Tekijä: Pekka

Job 9

Job kokee olevansa oikeassa ja syytön (jae 20). Jumalan hän näkee tuomarina (jae 15), joka ei kuuntele (jae 16) ja joka vain lisää perusteetta hänen kärsimyksensä määrää (jakeet 17-18) ja joka ”ei välitä viattomien kärsimyksistä” (jae23). Jobin mukaan Jumala tuomitsee hänet joka tapauksessa syylliseksi eikä julista syyttömäksi (jakeet 28-29).

Jobin sanat laittavat pohtimaan, minkälainen jumalakuva itselläni on ja millä perusteilla se on sellainen kuin se on. Job Vanhan testamentin henkilönä vielä ei tiennyt mitään Jeesuksesta, jonka voimme tuntea sen perusteella, mitä meille on ilmoitettu Uudessa testamentissa ja mitä olemme omassa elämässämme nähneet ja kokeneet. Onko meidän asemamme siinä mielessä jotenkin helpompi kuin Jobin? Ehkä. Jollakin tavalla itselleni on raastavaa lukea, että Job näki kärsimystensä takana olevan Jumalan, joka toimii mielivaltaisesti ja piittaamattomasti.

Toinen asia, joka nousi mieleeni, on syy-seuraussuhde. Kärsimyksen kohdalla voidaan ehkä yleisellä tasolla nähdä syy-seuraussuhteen olemassaolo, kuten aikaisemmin tällä viikolla kirjoitin. Yksilötasolla ja ehkäpä myös yhteisötasolla (perhe, suku jne.) pitää olla huomattavasti varovaisempi sen suhteen, mistä kärsimys on tai ei ole seurausta. On varmasti itse aiheutettua kärsimystä, mutta on myös kärsimystä, jota ei voi selittää. Tästäkin kirjoitin jo aiemmin.

Gal. 2

Paavali kertoo oman näkemyksensä Jerusalemin kokouksesta, joka pidettiin vuonna 50 ja jossa käsiteltiin pakanakristittyjen asemaa (jakeet 1-10). Sitten hän kertoo Pietarin vierailusta Antiokiassa (jakeet 11-14). Molempia hän käyttää esimerkkinä siitä, että pakanakristityt otettiin seurakunnan yhteyteen ilman vaatimusta lain noudattamisesta ja ympärileikkauksesta. Tosin Pietarikin lipsui tästä ulkoisen paineen alla, mistä Paavali häntä nuhteli (jakeet 11-12).

Paavali kiteyttää asian hienosti jakeessa 16: ”Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.”

Edelleen Paavali toteaa jakeessa 20, jota monesti siteerataan ja jota itsekin monesti yritän itselleni muistuttaa: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.”

Jeesus Kristus, Jumalan Poika, elä sinä minussa ja meissä!

Pekka

Job 8

Ei taida Bildad onnistua omassa puheessaan juurikaan paremmin kuin Elifas. Job ei siitä näytä kovin paljon ilahtuvan (Job. 9:2).

Bildadin kuvaus jumalattomasta ja hänen toivostaan on kyllä mielenkiintoinen (jakeet 13-15). Siinä on varmaankin aika paljon samaa, mitä Jeesus opetti talon rakentamisesta hiekalle (Matt. 7:26-27).

Gal. 1

Paavali kirjoitti Galatalaiskirjeen Antiokiassa noin vuonna 49 ennen vuonna 50 pidettyä Jerusalemin kokousta (Apt. 15). Kirjeen päämääränä olisi osoittaa vääräksi judaistien oppi, jonka mukaan pakanakristittyjen tuli uskon lisäksi ympärileikkauttaa itsensä, että he pelastuisivat. (Aikamedian Sana elämään kommentaariraamattu 2018, 2410.)

Paavali ja Barnabas olivat juuri palanneet ensimmäiseltä lähetysmatkaltaan, jolla he olivat käyneet Ikonionissa, Lystrassa ja Derbessä, jotka sijaitsivat Galatiassa, joka on nykyisen Turkin alueella (Apt. 13-14). Näiden paikkakuntien seurakunnille Paavali kirjoitti tämän kirjeensä. (Aikamedian Sana elämään kommentaariraamattu 2018, 2411.)

Kirjeen ensimmäisessä luvussa Paavali menee heti asiaan alkutervehdyksen jälkeen. Hän ei turhia jaarittele, vaan nostaa heti ns. kissan pöydälle. Varmaankin on syytä ajatella niin, että vaikka Paavali asettelee sanansa vahvasti, hän ensisijaisesti pyrkii rohkaisemaan uusia ja hengelliseltä iältään nuoria Jeesuksen seuraajia pysymään siinä evankeliumissa, jota hän oli heille julistanut. Heidän asemansa ei ollut helppo juutalais-hellenistisessä ympäristössä, jossa ulkoinen paine heitä kohtaan oli varmasti kova (vrt. Apt. 14:1-7).

Vaikka tilanne tässä kirjeessä on erilainen omaan tilanteeseemme verrattuna, se laittaa kuitenkin miettimään, miten voisimme parhaalla mahdollisella tavalla rohkaista toinen toistamme (Hepr. 10:24-25). Rukoillaan, että voimme rohkaista toisiamme ja rohkaistua toisistamme, kun kohtaamme KohtaamisPaikan eri tilanteissa ja tapahtumissa.

Pekka

Job 7

Jobin toinen puhe jatkuu. Hän on ahdistunut, katkera ja tuskainen (jae 11). Hän ei pääse kärsimystään pakoon edes unessa (jakeet 13-14). Hän tahtoisi kuolla (jae 15). Hän vaatii jonkinlaista tilintekoa Jumalalta (jakeet 16-21).

Jobin ajatukset kuulostavat hyvin ymmärrettäviltä. Hän ei kuitenkaan näe ja tiedä kokonaiskuvaa (Job 1:6-19 ja 2:1-10). En tosin tiedä, olisiko tuon kokonaiskuvan ymmärtäminen varsinaisesti auttanut häntä. Tullaan jälleen siihen kysymykseen, miksi Jumala sallii kärsimyksen.

2 Kor. 13

Voisi kai sanoa, että olemme tänään tulleet Paavalin pitkän puolustuspuheen loppuhuipennukseen. Korinttilaiset ja väärät apostolit (ja varmasti monet muutkin) olivat epäilleet tai heittäneet ilmoille epäilyksen Paavalin kutsusta ja tehtävästä ja siitä, vaikuttaako Jeesus hänen kauttaan (jae 3). Paavali iskee nyt ns. vastapalloon, kun hän kehottaa korinttilaisia tutkimaan itseään, ovatko he uskossa (jae 5).

Tämä oli varmasti viisas kysymys, joka kehottaa itse kutakin tarkastelemaan ja pohtimaan omaa vaellustaan. Tiedämme hyvin, että on niin paljon helpompaa löytää virheitä toisista ihmisistä kuin omasta itsestä. Jeesuskin viittasi tähän suuntaan vuorisaarnassaan (Matt. 7:3-5).

On aika huikeaa, että kaikkien näiden vaikeiden ja varmasti kiihtymystäkin aiheuttaneiden aiheiden kirjallisen käsittelyn jälkeen Paavali siunaa korinttilaiset apostolisella siunauksella (jae 13, KR1938): ”Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.”

Pekka