Tekijä: Ada Kangas

Hes. 4

Matt. 1

Tämä viikko päättyy neljänteen adventtiin (jo joulu sarastaa) ja hyvin sopivasti Matteuksen evankeliumin ensimmäiseen lukuun. Luku alkaa sukuluettelolla, joka tänään yhdessä Hesekielin kirjan kohdan kanssa puhuu minulle Israelin kansan ja juutalaisten roolista Jumalan suunnitelmassa.

Olen usein miettinyt juuri pakkosiirtolaisuutta ja Jerusalemin piiritystä kuvaavien tekstien äärellä, eikö oikeasti ollut mitään parempaa tapaa toteuttaa Jumalan suunnitelmaa ja tuoda Jeesusta maailmaan. Hesekiel on ymmärrettävästi kauhuissaan siitä, miten hänen tulee profetoida, ja tämä on kuitenkin vain haalea varjokuva siitä, mitä jerusalemilaiset kävivät läpi. Miksi tilanne pääsi siihen pisteeseen, joka tuotti tällaista kärsimystä? Eikö ehkä olisi löytynyt jotakin toista kansaa, joka olisi kuunnellut vähän vähemmällä?

Aina kun pyörittelen tätä, tulen saman täyden ympyrän. Joskus vaikeat ja kipeät reitit ovat kuin ovatkin parhaita tai kenties ainoita reittejä. Eikö Jumala, joka on ajan ulkopuolella ja kaikessa viisas, näe reittiä koko matkalta? Eikö hän tietäisi, mikä reitti aiheuttaa kaikkein vähiten kärsimystä ja toisaalta vie varmimmin perille? Ja jos en luota, että Jumala, on luotettava ja kaikessa viisas, hän joka on toteuttanut suunnitelmansa läpi kaikkien tässä lueteltujen sukupolvien, mitä silloin jää? Palaan kaiken alkuun, uskonko tähän Jumalaan, joka on ilmoittanut itsensä sanassa? Uskonko Jumalaan, joka on täydellinen, ajaton, kaikessa hyvä ja kaikessa oikeudenmukainen?

Evankeliumin tekstissä pysähdyn siihen, kuinka Joosef uskoi ja luotti siihen, minkä näki unessa. Enkeli ilmestyy hänelle kahdesti (molemmilla kerroilla unessa) ja Jumala käski häntä tekemään asioita, jotka määrittivät koko hänen elämänsä suunnan. Joosefia eivät estäneet epäilyt siitä, voisiko Jumala todella toimia hänen kauttaan, voisiko Messias todella nousta niin vaatimattomista olosuhteista ja vielä kohun keskeltä. Hän uskoi hyvän Jumalan suunnitelmaan.

Isä, kiitämme siitä, että sinä todella olet se jonka olet sanassasi ilmoittanut. Saamme luottaa siihen, että raskaidenkin vaiheiden läpi sinulla on hyvä suunnitelma ja olet ennalta nähnyt ja mitannut tien jokaisen mutkan. Kun kuljemme kanssasi, emme kulje mistään turhaan. Auta meitä luottamaan sinuun. Aamen.

Ada

Hes. 3

Jukka Norvanto nostaa esiin sellaisen mielenkiintoisen seikan että Hesekiel olisi ollut pappissuvun jäsen ja astunut juuri kutsumus näkyä vastaavana vuonna palvelukseen temppeliin, mikäli olisi saanut jäädä Jerusalemiin. Tämä auttaa meitä ymmärtämään miksi temppeli on niin merkittävässä roolissa Hesekielin kirjassa.

Jumala ottaa pappinsa käyttöön, vaikka olosuhteet eivät sitä olisi sallineet. Jumala valmistaa Hesekielin tehtäväänsä, ensimmäiset näyt ovat suunnattu nimenomaan hänelle – eikä ihme, sillä Hesekielin oli tehtävä eriskummallisia asioita välittäessään Jumalan sanaa. 

Ilm. 22

”Minä tulen pian. Autuas se joka ottaa varteen tämän kirjan ennussanat.” (Jae 7)

Mitä enemmän luen Raamattua, sitä enemmän minua puhuttelee se, miten se vahvistaa itse itseään, miten vuosisatojen aikana kirjoitetut kirjat voivatkin osoittaa samaan suuntaan. Johannes näkee tänään elämän puun, puun, joka jäi paratiisiin synnin ja kirouksen myötä. “Mikään ei ole enää kirouksen kahleissa”. Enää emme joudu pelkäämään sairautta tai kuolemaa. Kaikki synti ja rikkinäisyys on pyyhitty pois. Jumala on täyttänyt aivan alussa antamansa lupauksen ja saattanut lapsensa takaisin yhteyteensä. Yhtä varmasti, kuin tämä ensimmäinen lupaus on täyttynyt, yhtä varmasti saamme odottaa myös Raamatun viimeisen kirjan saavan täyttymyksensä.

En ole koskaan ollut hyvä odottamaan Jeesuksen toista tulemista. Mutta muistin juuri, että en vielä muutama vuosi sitten ollut hyvä odottamaan myöskään joulua! (Se tilanne on korjaantunut.) Ehkä tämäkin on niitä asioita, mitä voimme Raamatun äärellä opetella ja kääntää rukoukseksi. 

”Jokainen joka tämän lukee sanokoon ’Tule'” ja ”Jokainen joka on janoissaan tulkoon.” 

Jeesus, me tahdomme tänään yhdessä rukoilla, tule. Tule ja täytä sanasi viimeistä kirjainta myöten. Tänään tulemme luoksesi ja pyydämme, anna meille elämän vesi, jotta ymmärtäisimme sanasi, jotta palvelisimme sinua, rukoilisimme sinun tahtosi mukaan. Aamen.

Ada

Hes. 2

Hesekielin kirjan toisessa luvussa (ja Raamatussa monessa kohtaa ylipäätään) joillain sanoin todetaan “kuulkoon tai olkoot kuulematta” ja “he ovat uppiniskaista kansaa”. Minä kuulen tämän ajatusparin niin, että Jumala tekee kaiken mitä tehtävissä on, mutta ihminen voi päättää sulkea korvansa. Seuraavan luvun puolella todetaankin, että muut kansat kyllä kuulisivat Hesekieliä. Myös Jeesus sanoi, että hän olisi kyllä kelvannut naapurikaansoille. Onko Jumala valinnut tietoisesti kansan joka ei häntä kuule ja on poikkeuksellisen kovapäinen, vai onko tämä jotenkin seurausta siitä että he ovat kulkeneet Jumalan johdatuksessa? Vähän niin kuin teinille omat vanhemmat ovat ihan viimeinen neuvonantaja? Vai kertooko Jumala tässäkin meille jotain siitä, että hän voi toimia Kenen kautta tahtoa ja taivuttaa lopulta kaiken palvelemaan täydellisen hyvää suunnitelmaansa? 

Ilm. 21

Tässä jaksossa alkaa ihan kuvaus jossa kerrotaan taivaasta erilaisin vertauskuvin. Esimerkiksi yksi mielenkiintoinen yksityiskohta on uuden Jerusalemin mittasuhteet: se on muuriensa kanssa täydellinen kuutio! Selvästikään tätä ei ole tarkoitettu kirjaimelliseksi kuvaukseksi, vaan se voisi vertautua esimerkiksi ilmestysmajan Kaikkien Pyhimpään, Jumalan läsnäolon kohtaamisen paikkaan, joka niin ikään oli täydellinen kuutio.

Olen lapsena ja vielä nuorena aikuisenakin kokenut taivasahdistusta. Ja se oli aika kurjaa, kun maailman ihanin asia ahdistaa. Luulen sen johtuneen siitä, että koin aivojeni nyrjähtävän aina kun yritin ajatella ikuisuutta. Kun odotin esikoistamme, koin Jumalan puhuvan minulle raskauden kautta: vauva joka elää pimeässä yhdeksän kuukautta on samalla tavalla elossa ja olemassa kuin mekin, mutta ei voi aavistaakaan, mitä elämä todella on. Tuskin meidän tilanteemme on kovin erilainen. Me olemme olemassa, mutta emme voi aavistaakaan, mitä todellinen elämä, elämä Taivaassa tulee olemaan.

Opin myös, että kun vauva syntyy, kestää jopa kuukausia, ennen kuin se ymmärtää olevansa “ulkona” eikä se hahmota, missä se itse alkaa ja missä äiti loppuu. Vastasyntynyt on ikään kuin todella olemassa ja kokonainen nimenomaan äitinsä sylissä. Tiedämme jollain tapaa, miltä tuntuu olla rakastavassa katseessa, olla nähty, olla todella olemassa. Itse koen Isän läsnäolon juuri rakastavan katseen kaltaisena. Uskon, että Taivaassa, kun pääsemme takaisin Isän yhteyteen, olemme viimein täydellisen elossa, olemassa, kokonaisia.

Luulen, että moni voi samaistua siihenkin tunteeseen, kun kokee olevansa irrallinen, toisten ulottumattomissa, ikään kuin ei olisi oikein kunnolla olemassa. Ainoa vaihtoehto, olla täysin erossa Jumalasta, ilman edes niitä rakkauden heijastuksia, joita täällä saamme kokea, se on jotain mitä on samaten vaikea sanoin kuvata. Ilmestyskirja kuvaa sitä tulisena järvenä. Isä tahtoo, että jokainen pääsee hänen läsnäoloonsa, jo tässä elämässä ja Taivaassa viimein tiedämme, miten täydesti ja ihmeellisesti siellä.

Kiitos Jeesus, että kutsut meitä elämään kanssasi tänään ja ikuisesti. Sinä olet tehnyt kaiken valmiiksi, me saamme vain kuulla ja ottaa vastaan. Anna meidän tänäänkin, jo tässä ajassa etsiä parantavaa läsnäoloasi. Aamen.

Ada