Molemmat tämän päivän tekstit käsittelevät epäjumalia. Mietin kuinka Jumalan teot kääntyvät helposti ihmisen mielessä epäjumalien kunniaksi. Vaikka vierestä pääsee seuraamaan ihmeitä ja myös kuulemaan ihmeiden toteuttajien sanoja, niin silti turvataan johonkin muuhun kun Jumalaan itseensä.
Epäjumalien palvonta on inhimillistä. On vaikea hahmottaa Jumalaa joka on luonut kaiken. Ja varsinkin sitä miksi kaikkeuden Luoja olisi kiinnostunut juuri minusta ja kaikista pienistä ja isoista asioista elämässäni. Johtuuko epäjumalien palvonta siitä että ajattelemme liian vähän itsestämme? Onhan se varsin huimaa ajatella että tämän mittaamattoman, äärettömän kaikkeuden äärellä Jumala on meistä kiinnostunut. Juuri niin, sinusta ja minusta.
On siis ymmärrettävää että jokin esineen, ihmisen tai tapojen palvonta jne. voi olla konkreettisempaa ja ymmärrettävämpää ja paremmin omaan käsitykseen mahtuvaa. Mutta näiden valitettava ongelma on se että yhteys siihen tärkeimpään heikkenee, jopa katkeaa. Se hyvä mitä näkee tapahtuvan itselleen tai ympärilleen ei enää kytkeydy kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Sen myötä katoaa kiitollisuus ja se taas aiheuttaa sitä että ei halua olla yhteydessä ja pyytää Jumalalta asioita.
Läpi tämän viikon uuden testamentin luvut ovat olleet täynnä Jumalan ihmeitä. Ja Jumalan jatkaa näiden ihmeiden tekemistä tänäkin päivänä. Tule Pyhä Henki, auta meitä pääsemään yli omien epäjumalien ja näkemään sinun ihmeelliset tekosi, niin tänä päivän kuin kaikkina muinakin.
Siunausta syksyyn,
Tomppa