Tekijä: Ada Kangas

Ps. 47

“Taputtakaa käsiänne, kaikki kansat, / kohottakaa riemuhuuto Jumalalle!”
“Kansojen ruhtinaat kokoontuvat / yhdessä Abrahamin jälkeläisten kanssa, / sillä Jumalan vallassa ovat maan mahtavat, / hän on kaikkein korkein.”
(jakeet 1 ja 10)

Herra nousee valtaistuimelleen, ja kaikki kansat kokoontuvat ylistämään häntä yhdessä Abrahamin jälkeläisten kanssa. Riemuhuuto kuulostaa mahtavalta ylistysmuodolta!

Ef. 3

“…nyt Henki on ilmoittanut sen Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille: muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen” (jakeista 5 ja 6)

Meidän on vaikeaa ymmärtää, miten järisyttävää juutalaiskristityille on ollut käsittää, että muihin kansoihin kuuluvilla on oikeus samaan perintöön kuin syntyperäisillä juutalaisilla. Koko maailma pyöri tuohon aikaan etnisten ja kulttuurillisten raja-aitojen ympärillä ja tähän mennessä erottautuminen oli ollut keskeinen osa uskon elämää juutalaisille.

Mietin, mitä tämä voisi tänään tarkoittaa minulle ja meille. Ainakin sitä, että jos ja kun törmäämme kulttuurin ja etnisyyden raja-aitoihin, meidän tehtävämme kristittyinä on yrittää nähdä niiden yli. Varmasti näkemys- ja kulttuurieroja syntyy myös aivan sukulaisten ja naapureiden kanssa. Meidät on kutsuttu etsimään yhteyttä tilanteessa kuin tilanteessa.

Jeesus, anna minulle silmät nähdä, miltä rauha ja yhteys voisivat näyttää niiden ihmisten kanssa, jotka tuntuvat olevan aivan eri planeetalta. Juurruta meidät sinuun ja anna viisautta, ettemme kuitenkaan jousta väärällä tavalla tai niissä asioissa, joilla on todella merkitystä. Kiitos, että sinulla on valta tehdä tie vaikka meren keskelle, ihmisen sydämeltä toiselle.

Ada

Ps. 46

“Kansojen meri kuohuu, valtakunnat horjuvat” (jakeesta 7)

Viime kuukausina olen kuunnellut opetussarjaa, jossa on mm. käyty läpi erilaisia Raamatulle ominaisia kielikuvia, jotka meiltä ovat ehkä unohtuneet ja menevät helposti ohi. Yksi tyypillinen kuva on esimerkiksi meri ja erityisesti uhkaava, myrskyävä meri kuvana vaarasta, kuolemasta ja Jumalaa vastustavista voimista (esimerkiksi kapinoivista kansoista). Psalmeissa meri, syvät vedet ja virrat kuvaavat kaaosta, jota yksin Jumala voi hallita. Kuva tuli minulle konkreettisemmaksi, kun pysähdyin muistelemaan, miltä tuntuu, kun aallokko on niin voimakas, että jalat menevät alta. Vedessä on niin suunnaton voima, että ihminen on sen edessä hyvin hauras. Myrskyävän veden tyynnyttäminen oli myös Jeesuksen kohdalla osoitus hänen alkuperästään, hän oli enemmän kuin muut ihmiset.

Vastaavasti järkkymätön kallio, vuori, linna ja luja rakennus, ovat kuvia Jumalasta, turvasta joka meillä on hänessä. 

Ef. 2

“Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.”

Jumala yksin on meidän linnamme ja turvakalliomme. Jostain syystä Jumala ei kuitenkaan halua toimia yksin, vaan Hän on tehnyt kaikkensa, jotta mekin saisimme olla kivinä hänen rakenuksessaan, temppelissään, jossa Jumalan läsnäolo asuu. Me, ihmiset kaikista kansoista ja ihmisryhmistä, saamme olla mukana tarjoamassa Jeesuksesta lähtevää turvaa, rauhaa ja elämää toisille ihmisille.

Rakas Isä, mikä ikinä yrittääkään viedä minulta tänään jalat alta, sinussa olemme turvassa kaiken pauhaavan kaaoksen keskellä. Sinä olet kalliomme ja turvamme. Auta meitä olemaan ovet auki kaikille sinun lapsillesi, ettemme enää pystyttäisi uudelleen raja-aitoja, jotka sinä olet kerran kaatanut. Sinun kalliollesi on kutsuttu jokainen.

Ada

Ps. 45

“Kuningas, olet kaunein ihmisten joukossa, sinun huulesi puhuvat suloisia sanoja. Siunatkoon Jumala sinua iäti!” (jae 3)

Tämän päivän psalmi julistaa iloa ja juhlaa, johon meidätkin on kutsuttu. Pohdin, kuka on se kuningas, jolle psalmi on alunperin kirjoitettu, millainen on ollut se hääpäivä. Luulen, että kuninkaalliset häät ovat tuohon aikaan olleet väelle vähintään yhtä tärkeä spektaakkeli kuin nykyään.

Jeesus on meidän kuninkaamme, sulhanen, jonka valtaistuin “pysyy ikuisesti”. Me, seurakunta, saamme kerran tulla hänen luokseen “juhlapuvussa”, kumartua hänen eteensä. 

Olen miettinyt sitä, miksi Jumala on halunnut kautta linjan kuvata suhdettaan kansaansa, seurakuntaansa avioliiton kautta. Jumala on valinnut kaikkein voimakkaimmat ihmiselle käsitettävät kuvat heijastamaan sitä rakkautta ja läheisyyttä, jota hän tahtoo meidän kanssamme. Ajatella, miten sulhanen iloitsee morsiamestaan! Millaisella innostuksella odotetaan sitä hetkeä, kun hääpari vihdoin kohtaa toisensa.

Ef. 1

“Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” (jae 23)

Rehellisesti sanottuna, kun pysähdyn ajattelemaan tätä, Jumalan suunnitelmaa seurakunnalleen, se tuntuu aivan häkellyttävältä ja menee yli ymmärryksen. Voiko tämä todella tarkoittaa myös meitä, sinua ja minua? Ja mitä sen pitäisi meille merkitä? Ehkä voisin ainakin itseäni haastaa näiden tekstien äärellä pysähtymään hieman useammin tämän ihmeellisen kuvan äärelle, antaa sen puhua elämääni. Ja myös sen sponttaanin ilon ja innostuksen äärelle, jota ne minussa herättävät! Se on luultavasti hyvä lähtökohta, vaikkei paljoa ymmärräkään.

Onneksi Paavali on sanoittanut näihin teksteihin täydellisen rukouksen. Uskon, että voimme ottaa sen myös omalle kohdallemme:

“Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa” (jakeet 17-18.)

Ada