Sananlaskujen kahdeksas luku jatkaa viisauden ylistämistä monenlaisilla kielellisillä tehokeinoilla. Tänään kiinnitin huomioni erityisesti jakeisiin 30-31: ”Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään. Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset.” Eikö kuulosta aika hassulta? Viisaus leikkii, katselee ihmislapsia ja on Jumalan ilo jo ennen aikojen alkua.
Mitä tämä voisi tarkoittaa käytännössä? Mieleen tuli, että ehkä tämä voisi korostaa, miten viisaus ei todellakaan ole vain nojatuolissa istuvien, piippua tupruttelevien ikäihmisten yksinoikeus (tosin väärinkäsitysten välttämiseksi alleviivaan, että viisaus kuuluu myös heille). Näiden tekstien pohjalta voisi ajatella, että yhtä lailla monet ei-stereotyyppiset viisauden kuvat voivat olla täynnä viisautta: lapsi, joka rakentaa maailman ilman mitään itsekritiikkiä. Kikattavat teinitytöt, jotka antavat itselleen luvan nauraa oudoille asioille. Kehitysvammainen nuori, joka tulee halaamaan varauksetta tuttuaan, jota ei ole nähnyt pitkään aikaan. Kaikki tämä pitää sisällään viisautta: vilpitöntä uteliaisuutta, ehdotonta rakkautta, kiitollisuutta.
Aikamedian toimittaman Sana elämään -kommentaariraamatun mukaan on mahdollista, että Paavali ja Johannes viittasivat näihin sanoihin kuvaillessaan Kristuksen läsnäoloa maailman luomisessa. Kohdat ovat Kolossalaiskirje 1: 15-17 ja 2:2-3 sekä Johanneksen ilmestys 3:14. Kukin voi tutkia näitäkin kohtia ja miettiä, voisiko Sananlaskuissa olla tässä kohden messiasviittaus.
Esteri