Jokainen haluaa ennen kuolemaansa tehdä jotain merkittävää. Mooses valitsee siunata kansan. Intouduin tutkimaan siunauksia ja varmistamaan, ovathan kaikki heimot mukana. Silmiini pisti Ruubenin heimon ”siunaus” jossa ei luvattu paljoa, sekä Simeonin heimon puuttuminen. 1.Mooseksen kirjan luvun 49 alusta löytyi vastaukset. Siellä Jaakob siunaa poikansa. Tekojensa seurauksena Ruuben ei säilytä sijaansa esikoisena ja Simeon ja Leevi sirotellaan muiden heimojen joukkoon. (Simeonin heimo sai kyllä siunauksen puutteesta huolimatta oman alueen Juudan heimon alueen sisältä, mutta myöhemmin sulautuivat heidän joukkoon.) Toisin kuin Simeon, Leevi sai paikan sukujen joukossa oltuaan uskollinen.
Näissä luvuissa esiin nouseva sanan ja erityisesti siunauksen voima tuntuu suorastaan epätodelliselta. On hämmästyttävää, kuinka todellisuus seuraa sanoja. Jos tutkii Raamatun siunauksia ja kirouksia, näkee kuinka ne toteutuvat. Ei suhtauduta kevyesti Raamatun lupauksiin siunauksista, sillä ne ovat todellisia!
Paavali on turhautunut Korinttolaisten toimintaan. He eivät elä niinkuin ihmiset, joita johdattaa Henki. Päinvastoin he kiistelevät opista – ihan turhaan.
Paavali puhuu siitä, kuinka meidät on kutsuttu rakentamaan kestävälle pohjalle. Kukin rakentaa tavallaan. Minua puhuttelee lausahdus ”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun”. Välillä kun keskitymme siihen, ettemme voi omassa voimassa saada asioita aikaiseksi, unohdamme, että meillä silti on tehtävä. Paavali ei sano ”Minä istuin ja Apollos katseli”. He tekivät kumpikin työtä omalla paikallaan, sen sijaan että olisivat vain seuranneet, mitä Jumala saa aikaan. Samaan Paavali kutsuu Korinttolaisia ja meitäkin. Me olemme Jumalan työtovereita. Iloitaan siitä.
Anna
