Tekijä: wpPaaKayttaja

1. Moos. 12

Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 12 Raamatussa alkaa ikään kuin jälleen uusi jakso. Jumala antoi Abramille lupauksen, että Hän tekisi tästä uuden syntyvän kansan kantaisän. Jumala valitsee pelastussuunnitelmansa toteuttamiseen yhden ihmisen, yhden kansan ja yhden maan. Abram, myöhemmin Abraham, uskoi Jumalan lupauksen ja se teki hänestä vanhurskaan. Hän on myös kristityn esikuva, koska epäonnistumisistaan huolimatta hän luotti Jumalan lupauksiin. Kaikki Jumalan Abramille antamat lupaukset ovat toteutuneet, eikä mikään mahti maailmassa ole voinut niiden toteutumista monista yrityksistä huolimatta estää. Luvun 12 ensimmäisissä kolmessa jakeessa Jumala kertoo tiivistetysti koko pelastussuunnitelman, johon liittyivät Jumalan antama Pelastaja, kansa, johon Messias syntyisi, sekä kansalle annettu oma maa. Tähän työhön ryhtyessään Jumala valitsi Abramin, jotta Hänen pelastussuunnitelmansa voisi alkaa toteutua. Abram lähti Haaranista vaimonsa Saarain ja veljenpoikansa Lootin kanssa, niin kuin Jumala oli hänelle puhunut. Mukaan lähtivät myös palvelijat sekä omaisuus, jonka Abram oli hankkinut. Abram eleli Haaranissa mahdollisesti hyvin mukavaa elämää, eikä lähtö välttämättä ollut aivan helppo. Abram päätti kuitenkin jättää epäjumalanpalveluksen ja sen sijaan uskoa ja luottaa Jumalan lupauksiin. Lopulta Abram karavaaneineen päätyi nykyisen Israelin maan alueelle, joka silloin oli kanaanilaisten hallussa. Siellä hän vaelsi paikasta toiseen ja pystytti alttareita Jumalalle kunniaksi. Maahan tuli kuitenkin nälänhätä ja Abram lähti Egyptiin asuakseen siellä jonkin aikaa. Miksi Jumala ensin käski Abramin lähteä luvattuun maahan ja sitten salli nälänhädän? Useinhan koettelemukset saavat ihmisen kääntymään entistä tiiviimmin Jumalan puoleen, joten ehkä Jumala halusi kasvattaa Abramia uskossaan Häneen. Abram ei halunnut jäädä nälänhädän keskelle, vaan päätti lähteä Egyptiin runsaamman leivän perässä. Jumala ei kuitenkaan missään vaiheessa kehottanut tai käskenyt häntä lähtemään, joten toimiko Abram Jumalan tahdon vastaisesti? Kovin hyvin hänelle ja Saraille ei kuitenkaan Egyptissä käynyt, vaan he joutuivat lopulta palaamaan sepittämiensä valheiden jälkeen faraon karkottamina pois Egyptin maasta. Ehkä Jumala olisi pitänyt heistä huolen nälänhädänkin keskellä, eikä heidän olisi tarvinnut koskaan lähteä maastaan.

Ilm. 5

Ilmestyskirjan luvussa 5 Johannes näkee valtaistuimella istuvan kädessä kirjakäärön, joka on suljettu seitsemällä sinetillä. Eräs enkeli kuulutti kovalla äänellä: ”Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?” Ketään ei havaittu arvolliseksi, ja tämä vaikutti Johannekseen niin kovasti, että hän purskahti itkuun. Ilmeisesti Johannes käsitti, että tuo kirjakäärö sisältää jotakin ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta niin merkittävää, että sille täytyy löytyä avaaja. Onneksi löytyi kuitenkin yksi, joka oli arvollinen: Leijona Juudan heimosta, Daavidin juurivesa, joka on voittanut. Tämän jälkeen Johannes näkee Jeesuksen ikään kuin teurastettuna Karitsana, synnin vallan voittajana ja ihmiskunnan pelastajana, ottavan kirjakäärön valtaistuimella istuvan oikeasta kädestä. Jeesus Kristus on ainoa täydellinen ja virheetön uhrikaritsa, ja siten ainoa, joka on Isän Jumalan silmissä arvollinen avaamaan sinetit. Mainittakoon vielä, että Ilm. 5:11 kuvataan kolme erillistä ryhmää: enkelit, olennot ja vanhimmat, mistä edelleen voi päätellä vanhimpien tarkoittavan nimenomaan ihmiskunnan edustajia suorittamassa pappispalvelustaan valtaistuimen edessä. Viides luku päättyy Herran, Jumalamme ja Karitsan ylistämiseen ja palvontaan. Maranata!

Liisa

1. Moos. 11

Tässä luvussa kerrotaan Baabelin tornin rakentamisesta. Joidenkin lähteiden mukaan Kuusin pojalla Nimrodilla olisi ollut merkittävä vaikutus tornin rakentamisessa, mutta Raamattu ei tätä kuitenkaan kerro. Tornin rakennuttaminen ajoittuu noin v. 2300 ekr., eli noin sata vuotta vedenpaisumuksen jälkeen. Jumala antoi ihmiskunnalle vedenpaisumuksen jälkeen uuden alun, jonka se kuitenkin varsin nopeasti tyri. Baabelin tornin on arveltu olevan temppelin torni, vaikka Raamattu ei asiasta tarkemmin mainitsekaan. Tiedetään kuitenkin, että tuohon aikaan harjoitettiin epäjumalanpalvelusta uhritoimituksineen. Kaiken taustalle lienee olleen antikristillisen hengen vaikuttama järjestelmä, jonka tarkoitus oli sotkea Jumalan suunnitelmat. Ihmiset eivät halunneet Jumalan antaman kehotuksen mukaisesti lisääntyä ja täyttää maata, vaan nousta kapinaan Jumalaa vastaan. Ottaa ohjat omiin käsiinsä. Mielestäni Baabelin tornin rakentaminen kuvastaakin ihmisen halua nousta Jumalan yläpuolelle. Ihmiset eivät halunneet palvella Luojaansa, vaan sen sijaan he halusivat yhdistää voimansa ja kehittää oman uskonnollisen järjestelmän, joka lopulta hallitsi koko sitä aluetta, jossa myös Israelin kansa eli. Jumalan oli jälleen puututtava peliin. Hän ei sallinut ihmiskunnan tuhota itseään, vaan hajotti kansat ja kielet määräten kullekin omat asuinsijansa. Jos seuraa nykypäivän tapahtumia, voi hämmästyttävän hyvin huomata kuinka sama henki, joka vaikutti Baabelin tornin rakennuttamisen aikaan, vaikuttaa yhä omana aikanammekin. Se johtaa ihmistä pyrkimykseen yhdistää maailma ja tuoda kaikki kansat saman uskonnollisen ja poliittisen järjestelmän alle. Korotetaan ihmisen kunniaa ja ajatellaan, että tähän kaikkeen pystytään ilman Jumalaa. Pysyvää rauhaa ei voi kuitenkaan rakentaa maailmaan ihmislähtöisesti ilman Jumalaa. Jumalan Hengen vaikutusta on puolestaan yhdistää kaikki ihmiset ja kaikki kansat Jeesuksen Kristuksen nimen alle. Vain Jeesus voi todellisuudessa yhdistää maailman ihmiset ja tuoda rauhan.

Jakeesta 10. alkaen aletaan jälleen tutkia Seemin sukua, josta luvattu Messias, Jeesus sai alkunsa. Babylonin tornin jälkeen fokus siirtyy jälleen kuvaamaan valitun kansan vaiheita. Muihin kansoihin törmätään vain, jos niillä on jokin merkittävä rooli liittyen Israelin kansan vaiheisiin. Muut maailman kansat jäävät tässä vaiheessa toisin sanoen ikään kuin sivurooliin, kunnes Jumalan huomio siirtyy jälleen pakanakansoihin juutalaisten enemmistön hylättyä Messiaansa Jeesuksen ensimmäisen tulemuksen yhteydessä. Tällä hetkellä elämme juuri tätä seurakunnan aikaa, jolloin Jumala oksastaa pakanakansoja jaloon oliivipuuhun. Raamatun mukaan Jumala ei kuitenkaan ole hylännyt valittua kansaansa Israelia, joka tulee vielä uudestaan Jumalan fokukseen ja sisälle pelastukseen sen jälkeen, kun pakanain täysi luku on sisään tullut (Room.11:25). Mielestäni on hienoa nähdä, kuinka Jumala kuljettaa pelastussuunnitelmaansa eteenpäin, eikä anna kenenkään eikä minkään sitä estää. 1.Joh.4:4: ”..sillä hän, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.”

Ilm. 4

Ilmestyskirjan 4. luvussa siirrytään kuvaamaan taivaallista jumalanpalvelusta. Ilm 4:1 kuvataan, kuinka Johannes näki avoimen oven ja kuuli äänen, joka kehotti: ”Nouse tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva.” Johannes nostetaan siis hengessä taivaan saleihin katselemaan tulevia tapahtumia. Seurakunta-aika tulee aikanaan päätökseen ja näkemykseni mukaan Johannes siirtyy tässä vaiheessa kuvaamaan tulevaisuuden tapahtumia seurakunta-ajan jälkeen. Hän näki valtaistuimen ja sillä istujan, joka on Johanneksen mukaan näöltään hohtava kuin jaspis ja karneoli. Kaikesta päätellen hän oli Johanneksen kuvauksen perusteella jotakin niin ihmeellistä, ihanaa ja loistavaa kuin vain meidän Herramme ja Jumalamme voi olla. Lisäksi hän näki seitsemän tulisoihtua, lasisen meren sekä neljä olentoa ylistämässä Jumalaa. Edelleen hän näki valtaistuimen ympärillä 24 valtaistuinta, joilla istui 24 vanhinta, joilla oli yllään valkeat vaatteet ja päässään kultakruunut. Näiden vanhinten henkilöllisyyttä ei tarkemmin kerrota, mutta niistä käytettyä kreikankielistä sanaa ”presbyterus” käytetään aina ihmiskunnan edustajista. Yhden tulkinnan mukaan nämä 24 olisivat ensimmäisestä ylösnousemuksesta osalliseksi päässeen seurakunnan edustajia eli seurakunnan vanhimmistoa. Heidän voisi ajatella kuvaavan myös 12 Vanhan liiton ja 12 Uuden liiton pyhää. Ilm. 21 kuvataan uuden Jerusalemin 12 porttia, joihin on kirjoitettu Israelin lasten 12 sukukunnan nimet. Lisäksi kuvataan kaupungin perustuksia, joissa on Karitsan 12 apostolin nimet. Voisiko tällä kuvauksella olla yhteyttä näihin vanhimpiin? Vanhimmilla oli yllään valkeat vaatteet ja päässään kultakruunut. Nämä kruunut voisivat viitata voittajan kruunuun, jonka Kristus on omilleen luvannut (esim. Ilm. 2:10; Ilm. 3:11; 2.Tim. 4:8). Ilm. 4:9-10 kertoo, että ylistäessään ja palvoessaan Jumalaa vanhimmat heittävät kruununsa valtaistuimen eteen osoittaen kunnioitustaan Jumalalle. Palkkioksi saatu kruunu ei siis ole omin ansioin hankittu, vaan se kuuluu tosiasiassa Herralle, jonka armosta me olemme pelastetut. Kaikki ne hyvät teotkin, joita teemme, eivät ole omaa ansiotamme, vaan Pyhän Hengen meissä vaikuttamia. Saamme vaeltaa Herran ennalta valmistamissa teoissa.

Liisa

1. Moos. 10

1.Moos.10 kertoo Nooan poikien sukuluettelot. Luvussa mielenkiintoista on se, että näistä Nooan pojista polveutuivat kaikki maailman kansat vedenpaisumuksen jälkeen. Seuraavaksi esitän joitakin mielenkiintoisia poimintoja Jukka Norvannolta, joka on perehtynyt näihin sukuluetteloihin H.S Millerin tutkimusten pohjalta. Luvussa mainitut Jaafetin pojat Maagog, Tuubal ja Mesek liitetään yleensä pohjoisiin heimoihin. Esim. Maagogin jälkeläisiä ovat Mustanmeren pohjoispuolella elävät kansat kuten slaavit, venäläiset, bulgarialaiset, puolalaiset, slovakit ja kroatit. Maadain jälkeläisiä olisivat puolestaan intialaiset, iranilaiset, meedialaiset, persialaiset, afgaanit ja kurdit. Jaavanin jälkeläisiä taas olisivat kreikkalaiset, roomalaiset sekä laajemminkin romanialaiset kansat kuten esim. ranskalaiset, espanjalaiset jne. Tiiraasta olisivat lähtöisin mm. germaanit, joista polveutuvat sekä itäiset että läntiset germaanit, skandinaavit ja anglosaksit. Haamin pojan Kanaanin jälkeläisiä ovat mm. filistealaiset, hittiläiset, jebusilaiset, ammonilaiset ja hivviläiset. Kuusin jälkeläisiä olisivat afrikkalaiset, etiopialaiset, egyptiläiset ja libyalaiset. Kiinnostavaa on myös, että luvussa mainitaan erikseen Kuusille syntyneestä Nimrodista, jota maailman ihmiset pitivät menestyneenä mahtimiehenä, ja joka saikin itselleen paljon valtaa. Hänen elämässään ja teoissaan oli kuitenkin paljon sellaista, mikä ei ollut Jumalan mielen mukaista. Hän hallitsi Babyloniaa, jota Raamatussa käytetään myös vertauskuvana pahuudelle. Viimeisenä sukuluettelossa mainitaan Seem, jonka jälkeläisistä polveutui Israelin kansa, ja jonka kautta annettiin luvattu Vapahtaja, Jeesus Kristus. Luvussa mainitaan siis yhteensä 70 kansaa, joista polveutuvat kaikki maailman kansat.

Ilm. 3

Ilmestyskirjan kolmannessa luvassa Johannekselle annetaan kirjeet Sardeksen, Filadelfian ja Laodikean seurakunnille. Edelleen, kuten Ilm. 2. luvun kirjeissä, Jeesus mainitsee tietävänsä kaikki seurakunnista ja niiden asioista. Sardeksen seurakunnalle Jeesus sanoo ”Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut” (Ilm. 2:1). Lisäksi Jeesus kehottaa seurakuntaa valvomaan ja vahvistamaan niitä jäseniä, jotka ovat (hengellisesti) kuolemaisillaan. Edelleen Jeesus kehottaa seurakuntalaisia valvomaan, elämään sanansa mukaan ja tekemään parannus. Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että seurakunnalla on se nimi, että se elää, vaikka onkin kuollut? Minulle tästä tulee ensimmäisenä mieleen ns. nimikristillisyys. Toisin sanoen se, että ollaan kirjoilla seurakunnassa, vaikka ei todellisuudessa haluta elää Jeesuksen seuraajana. Toiseksi tulee mieleen, että seurakunta näyttää ulospäin kristilliseltä seurakunnalta kaikkine kristillisine tunnuksineen, mutta se on hengellisesti kuollut. Ehkä seurakunnassa toteutetaan muodollista jumalanpalvelusta ja vietetään mukavia konsertteja, mutta unohdetaan julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, ainoasta todellisesta pelastajasta. Jeesuksen sanat vaikuttavat kovilta, mutta niiden taustalla on Hänen valtava rakkautensa luotujaan kohtaan. Jeesus ei todellakaan halua yhdenkään joutuvan kadotukseen, ja siksi Hän kehottaa tarvittaessa voimallisestikin. Mielestäni nämä sanat olisi otettava vakavasti ja herättävä valvomaan kirkon hengellistä tilaa. Toki sanat on yhtä lailla tarkoitettu myös jokaiselle kristitylle kehotukseksi valvoa ja pysyä lähellä Jeesusta jokaisena päivänä.

Filadelfian seurakunnalle suunnattu kirje on kirjeistä toinen, jossa ei ole lainkaan moitteita. Seurakunnan voiman sanotaan olevan vähäinen, mutta se on noudattanut Herran sanaa, eikä ole kieltänyt Hänen nimeään. Ehkä seurakunta vaikuttaa ulospäin vähäpätöiseltä, mutta se on hengellisesti elävä ja raitis, pitää kiinni Jumalan sanasta tekemättä kompromisseja, eikä kiellä Jeesuksen nimeä pilkasta ja ulkoisesta painostuksesta huolimatta. Ilm.3:10 Jeesus lupaa varjella seurakunnan koetuksen hetkestä, joka on tulossa koko maailmaan koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Näin ollen seurakunta, joka pysyy lähellä Jeesusta, pysyy kiinni Hänen sanassaan, eikä kiellä Hänen nimeään, saa Jeesukselta lupauksen tulla varjelluksi siitä koetuksen hetkestä, jonka jumalaton ihmiskunta tulee kohtaamaan.

Viimeinen seitsemästä kirjeestä on osoitettu Laodikean seurakunnalle. Samalla kirje on ehkä kaikkein surullisin ja varoittavin. Kirjettä lukiessa saa käsityksen, että tässä ulkoisesti vauraassa, itseään erinomaisena pitävässä seurakunnassa Jeesus on heitetty kokonaan pois seurakunnan elämästä. Hän seisoo ovella ja kolkuttaa odottaen, että joku tulisi avaamaan. Hän ei tule väkisin sisälle, vaan odottaa, että ihmisillä heräisi kaipaus ja tarve Hänen yhteyteensä. Seurakunta ei ole kylmä eikä palava, vaan haalea. Se on tyytyväinen vallitsevaan tilaansa. Ehkä seurakunnassa pidetään jumalanpalveluksia, mutta niiden keskeisin sanoma ei ole evankeliumi vaan jokin muu kuulijakuntaa paremmin miellyttävä sanoma. Jeesus ei ole tällaisen seurakunnan pää, ja Hän kuvailee seurakuntaa hyvin voimallisin sanoin kurjaksi, säälittäväksi, köyhäksi, sokeaksi ja alastomaksi. Seurakunnan oma käsitys itsestään ja Jeesuksen käsitys siitä ovat siis hyvin toisenlaiset. Edelleen Jeesus kuitenkin kehottaa seurakuntaa tulemaan Hänen luokseen, tekemään parannus ja päästämään Hänet sisälle seurakunnan keskiöön. Edelleen Ilm. 3:19 Jeesus toteaa ”Kaikkia niitä, joita rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Ahkeroi siis ja tee parannus!”. Jeesuksen rakkaus, kärsivällisyys ja halu tuoda jokainen sisälle pelastukseen on vaan niin suuri ja ihmeellinen.

Näitä seitsemää kirjettä lukiessa syntyy vahvasti vaikutelma niiden ajattomuudesta ja niiden sanoman ajankohtaisuudesta. Silloisten seurakuntien ongelmat eivät ole mitenkään epätavallisia nykyäänkään, ja toisaalta nykypäivän seurakunnista voi löytää myös sitä hyvää, mistä Jeesus seurakuntia kehui. Ajattelen, että kaikkien aikojen seurakunnat ja yksilökristityt voivat löytää kirjeistä jotakin kosketuspintaa omaan elämäänsä. Näitä Jeesuksen antamia kirjeitä kannattaa siis lukea.

Liisa