Paavali jättää jäähyväisiä, rohkaisee uskonveljiä ja lähtee matkaan. Ei ollut Paavalilla helppo tie kulkea. Troaksessa puhetta riittää illasta aamuun. Seurakunta vietti ehtoollista ja Paavalilla oli paljon sanottavaa ennen lähtöään opetuslapsille. Jumala vahvisti paikallaolijoita ihmeellä antaen Paavalin herättää Eutykos- nimisen nuorukaisen kuolleista. (Eutykos on kreikkaa ja tarkoittaa onnellinen). Poika vietiin elävänä kotiin ja kaikki olivat varmaan pojan lisäksi onnellisia ja rohkealla mielin.
Efeson jäähyväisissä Paavali kertoi, miten Pyhä Henki oli sitonut hänet ja vie Jerusalemiin, jossa kahleet ja ahdinko odottavat (22-23). Seuraavassa luvussa Paavali olikin jo oikeissa kahleissa roomalaisten sotilaiden toimesta. Sitä ennen Paavali arvio omaa toimintaansa ja antaa viimeisiä ohjeita seurakunnan vanhemmille. Hän oli tehnyt työtä sen mukaan kuin oli osannut ja julistanut sanaa rohkeasti ja julkisesti. Paavali oli valmis saattamaan loppuun Jeesukselta saamansa palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta tulevista ahdingoista huolimatta. Siksi hänen on lähdettävä eteenpäin.
Hän oli Efesossa julistanut Jumalan valtakuntaa nöyrin mielin ja kyynelsilmin eikä ollut halunnut ottaa mitään vastineeksi, vaan oli itse hankkinut elantonsa. Hän kehottaa työn jatkajien, jotka Pyhä Henki oli seurakuntaan asettanut, pitävän huolta itsestään ja laumastaan, sillä vastustajia tulee riittämään myös tulevaisuudessa. Ei saa luovuttaa, vaan on oltava valveilla. Tärkeää on vaalia yhteyttä Jumalaan ja hänen sanaansa, jossa on voima rakentaa ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa.
Paavali oli jättänyt toiminnallaan hyvän ja syvän jäljen Efeson seurakuntaan, jonka hän testamenttasi seurakunnan vanhimmille. Se oli hänen esimerkkinsä ja vaivannäkönsä evankeliumin työssä. “Sekä juutalaisia että kreikkalaisia olen todistuksellani taivuttanut kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan Herraamme Jeesukseen” (21). Se oli myös rakkaus ja huoli niistä ihmisistä, jotka olivat tulleet uskoon. Sen tähden myös Paavalia rakastettiin paljon, joka tuli näkyviin lähdön hetkellä. Siihen kuului yhteinen loppurukous ja tunteelliset jäähyväiset itkuineen ja halineen. Ikävä oli jo nyt suuri, sillä kaikki tiesivät, että he eivät enää näkisi toisiaan.
“Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana” (1. Piet.5:2-3).
Juha