2. Aik. 34, Hepr. 2

2 Aik. 34

Manassen poika Josia oli nähnyt isänsä nöyrtymisen, hänkin nöyrtyi Jumalan edessä löydettyään Jumalan antamat lain kirjat, hänen ilmoituksensa. Hän nöyrtyi ja siksi Jumala kuuli häntä, hän tutki Jumalan tahtoa lain kirjoista, jotka olivat Jumalan antamia sanoja. Hän rukoili Jumalaa ja sai armon. Jumalan sanan tutkiminen ja rukoilu, jossa etsimme hänen tahtoaan ohjaa oikealle tielle. Hänen sanaansa edessä voimme vain nöyrtyä ja myöntää, että emme pysty omin voimin elämään hänen tahtonsa mukaisesti. Jumalan sana on jalkani lamppu ja valkeus tiellä. Sana paljastaa meille syntisyytemme ja johtaa Jumalan armon luokse. Sana ohjaa askeliamme hänen tahdossaan, hänen antamalla voimallaan. Pyhä Henki ohjatkoon meidän askeleita tänäänkin ja antakoon voiman Jumalan tahdon tekemiseen.

Hepr. 2

Tämän päivän tekstistä itselle nousi sanat kuoleman pelko. Kuolema on ihmiselle pelottaa, koska se on lopullista ja tuntematonta. Kuolema koskettaa meitä kaikkia, kukaan ei voi sitä väistää. Syntyessään ihmiseksi Jeesus tuli kuolevaiseksi. Hänen tehtävänään oli voittaa pelottava kuolema. tuli ihmiseksi, hän tuli kohtaamaan pelottavan asian, kuoleman. Jeesuksen piti kuolla, jotta hän riistäisi saatanalta kuoleman vallan ja vapauttaisi meidät kuoleman pelosta. Kuoleman pelko orjuutti meitä, mutta nyt voimme olla Jeesuksen ansiosta sen pelosta vapaita. Jeesus sanoo Lasaruksen haudalla Martalle: “Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, se, joka minuun uskoo, ei ikinä kuole.” Joh.‬ ‭11:25‬. Kuitenkin Lazaruksen haudalla Jeesus itki. 

Meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa, voimme kohdata sen rauhassa. Kun uskova äitini kuoli pari vuotta sitten, niin surussani itkin. Muistoissani kaipaan häntä. Suru ja itku on läsnä kuolemassa, vaikka toivon näkeväni hänet vielä. Jälleen näkemisen toivo tuo kuitenkin lohtua kaipauksen keskellä. Mikä suuri toivo meillä onkaan? Meidän ei tarvitse elää kuoleman pelossa. Voimme olla siitä vapaita. Kuoleman pelko ei meitä orjuuta enää, koska meillä on usko. Kyyneleet ovat kuitenkin vielä läsnä, kerran nekin pyyhitään pois. Menetykset tuntuvat kipeältä, koska rakastamme. Kipu kertoo kuitenkin syvimmillään rakkaudesta, ne kulkevat käsikkäin. Tunnemme kipua lähimmäisen menettämisestä, koska rakastamme. Jeesus itse tunsi ristillä menetyksen kivun, hän huusi Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Hän tullut kaikessa kiusatuksi “Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” Hepr.‬ ‭2:18‬. Hän ymmärtää kipumme, koska hän rakastaa meitä. Menetetyn lähimmäisten Ikävöinti on rakkautta, meillä on kuitenkin toivo jälleennäkemisestä. Kaiken menetysten keskellä lohduttakoon meitä kaiken lohdutuksen Jumala. Karkoittakoon toivo kaiken pelon ja tuokoon meille kivun ja surun keskelle rauhan. Rauhan, joka ylittää ymmärryksen, rauhan, jossa pelko on poissa, vaikka suru on läsnä. Minulle on tuonut viime päivinä lohtua kaipaukseen tämä kappale: https://youtu.be/Jl5itm7Vcis?si=Z4m48CpsNc37L9wK

Mika M

2. Aik. 33, Hepr. 1

2 Aik. 33

Vanhempana miettii, mitä arvoja on välittänyt omille lapsilleen. Isänä haluaa suojella lapsensa kaikenlaiselta pahuudelta ja toivoo olleensa hyvä esimerkki. Lapset tekevät kuitenkin omat valinnat ja en voi tehdä heidän elämästään sellaista kuin haluaisin. Vanhempana en kuitenkin hylkää omia lapsiani, vaikka hän tekisi mitä. Ainakin toivon, ettei sellaista tilannetta tulisi. Manasse ei elänyt niin kuin isänsä esimerkin mukaan, vaan valitsi päin vastaisen elämän. Hän oli nähnyt oikeanmielisen isänsä elämän, hänen isänsä oli tehnyt kaikessa aina oikein ja hyvää. Hänkin oli varmasti saanut kaikkea hyvää elämässään. Vaikeaa käsittää, miksi hänestä tuli ihminen, joka harrasti äärimmäistä pahuutta. Hän teki hirvittäviä tekoja, hän teki paljon pahoja tekoja ja levitti pahaa ympärilleen, toisin kuin isänsä. Hän meni pahuudessa äärimmäisyyteen. Hän jopa uhrasi oman poikansa epäjumalalle.

Lopulta Jumala otti hänen kiinni, hänet vietiin nenärenkaassa taluttaen vihollisen maahan. Lopulta hän kuitenkin kääntyi Jumalan puoleen ja sai armon. Apokryfikirjoista löytyy Manassen rukous. Ei ole mitään varmuutta, että Manasse olisi näin rukoillut, mutta rukous noudattaa psalmien muotoa ja sen sanoma on hyvä. Manasse olisi voinut ihan hyvin rukoilla vankeudessa sillä tavalla. Tässä kappale rukouksesta: ”sillä sinun voimaasi ja kirkkauttasi ei voi kukaan vastustaa. Vihaasi, jolla uhkaat syntisiä, ei kukaan kestä. Mutta mittaamaton, käsittämättömän suuri on myös armo, jonka olet luvannut. Sinä olet Herra, sinä olet Korkein, lempeä, pitkämielinen ja täynnä armoa. Sinä voit muuttaa mielesi, peruuttaa määräämäsi rangaistuksen… “sillä syntejä, joihin olen syyllistynyt, on enemmän kuin meressä hiekanjyviä. Herra, usein olen rikkonut, hyvin usein, niin paljon olen tehnyt vääriä tekoja, etten ole arvollinen nostamaan silmiäni ja katsomaan taivaan korkeuteen. Osoitat hyvyytesi siinä mitä minulle teet: suuressa armossasi pelastat minut, vaikka en sitä ansaitse.” Manassen rukous‬ ‭1:9, 1‬:‭5‬-‭7‬ ‭Manassen tarvitsi vain kääntyä Jumalan puoleen ja hän sai armon. Jumalan pyhyys ei siedä syntiä, mutta hänen armonsa peittää kaikki synnit Kristuksen sovitustyön tähden. Ihmisen osa on kääntyä Jumalan puoleen ja ottaa vastaan armo. Suuretkaan synnit eivät estä Jumalan armoa. Jumalan armo on niin suuri ettemme voi käsittää sitä.

Hepr. 1

Heprealaiskirje alkaa eri tavoin kuin mikään muut kirje. Siinä ei ole mitään alku tervehdyksiä, vaan mennään suoraan suomalaisittain asiaan. Jumalan ilmoitus itsestään meille on selkeä. Jumala on puhunut monet kerrat, monilla tavoilla ihmisten välityksellä, lopulta hän itse tuli ihmiseksi ja on pojassaan puhut meille. Johannes sanoo, me katselimme hänen kirkkauttaan, sen kaltaista kirkkautta kuin ainoalla pojalla on Isältä. Jeesus sanoo: Joka on nähnyt minut on nähnyt Isän. Hän, lunastajamme, on luonut meidät. Luoja tuli ihmiseksi ja puhui meille. Hänen sovitustyön tähden olemme saaneet armoa armon päälle. Hän on puhunut monet kerrat ja monin tavoin ja hänen puheensa on totta. Kukaan ei voi väittää etteikö hän olisi puhut ja ilmaissut itseään meille. Meidän tulee vain uskoa ja luottaa hänen sanaansa. Hän on luotettava ja hän pitää lupauksensa. Pidetään kiinni hänen totuudestaan. Uskotaan hänen lupauksiinsa. Hän puhuu totta, hän on tosi Jumala.


Mika M

2. Aik. 32, Filem. 1

2 Aik. 32

Kiitollisuus Jumalaa kohtaan muistuttaa meitä, keneltä olemme saaneet kaiken. Kiitoksen unohtaminen voi johtaa siihen, että ajattelemme saaneeni kaiken oman ansiomme perusteella. Ylpeilemme sitten omilla teoilla ja Jumala unohtuu. Jumala ei halua, että käännämme selkämme hänelle. Hän tietää ettemme selviä. Joudumme eksyksiin, emmekä löydä enää sellaista ravintoa, joka täyttää nälkämme. Ihmisvoima vie pois Kristuksesta ja armosta, sijaan tulee armottomuus ja oma ansio. Se perustus ei kestä. Sen takia kääntyminen Jumalan puoleen on ainoa tapa kestää vihollisen edessä. Häneltä olemme saaneet kaikki. Hänen ansiostaan olemme elossa, hänen ansiostaan olemme saaneet syntimme anteeksi, hänen voimallaan kestämme vihollisen edessä. Muistetaan olla luojallemme kiitollisia, hän on hyvä Jumala ja hyvän lähde.

Filem. 1

Karanneet orjan omistajalle osoitettu kirje tuo itselle mieleen puolustuspuheen kuolemaan tuomitun puolesta. Karanneen orjan omistaja olisi voinut halutessaan tappaa orjansa. Orjalla ei ollut mitään oikeuksia, hän oli toisen omaisuutta. Onesimus oli yleinen orjan nimi, nimi kuvasi orjaa, hän oli hyödyllinen omistajalleen. Kirje on taitavasti kirjoitettu puolustuspuhe ja kuvaa, miten Jumalan rakkaus on muuttanut radikaalisti ihmisten välisiä suhteita. Juutalainen Paavali kutsuu orjaa rakkaaksi ja korostaa Filemonille Onesimuksen olevan hänelle nyt veli. Paavali ei kuitenkaan käske Filemonia, vaan vetoaa Filemonissa yhteiseen rakkauteen, veljeyteen ja hyvyyteen, jonka Kristus on antanut.  Paavali jopa sanoo: laita Onesimuksen rike minun laskuuni, minä voin sen kantaa.

Uudessa testamentissa ei puhuta orjuutta vastaan, mutta kirje Filemonille osoittaa, että käytännössä orjuuden toteuttaminen perinteisellä tavalla oli mahdotonta. Veli ei voi orjuuttaa veljeä, mutta orjien tuli kunnioittaa omistajaansa veljeä, erityisellä kunnioituksella. Orjan ja omistajan välille tuli keskinäinen kunnioitus, vaikka orjan asema ei sinänsä muuttunutkaan. Orjaa alettiin pitää ihmisenä seurakunnan keskellä eikä kauppatavarana. Paavali sanat Onesimuksesta ovat koskettavat. ”Kovin rakas hän on minulle – kuinka paljon rakkaampi sinulle, sekä ihmisenä että Herran omana!” Filemonin kirje on kaunis kirje Jumalan muuttavasta rakkaudesta. Jumalan rakkaus tekee ihmisten edessä hyödyttömästä ja arvottomasta ihmisestä hyödyllisen ja arvokkaan. Jumalan rakkaus muuttaa ihmisten välisiä suhteita, se on muuttanut kokonaisia yhteiskuntien arvojärjestyksiä, arvoasetelmia ja muuttaa edelleen. Rukoillaan tänäänkin Jumalan rakkauden muuttavaa voimaa meidän yhteiskuntaamme.

Mika M