Tekijä: Remes

Job 16

Minulla oli vaikeuksia ymmärtää Jobin tämänpäiväistä puhetta. Siinä on samoja aineksia kuin aikaisemmin, mutta toisaalta se on oudon ristiriitainen. Job haluaisi käydä oikeutta Jumalan kanssa kokemastaan vääryydestä. Hän siis uskoo, että Jumala on epäoikeudenmukainen ja kääntynyt häntä vastaan. Toisaalta Job sanoo, että hänellä on taivaassa todistaja, joka puolustaa häntä.

Ehkäpä ristiriita on vain näennäinen. Voi olla, että Job on pikkuhiljaa ymmärtämässä, että asia on monimutkaisempi kuin mitä hän on tähän mennessä ajatellut. Vaikka Jumala on kaikkivaltias ja oikeudenmukainen, niin silti viaton voi kärsiä. Jobin sanojen tulkitsemiseen on myös muita mahdollisuuksia, joita kannattaa miettiä. Yksi sellainen on se, että kenties Job ei oikeasti ajattele, että Jumala on ilkeä hänelle. Häneltä puuttuu vain keinot ilmaista asia kauniilla tavalla. Tuskin häntä juuri nyt edes kiinnostaa olla korrekti. Ehkä kaikki hänen syytöksensä ja hyökkäyksensä Jumalaa kohtaan ovat oikeasti kysymyksiä. Me emme vain huomanneet kysymysmerkkiä.

Taas kerran tämä luku osoittaa, että kärsivän ihmisen lähellä kannattaa varoa liian äkkinäisiä oletuksia. Ja pidättäytyä valmiista vastauksista, puhutaan sitten Jumalasta tai ihmisestä.

Ef. 3

Onko yhteys erilaisten ihmisten välillä tosiaan niin vastoin vaistojamme, että sen luomiseen tarvitaan jumalallinen ilmestys? Paavali ainakin tuntuu ajattelevan niin ja hän ei lakkaa hämmästelemästä sitä, että saa olla tässä mukana. Itse ajattelen, että alusta asti tämä on ollut sellainen asia, jota vastaan on hyökätty. Ihmisiä on yritetty rajata ulkopuolelle seurakunnasta. Tietenkään Paavali ei ajattele, että yhteys voi syntyä ilman perusteita. Siihen tarvitaan Jeesus.

Luvun loppupuolella on lause, jota olen miettinyt paljon ja josta en ole oikein päässyt perille: ”Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa.” Katselin eri käännöksiä ja ne ovat tästä aika montaa mieltä. Sen tästä voi kuitenkin saada irti, että ihmisten väliset suhteet kertovat jotakin Jumalasta. Ne ovat siis eräänlaisia kuvia, aivan kuten tuo edellä oleva suomennoskin sanoo. Tietenkin kaikkien kuvien lailla ne ovat epätarkkoja ja joskus jopa harhaanjohtavia. Siitä huolimatta asia, jota ne kuvaavat, on todellinen.

Marko

Job 15

Elifas kuulostaa minusta ahdistuneelta. Hän on kuunnellut Jobin vuodatusta, mutta ei pysty enää olemaan hiljaa. Job ei kerta kaikkiaan voi olla oikeassa, hänen on pakko olla syyllinen johonkin. Itseasiassa Jobin on pakko olla paha ihminen. Nyt Elifas löysi vihdoinkin jotain konkreettista: Jobin valitukset, hänen syytöksensä Jumalaa kohtaan ja hänen uhmansa. Kaikki tuo on Elifasin silmissä avointa kapinaa ja jumalattomuutta. Job kärsii toki ja se on ikävää, mutta nyt kävi ilmi, että se on täysin ansaittua.

Elifas väittää, että Job puheillaan estää itseään ja kenties toisiakin hiljentymästä Jumalan edessä. Tässä paljastuu mielenkiintoinen käsitys Jumalan ja ihmisen suhteesta. Ihmisen osa on pelätä ja vaieta. Yllättävää kyllä Jumala saattaa lohduttaa, mutta vähän niin kuin isäntä saattaa lohduttaa orjaansa. Se ei muuta perusasetelmaa mitenkään.

Elifasin mielestä Jobin kaipaus lähempään suhteeseen Jumalan kanssa on siis syvimmiltään kapinaa. Tällainen käsitys on kyllä varma tae siitä, että oma Jumalasuhde ei kehity mihinkään ilman kunnon ravistelua. Olen kohdannut ihmisiä, joiden mielestä esimerkiksi uskoontulo, Jumalan läheinen tunteminen ja hengelliset kokemukset yleensäkin ovat epäilyttäviä. He ajattelevat, että tällaisia kokenut ihminen asettuu muiden yläpuolelle ja kuvittelee jotenkin olevansa Jumalan erityisessä suosiossa. Minusta tällainen ajattelu on surullista.

Ef. 2

Taas kerran Uuden Testamentin luku täydentää hienosti Vanhaa Testamenttia. Paavali puhuu siitä, että olemme siirtyneet kuolemasta elämään. Hän ei sano sitä dissatakseen entistä itseään, vaan nuo sanat vain sattuvat kuvaamaan parhaiten hänen kokemustaan. Ennen Paavali oli kiivas kristinuskon vastustaja, täynnä vihaa ja omasta mielestään oikeamielistä kiihkoa Jumalan puolesta. Tässä suhteessa ei ole vaikea löytää yhteyksiä Jobin kirjan Elifasiin. Nyt kun Paavali oli tavannut Jeesuksen, hän oli alkanut kyseenalaistaa aiempia motiivejaan. Hänen mielestään tuo kaikki oli omien mielihalujen vallassa olemista.

Mistä sitten tietää, että Paavali on oikeassa ja Elifas väärässä? Yksi vastaus löytyy päivän luvun loppuosasta. Jeesus oli yhdistänyt ihmisiä, jotka aikaisemmin olivat keskenään vihoissa. Elifas sitä vastoin ei pystynyt luomaan yhteyttä edes Jobiin, vaikka tämä oli hänen vanha ystävänsä. Kun Paavali oli vielä Saul ja vainosi seurakuntaa, hän halusi puhdistaa juutalaisuudesta kaikki sellaiset ainekset, joita piti vääränä tai epäpuhtaina. Nyt hän kutsui pakanoita omaksi perheekseen!

Marko

Job 14

Miksi Jumala edes on kiinnostunut meistä tai meidän tekemisistämme? Me elämme vain hetken ja olemme kykenemättömiä hyvään tai auttamaan itseämme. Jobin ihmiskuva ei ole kovin ruusuinen, mutta ihmekös tuo, kun ottaa huomioon hänen tilanteensa.

Job kaipaa Jumalaa, joka olisi hänen puolellaan. Ei pitäisi kirjaa rikoksista, vaan olisi armollinen, eikä rankaisisi jokaisesta hairahduksesta. Job ei sitä sano tässä suoraan, mutta hänen mielestään siis Jumala on pikkumainen tyranni. On aika tavallista ajatella, että hoitaisi Jumalan hommat paremmin ja oikeudenmukaisemmin kuin Hän itse. Job ei ole näissä käsityksissään yksin ja siksi häntä kannattaakin kuunnella. Minä olen joskus ihmetellyt sitä, että jos ihmisellä on tällainen kuva Jumalasta, niin miksi hän silti vielä palvelee Häntä. Jobin vastaus on se, että hänellä ei ole muuta mahdollisuutta. Häneen verrattuna Jumala on niin ylivoimainen, että vastaan ei kannata pullikoida. Mutta kivaa se ei ole.

Jäin miettimään sitä, että monella nykyihmiselläkin on tällainen jumalakuva. Tai ehkä he eivät puhu Jumalasta, vaan epämääräisesti universumista, kohtalosta tai vain onnesta. Joka tapauksessa heillä on sellainen kokemus, että elämä on syvimmiltään seuraavan katastrofin odottelua. Tällaisen ihmiselle uutinen rakastavasta Jumalasta tekisi todella hyvää, mutta hänen on vaikea uskoa siihen. Se on hänen mielestään liian hyvää ollakseen totta.

Ef. 1

Paavali aloittaa kirjeensä ylistämällä Jumalaa ja myös kehumalla Efesolaisia. Paavalilla oli paljon tuttuja seurakuntia ja hän ainakin omien sanojensa mukaan rukoili ja kiitti niiden kaikkien puolesta. Hänen rukoushetkensä olivat varmaan aika pitkiä!

Olen tainnut useaan otteeseen kertoa, että nuorempana nämä sanat olivat minulle vaikeita: ”Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. ” Tulkitsin tämän lauseen niin, että Jumalan yhteyteen pääsee vain sellaiset jotka Jumala on valinnut. Jumalan valinnan taas tunnistaa siitä, että ihminen on pyhä ja nuhteeton. Ja koska minä olen kaikkea muuta kuin nuhteeton, pyhästä puhumattakaan, niin siitä seuraa johdonmukaisesti että Jumala ei ole minua valinnut ja olen siis ulkopuolinen. Aika synkkä johtopäätös näin valoisesta tekstistä!

Minun olisi kannattanut lukea vähän tarkemmin mitä tässä luvussa sanotaan. Nuhteettomuus ei johdu synnittömyydestä, vaan siitä että ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme.” Se on siis lahjaa. Ja mitä tulee valintaan, niin sitäkin kannattaa katsoa toisesta suunnasta. Jos uskomme perustuu siihen, että Jumala on päättänyt olla meidän puolellamme, niin se on aika vahvalla pohjalla.

Paavalin kirjeen iloinen, suorastaan haltioitunut sävy on aikamoisessa ristiriidassa Jobin kirjan kanssa. Itse ajattelen, että voidaksemme iloita Paavalin tavoin, meidän täytyy uskaltaa Jobin kanssa kysyä vaikeita kysymyksiä. Jos emme uskalla ottaa selvää siitä, että haluaako Jumala oikeasti meille hyvää ja onko Hän itse hyvä, niin elämästä puuttuu aika paljon iloa ja toivoa.

Marko