä saa adrenaliinia virtaamaan vuodesta toiseen (kauris, peura…), mutta hän on loputon lähde kaikenlaista kaunista, ihmeellistä ja ihanaa, jos sitä vain jaksaa etsiä ja kääntää katsettaan sen suuntaan. Tämä kauneus on laadultaan sellaista, mille uutuudenviehätys ja seikkailunhalu eivät milloinkaan voi vetää vertoja.
Esteri