Viikko 51

MaanantaiPs. 121 Ilm. 7

Monenlaista tulkintaa liittyy 144 000 sinetillä merkittävään henkilöön. Tätä on tulkittu kirjaimellisestikin, mutta Aikamedian Sana elämään -kommentaariraamatussa todetaan, että ”luku 144 000 saadaan laskutoimituksesta 12 x 12 x 1 000, ja sen on katsottu kuvastavan täydellisyyttä. Riippumatta siitä, miten sinetöitävät tulkitaan, voimme luottaa siihen, että kaikki Jumalan omat saatetaan turvallisesti hänen luokseen eikä ketään hyljeksitä tai unohdeta.”
 
Suuri kansanjoukko on myös aiheuttanut monenlaista tulkintaa (Ilm. 7:9-17).  Erityisesti jakeessa 14 mainittu suuri ahdinko on ollut mielenkiinnon kohteena. Em. kommentaariraamatussa todetaan: ”Toiset arvelevat sen tarkoittavan kristittyjen kärsimyksiä kautta aikojen, toiset taas ajattelevat, että tulevaisuudessa koittaa suuren ahdistuksen aika, joka kestää määrätyn ajan verran. Kummankin tulkinnan mukaan uskovat saavat lahjaksi ikuisen elämän Jumalan kanssa ja heidän murheensa ja kärsimyksensä kyyneleet pyyhitään pois (Ilm. 7:17).”
 
Jälkimmäisessä tulkintatavassa suuren ahdingon ajatellaan varsin yleisesti kestävän seitsemän vuotta. Tähän seitsemän vuoden periodiin liittyy sitten puolestaan kolme erilaista näkemystä uskovien ylöstempauksesta joko ennen suurta ahdinkoa, ahdingon ajan puolivälissä tai ahdingon ajan lopussa. Ymmärtääkseni näissä pohdinnoissa ei kuitenkaan olla ns. asian ytimessä. Olennaista on, että turvamme ja tulevaisuuden toivomme on kaikissa tilanteissa Jeesuksessa (vrt. Ps. 121).
 

TiistaiPs. 122 Ilm. 8

Herran huone ja pyhien rukoukset! Nämä ovat puhuttelevia sanoja ja mielikuvia juuri ennen seitsemää merkkisoittoa. Olipa elämäntilanteemme ja maailman historian vaihe mikä tahansa, saamme rohkaisua ja toivoa Herran huoneessa seurakunnan keskellä yhdessä rukoilemalla. Herran huoneen ei edes tarvitse olla välttämättä mikään fyysinen tila, koska Jeesus on luvannut olla siellä, missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään (Matt. 18:20).
 

KeskiviikkoPs. 123 Ilm. 9

Kuusi merkkisoittoa on soinut, mutta jäljellä olevat ihmiset eivät vieläkään käänny Jumalan puoleen (Ilm. 9:20-21). Psalmin sanat (Ps. 123:4) itsevarmojen ivasta ja ylimielisten pilkasta tuntuvat jotenkin irvokkailta tässä yhteydessä. Itsevarma ja ylimielinen ihminen luottaa itseensä eikä tarvitse ketään muuta – ei Jumalaa eikä muita ihmisiä muuhun kuin omien, itsekkäiden tarpeidensa ja mielihalujensa tyydyttämiseen.
 

TorstaiPs. 124 Ilm. 10

Jumala on paljastanut ja paljastaa ihmisille monenlaisia asioita, mutta moni asia jää silti kuitenkin meille arvoitukseksi. Danielilla (Daniel 8:26) ja Johanneksella (Ilm. 10: 4) on molemmilla samanlainen kokemus siitä, että he näkivät jotakin Jumalan suunnitelmista, mutta heillä ei ollut lupa niistä kirjoittaa.

Kannattaa siis keskittyä olennaiseen, joka tämän päivän teksteissä tulee esille esimerkiksi seuraavissa jakeissa: ”Meidän auttajamme on Herra, hän, joka on luonut taivaan ja maan.” (Ps. 124:8) ja ”Enkeli [–] vannoi hänen nimeensä, joka elää aina ja ikuisesti, hänen, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja kaiken mitä niissä on.” (Ilm. 10:5-6).

PerjantaiPs. 125 Ilm. 11

Psalmien teksti tuntuu soveltuvan hyvin kertomukseen kahdesta todistajasta, jotka toteuttavat tinkimättä erikoiselta vaikuttavaa tehtäväänsä. He eivät horju, vaan luottavat Herraan. Vaikka he kuolevatkin, Jumala herättää heidät kuolleista. Herra suojaa heitä nyt ja aina.
 
Tämä on hyvin vahva, mutta ei välttämättä kovin miellyttävä, kuva hengellisestä taistelusta. Monesti mietin, minkä verran olen valmis maksamaan hintaa Jeesuksen seuraamisesta. No, ehkä sitä ei kannata kovin paljon pohtia, vaan luottaa siihen, että Pyhä Henki on todella puolustaja, joka opettaa, neuvoo, valmistaa ja varustaa siihen, miten eri tilanteissa kannattaa toimia.
 

LauantaiPs. 126 Ilm. 12

”Suuret ovat Israelin Herran teot!” (Ps. 126:2) Näin voi huudahtaa, kun lukee Johanneksen kuvausta naisesta ja lohikäärmeestä. Sana elämään -kommentaariraamatun mukaan ”naisen on perinteisesti katsottu edustavan Jumalan kansaa, joka on odottanut Messiasta saapuvaksi.” Jakeessa 5 mainittu lapsi viitannee puolestaan Jeesukseen.
 
Jumala pitää ihmeellisesti huolta kansastaan, kun lohikäärme (Paholainen ja Saatana, jae 9) raivoaa ja yrittää kaikin tavoin tuhota sen. Tämä on hyvä muistaa, jos ja kun hengellinen taistelu tuntuu käyvän hankalaksi tai jopa ylivoimaiseksi.
 

SunnuntaiPs. 127 Ilm. 13

Ilmestyskirjan yksi tunnetuimpia yksityiskohtia on varmaankin pedon merkki ja/tai luku (Ilm. 13:16-18), jota ilman ”kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään”. Olen kuullut sanottavan, ettei ole mitään hätää niin pitkään, kun käteistä rahaa on olemassa.
 
Elämme nykyisin aikaa, että käteisen merkitys vähenee koko ajan. Teknologian nopean kehittymisen vuoksi emme periaatteessa enää tarvitse käteistä. Siruteknologiaa käytetään jo yleisesti eläimillä, ja se olisi täysin käyttökelpoista myös ihmisillä. Teknologian näkökulmasta on siis jo olemassa kaikki tarvittavat elementit, joilla tämä Ilmestyskirjan näky voisi toteutua.
 
Pitäisikö olla huolissaan? Itse en ainakaan ole. Sen sijaan olen miettinyt sitä, pitäisikö tai voisiko tuohon mahdolliseen tilanteeseen jotenkin varautua. En vain ole ainakaan toistaiseksi keksinyt mitään, mikä voisi olla käyttökelpoista. 
 
Psalmin sanat ovat tässäkin suhteessa hyvin puhuttelevia (Ps. 127:1-2):
 
”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo. Turhaan te nousette varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat.”
 
Jumalan huolenpito on käsittämätön asia. Uskon ja luotan siihen, että jos näen sen ajan ja päivän, jolloin tuo Ilmestyskirjan näky alkaa toteutua, niin Jumalan huolenpito tulee jollakin ihmeellisellä ja uudella tavalla todeksi niille, jotka eivät tuota pedon merkkiä ota.
 
Siunattua ja levollista Vapahtajamme syntymäjuhlaa!
 

Pekka

Viikko 50

MaanantaiPs. 117 Juud.

Tänään lukemassamme Juudaksen kirjeessä kehotetaan taistelemaan sen uskon puolesta, joka meille on alun perin annettu (1:3). Taistella-verbin käyttäminen viittaa siihen, että uskoamme vastaan hyökätään monin tavoin. Uskon säilymisen ja kasvamisen eteen tulee aktiivisesti ponnistella, jopa taistella.

Juudas varoittaa vääristä opettajista, jotka halveksivat Jeesusta ja hänen valtaansa. Väärät opettajat olivat menettäneet Jumalan pelon. Se näkyi niin, että he elivät siveettomästi omia mielitekojaan ja himojaan seuraten, eivätkä uskoneet joutuvansa siitä vastuuseen. He keskittyivät paimentamisen ja toisten palvelemisen sijasta oman napansa silittelyyn. (Juud. 4-8 ja 2. Piet. 2:10). He jopa herjasivat henkivaltoja.

Juudas muistuttaa, että jokainen joutuu kohtaamaan tuomarinsa (Juud. 15). Jakeessa 14 Juudas viittaa Jeesuksen toiseen tulemiseen, jonka lähestymisestä saamme lukea huomisesta alkaen Ilmestyskirjasta lisää.

Juudaksella on yksinkertainen ohje: “Rakkaat ystävät, rakentakaa te edelleen elämäänne pyhimmän uskonne perustalle, Pyhässä Hengessä rukoillen.” (Juud. 20). Vrt. myös Kol. 2:7: “Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu.” Jumalan tuntemiseen ei ole oikotietä, eikä muuta tietä kuin Jeesus (Joh. 14:6).

Rukous, Raamattu ja (seurakunta)yhteys. Siinä uskoamme kantavia pilareita. Eri elämäntilanteissa rukous, Jumalan sanan nauttiminen ja yhteys toisiin uskoviin saavat erilaisia muotoja. Tarvitsemme kuitenkin niitä, koska emme elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee (Matt. 4:4).

Psalmi 117:2 muistuttaa Jumalasta: “Rajaton on hänen rakkautensa, iäti hän on meille uskollinen.”

 

TiistaiPs. 118 Ilm. 1

Luin Ilmestyskirjan ensimmäisen kerran 10-vuotiaana koulukaverini kanssa. Lapselle se oli pelottava kirja, täynnä ahdistavia kohtauksia ja hämmentäviä lopun ajan näkyjä. Lapsuuden jälkeenkin Ilmestyskirjaan on ollut vaikea tarttua.

Ilmestyskirja on kuitenkin “pääteasema” Vanhassa testamentissa alkaneille profetioille. Jos 1. Mooseksen kirja kertoi miten kaikki alkoi, Ilmestyskirja kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun kaikki nykyinen loppuu ja Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Erityisesti se kertoo, kuka lopulta on kaiken takana. Johanneksen ilmestys, kreikaksi “apo kalyptoo”, tarkoittaa nimensä mukaisesti peitteen poistamista, paljastamista, salaisuuden kertomista tai ilmoittamista. Jumala on antanut Ilmestyskirjankin rakkaudesta meitä kohtaan. Sen lukijaa ja vastaanottajaa ylistetään autuaiksi (j. 3). Käydään siis innolla Ilmestyskirjan pariin!

Ilmestyskirja sisältää paljon lukusymboliikkaa, ja luvuista usein ovat esillä muun muassa luvut 7 ja 6. Luku 7 (3 + 4) on jakamaton alkuluku ja täydellisyyden luku. Se muodostuu Jumalaa kuvaavasta luvusta 3 ja luvusta 4, joka on maan luku. Luku 7 tulee esille monessa kohtaa; mainitaan muun muassa seitsemän seurakuntaa, seitsemän seurakunnan enkeliä, seitsemän lampunjalkaa jne. Luku 6 on puolestaan pedon luku, antikristuksen luku.

Ilmestyskirja voi tuntua vaikealta lähestyä siksi, että siinä on yli 500 viittausta Vanhaan testamenttiin. Jos emme tunne Vanhaa testamenttia perin pohjin, moni Ilmestyskirjan kohdista ei avaudu meille. Lisäksi lukemista hankaloittavat monet eri tulkintatavat, joiden kautta ilmestykirjaa voi tarkastella. Niistä kymmenvuotiaan lapsen mieleni ei ollut kuullutkaan!

Vertauskuvallisen tulkinnan mukaan tekstit ovat allegorisia ja historiallisesta ajasta riippumattomia. Aikahistoriallisen tulkinnan mukaan Ilmestyskirja kuvaisi menneitä tapahtumia keisari Neron/Domitianuksen aikana. Kirkkohistoriallisessa tulkinnassa jokainen Ilmestyskirjan tapahtuma olisi kuvausta jostakin yksittäisestä tapahtuneesta, nykyisestä tai tulevasta tapahtumasta kirkkohistoriassa. Ongelmana tulkinnassa on painottuminen länsimaisen kirkon historiaan, jolloin maailmaan muut kirkot ja siellä tapahtuvat asiat jätetään täysin huomiotta. Futuristisessa tulkinnassa puolestaan kaikki Ilmestyskirjan tapahtumat kuvaisivat tulevaisuuden tapahtumia, joista yksikään ei ollut tapahtunut vielä apostoli Johanneksen ajan seurakunnassa. (Jukka Norvantoa mukaillen).

Mikään tulkintatavoista ei sovellu yksinään Ilmestyskirjan tulkintakehykseksi. Osa Ilmestyskirjan tapahtumista on varmasti puhutellut jo Vähän-Aasian alkuseurakuntia. Samat kehotukset puhuttelevat myös nykyseurakuntia. Osan Ilmestyskirjan tapahtumista on nähty tapahtuneen jo moneen otteeseen maailmanhistoriassa ja silti ne voivat olla ajankohtaisia tulevaisuudessakin.

Ilmestyskirja on minulle nykyisin toivon ja Jumalan rakkauden kirja. Vaikka se sisältää vakavia varoituksia ja kehotuksia uskoville ja seurakunnille, nekin ovat rakkautta. Sanoohan Jeesus itse: “Jokaista, jota minä rakastan, minä nuhtelen ja kuritan.” (Ilm. 3:19).

Psa 118 on kuolemasta pelastuneen kiitosrukous. Puhutaanpa siellä myös kulmakivestä, jonka apostolit myöhemmin näkivät viittaavan Jeesukseen.

 

KeskiviikkoPs. 119:1-48 Ilm. 2

Ilmestyskirjan 2. ja 3. luvun kehotukset ja varoitukset seurakunnille kertovat Jeesuksen rakkaudesta ja välittämisestä omiaan kohtaan: “Jokaista, jota minä rakastan, minä nuhtelen ja kuritan.” (Ilm. 3:19).

Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa olivat aikansa merkittävimmät seurakunnat, jotka sijaitsivat kaikki Vähässä-Aasiassa, nykyisessä länsi-Turkissa. Jeesus rakasti alkuseurakuntia rakkaina lapsinaan. Samalla tavoin, rakastaen, hän voi ojentaa meitä.

Jeesus kehui Efesoksen seurakuntaa sen teoista, vaivannäöstä ja kestävyydestä. Onkin helppo käynnistää innostuksen vallassa erilaisia tempauksia ja projekteja. Hengen hedelmää sen sijaan vaatii jatkaa jotakin palvelutehtävää uskollisesti kuukaudesta ja vuodesta toiseen, vaikka siitä ei saisi kunniaa tai huomiota. Jeesuksella oli myös huomautettavaa Efesoksen seurakunnalle. Jeesus käski Efesosta tekemään jälkeen ensi ajan tekoja. Liekö Efesokselle käynyt niin kuin minulle

Smyrna oli marttyyriseurakunta, joka uskoi ahdingon ja köyhyyden keskellä. Smyrnalle Jeesus ei asettanut lisävaatimuksia mutta kehotti sitä jatkamaan uskollisena kuolemaan saakka.

Pergamonin uskovia Jeesus kiitti siitä, että he tunnustivat uskoa Jeesukseen vaikka heidänkin keskellään oli jopa surmattu uskova Antipas. Jeesus käski Pergamonin seurakuntaa luopumaan Bileamin ja nikolaiittojen oppien seuraamisesta: nämä kun ilmeisesti uskoivat hengen toimivan toisistaan erillään ja siten ihminen sai tehdä ruumillaan mitä halusi  ilman että se vaikutti henkeen. Tällainen jakautunut ajattelutapa taitaa vallita meitäkin länsimaissa, kun elämme ahneesti tai hyvin hedonistisesti.

Tyatiran seurakunnalle Jeesus antoi tunnustusta sen teoista, uskosta, palvelumielestä ja kestävyydestä. Hän kuitenkin varoitti seurakuntaa antamasta valtaa “Isebelille”, joka esittäytyi profeettana mutta eli siveettömästi. Yksikin voimakas persoona seurakunnassa voi johtaa monia harhaan, jos hän toimii näkyvässä tehtävässä oikean opin ja moraalin vastaisesti. Tyatiran seurakunnasta löytyi kuitenkin niitäkin uskovia, jotka eivät olleet lähteneet seuraamaan “Isebelin” opetuksia. Heitä Jeesus kehotti pysymään uskollisena Jeesuksen tulemiseen saakka.

Psalmissa 119 ylistetään muun muassa Jumalan sanaa, lakia ja säädöksiä. Aika erilainen näkemys laista kuin yleensä on vallalla! Kun Jumalan laki on pantu sydämeemme Jeesuksessa, siitä tulee osa meitä ja iloitsemme Jumalan tahdon etsimisestä: “Anna minun kulkea käskyjesi polkua, siitä minä saan ilon. Taivuta sydämeni liittosi puoleen, oman voiton pyynnistä ohjaa se pois.” (Psa 119:35–36)

 

TorstaiPs. 119:49-96 Ilm. 3

Sardeksen seurakunnan ongelma oli se, että ulkoisesti sitä pidettiin toimivana ja elävänä mutta sisältä se oli tyhjä ja kuollut. Toiminta siis jatkui vaikka sydän ei ollut lyönyt lämpimästi pitkään aikaan. Jeesus kehottaa seurakuntaa heräämään ja vahvistamaan sitä, mikä oli kuolemaisillaan, ja minkä seurakunta alussa oli saanut.

Filadelfian seurakunnalle Jeesuksella ei ollut moitteen sanaa. Filadelfian uskovia rohkaistiin kertomalla seurakunnan edessä olevasta avoimesta ovesta, jonka Jumala oli heille avannut, ja jota kukaan ei voi sulkea. Filadelfian uskoville Jeesus lupasi, että seurakunnan vannoutuneita vastustajia vihollisleiristä kääntyy ja tunnustaa Jeesuksen.

Laodikean seurakuntaa Jeesus suomi haaleudesta; se ei ollut kylmä eikä kuuma. Laodikean seurakunta ilmeisesti eli kuin “haaleassa vedessä”. Tapahtuipa ympärillä mitä tahansa, se ei erityisesti koskettanut eikä liikauttanut heitä. Syynä tähän haaleuteen oli, että Laodikean seurakunnan uskovat olivat tulleet niin varakkaiksi ja itseriittoisiksi, että eivät enää kokeneet tarvitsevansa Jeesusta. Jeesus oli kirjaimellisesti heitetty ulos, vaikka seurakunta jatkoi toimintaansa. Siksi Jeesus antoi heille sydäntä särkevän kuvan: “Minä seison ovella ja kolkutan Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (j. 20). Jeesus käskee seurakuntaa jälleen puhdistumaan synneistään ostamalla valkoiset vaatteet ja voitelemaan silmänsä silmävoiteella, jotta he näkisivät jälleen (Ilm. 3:18).

Jos jokin edellä seurakunnille annetuista varoituksista pisti sinua sydämeen niin kuin se teki minulle, sitä pistosta ei tarvitse vältellä. Psalmin 119 kirjoittajakin kiittää tänään siitä, että Jumalaa nöyryytti häntä ja ohjasi hänet pois harhateiltä (j. 67, 71).

Rukoillaan, että Jeesus itse tekisi meidät jälleen köyhiksi ja tarvitseviksi ja että sen kautta näkisimme myös ympärillä olevan hädän ja tarttuisimme siihen. Kun itse saamme paljon anteeksi, meillä on halu jakaa tuoretta “leipää” myös ympärillämme oleville ihmisille.

PerjantaiPs. 119:97-144 Ilm. 4

Psalmin kirjoittajan sydän ei todellakaan ole haalea, kuten eilen Ilmestyskirjasta lukeamme Laodikean seurakunnan sydän oli. Kun meillä on hätä itsemme tai toisten puolesta, rukoilemme yhtä intohimoisesti kuin psalmin kirjoittaja: “Minä huohotan suu auki, minä janoan sinun käskyjäsi.” (Psa 119: 131) ja “Minun silmäni ovat tulvillaan kyyneliä, koska lakiasi ei noudateta.” (j. 136) ja “Minä olen pakahtua raivosta, kun ahdistajani eivät piittaa sinun sanastasi.” (j. 139).

Ilmestyskirjan 4. luvussa on voimakas kuva taivaallisesta jumalanpalveluksesta. Siellä ei kyseenalaisteta, kuka on kaiken “kingi”. Siellä annetaan kunnia hänelle, jolle kunnia kuuluu ja tunnustetaan: “Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva.” (Ilm. 4:8).

 

LauantaiPs. 119:145-176 Ilm. 5

Psalmin 119 kirjoittajalla on paljon voimakkaita vastustajia (j. 161), ja hän vetoaa Jumalaan, jotta tämä pelastaisi hänet, vapauttaisi hänet saamistaan syytteistä, antaisi ymmärrystä ja antaisi hänen elää (j. 146–147, 153–155, 169). Hän kokee olevansa kuin eksynyt lammas ja pyytää Jumalaa etsimään hänet (j. 176).

Silloin kun mekin olemme eksyksissä, moni luonnostaa rukoilee, vaikka ei edes uskoisi varmaksi Jumalan olemassa oloon. Sitä innokkaammin rukoilevat Jeesukseen uskovat, jotka tietävät, että Jeesuksella on valta vastata kaikkiin rukouksiin. Vai mitä sanot Ilmestyskirjan kohdista, joissa pyhien rukouksia verrataan Jumalan eteen nousevaan uhrisavuun (Ilm. 5:8; 8:3)?

Tämän päivän raamatunkohdat rohkaisevat meitä rukoilemaan, sillä rukouksemme nousevat Jumalan eteen ja Jumala todellakin kuulee ne.

 

SunnuntaiPs. 120 Ilm. 6

Ilmestyskirjan luvun 6 kuvaamat tapahtumat ovat suuria ja rajuja mullistuksia, joita kukaan ei toivoisi tapahtuvan. Lohduttavaa on se, että jokainen näistä tapahtumista käynnistyy vasta, kun Jeesus Kristus ne käynnistää. Kukapa olisi sen turvallisempi henkilö ja persoona lähettämään rangaistusta maan päälle, kuin Jumala, joka on itse luonut maailman ja kuollut ja ylösnoussut koko ihmiskunnan puolesta. Rakastava käsi ei lyö turhaan.

Vaikeatkin asiat ja ajat tapahtuvat Jumalan sallimina ja lähettäminä. Silti emme voi fatalistisesti syyttää poliittisesta, taloudellisesta, ilmastollisesta tai uskonnollisesta epävakaudesta tai taisteluista Jumalaa, vaan meidän on kannettava niistä vastuumme ihmisinä.

Psalmi 120 on muukalaisena epävakaissa oloissa elävän ihmisen rukous rauhasta: “Herraa minä ahdingossani huudan, ja hän vastaa minulle. – – – Minä tahdon rauhaa – – – “. Miten tämä psalmi sattuikaan Ilmestyskirjan kuvaamien kuuden sinetin avaamisen kanssa samalle päivälle?

 

Heli

Viikko 49

MaanantaiPs. 110 1. Joh. 1

Tämän päivän uuden testamentin luku kuvaa kristillisyyden olennaisia piirteitä. Monesti pidämme näitä asioita itsestään selvinä. Mutta entä jos kristillisyydestä otetaan pois se, mistä tässä kerrotaan…

Mitä jos uskoon ei kuuluisikaan yhteys Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen? Tässä ajassa ja maailmassa ei olisi mitään mahdollisuutta ottaa yhteyttä ja kommunikoida hengellisen uskon kohteen kanssa.

Mitä jos uskoon ei kuuluisi todistaa, julistaa, kirjoittaa siitä mitä on kokenut ja oppinut hengellisen uskon kohteestaan?

Mitä jos uskoon ei kuuluisikaan yhteys toisiin? Sellaisiin joilla sama hengellisen uskon kohde.

Mitä jos en saisi syntejäni anteeksi? Entä jos ei olisi ketään joka ottaisi syntien kuorman pois.

Entä jos meidän tulisi syntien esiin tuomisen sijaan piilottaa ne mahdollisimman hyvin muilta? Valehdella jotta kukaan ei saisi koskaan tietää totuutta.

Jos asiat olisivat niin kuin yllä kuvattu, niin kovin lohdutonta ja synkkää olisi elämä. Onneksi tämän päivän raamatun luvuissa kerrotaan paljon parempaa sanomaa 🙂

TiistaiPs. 111 1. Joh. 2

Tämän päivän uuden testamentin luku muistuttaa meitä että uskomme keskiössä on Isä, Poika ja Pyhä Henki sekä Jeesuksen sovitustyö ristillä. Tästä kun aletaan tinkiä, niin metsään mennään eikä millään hyvällä tavalla.

Tuota uuden testamentin lukua lukiessa alkaa helposti suorituspaineet ahdistaa. Pitäisi pitää Jeesuksen käskyt, rakastaa veljeään (ts. muita ihmisiä), voittaa paha, pystyä olemaan rakastamatta maailmaa (ts. sitä elämää mitä elää) ja olla lankeamatta harhaan menneiden uskon opettajien puheisiin. Näin vapaasti muotoillen.

Onneksi kuitenkin vanhan testamentin luku antaa meille hieman näkökulmaa tähän. Psalmissa hienosti kuvataan sitä iloa, mikä syntyy kun pysymme yhteydessä Jumalaan ja uskomme todeksi sen, että Hänellä on meitä kohtaan hyvä tahto.

 

KeskiviikkoPs. 112 1. Joh. 3

Millä tavoin sinä “myisit” uskoasi muille? Mitä odotat uskosta kaukana olevien kysyvän sinulta? Minä ainakin monesti alan miettiä “Miten uskoontulo muutti MINUA” tai “miten uskoontuloa paransi MINUN elämääni” jne… Tässä huomaan ajatteluni vievän minua harhaan. Onko kristinuskossa kyse siitä että MINUN elämänlaatuni paranee, että MINUSTA tulee parempi ihminen vai onko sittenkin kyseessä jotain ihan muuta…

Voisi helposti ajatella että kun usko kääritään siihen että MINUN tai SINUN elämäsi paranee, niin se myy. Mutta kun näitä elämänlaadun parantajia on ollut ja on edelleen paljon muitakin, niin tulee mieleen että latistaako tällainen ajattelu kristinuskon samalle viivalle muiden kanssa. Niin että usko Jeesukseen ei oikeastaan eroa kaikenmaailman hyvinvointijumppaamisesta, pohdiskelusta tai ohjelmista.

Olisiko liian radikaalia puhua kristinuskosta ihmisen ja tämän maapallon ainoana selviytymiskeinona? Jos kaikki maailman Jeesukseen uskovat päättäisivät yhtenä aamuna että antaa olla Jeesuksen opetukset, Jumalan kunnioittaminen ja lähimmäisen rakastaminen. Että tästä lähtien keskityn MINUUN itseeni. Luulisi että kovin pitkään sellaista tämä maailma ei kestäisi.

Eikö nykypäivänä myisi sellainen ajatus että jokainen kristitty ja kristityksi kääntyvä parantaa muiden ihmisten elämää, riippumatta uskontokunnasta, elämänkatsomuksesta ja -tavoista. Että jokainen Jeesukseen uskova parantaa maapallomme tilaa. Ja siinä sivulla hänen oma elämäkin saattaa parantua, ehkä. Tämän päivän raamatunkohdat antavat katsauksen tuollaisen kristityn maailmaan.

 

TorstaiPs. 113 1. Joh. 4

Tämän päivän uuden testamentin luku muistuttaa siitä että Jumalan rakastaminen ja lähimmäisen rakastaminen eivät ole erillisiä asioita. Harvoin tulee ajateltua kuinka nämä sitoutuvat toisiinsa.
Jos en osaa rakastaa muita ihmisiä, edes niitä jotka ovat minua lähimpänä, niin miten osaisin rakastaa Jumalaa?
Jos en osaa rakastaa Jumalaa, niin miten osaisin rakastaa muita muita ihmisiä?
No millaista Jumalan rakastaminen sitten on? Siihen tämän päivän vanhan testamentin luku antaa esimerkkiä. Niin tänään kuin monena muunakin päivänä olisi varmaan syytä pohtia miten osoittaa rakkautta Jumalaa ja muita ihmisiä kohtaan sanoin, teoin ja ajatuksissa.

Perjantai: Ps. 114 1. Joh. 5

Eräässä lukemassani ei-kristillisessä kirjassa kirjoittaja oli sitä mieltä että vapaus ei ole sitä että saamme tehdä mitä huvittaa. Vaan siitä vapaus tulee siitä että kykenemme rajoittamaan itseämme, siitä kaikesta mitä mielemme milloinkin haluaa meidän tekevän.

Tuosta vapaudesta tämän päivän uuden testamentin teksti minulle puhuu. Löysin sen ihmisen mikä olen 15 vuotta sitten kun tulin uskoon. Tuo raamatun luku puhuu minulle siitä että ilman Jeesusta uskosta jää puuttumaan oleellinen osa. Sama pätee myös Pyhään Henkeen.

Syntien sovittaminen ja iänkaikkinen elämä ovat asioita jotka meille uskoville ovat toisinaan itsestäänselvyyksiä. Mutta ne ovat juuri ne asiat, joista meidän tulisi innostua yhä uudelleen ja uudestaan. Sillä tavoin pidämme itsemme, ja autamme myös muita olemaan, yhteydessä Jumalaan.

 

Lauantai: Ps. 115 2. Joh.

Tämän viikon raamatun luvuissa on moneen kertaan varoitettu uskossa harhaan joutumisesta. Paljon on myös muistutettu siitä että meidän tulisi rakastaa toisiamme. Kun tätä jonkin aikaa ajattelin niin tässähän on minusta selkeä yhteys. Monesti uskossa harhautuminen näkyy siinä että rakkaus lähimmäisiä, toisia uskovia tai ventovieraita kohtaan vähenee. Uskon ytimestä erkaantuminen alkaa näkyä etääntymisenä toisista ihmisistä, rituaaleihin ja tapoihin tukeutumisena.

Kristillinen usko on kokonaisuudessaan yksinkertaista. Toisinaan miettinyt että onko se liiankin yksinkertaista koska siihen on jo alusta lähtien yritetty tunkea “lisäyksiä”. Ehkä tämä on ihmismielelle / syntiselle luonnollemme tyypillistä.

Yksinkertainen usko on vaikuttavaa. Se että ihminen, oli minkälaisessa elämäntilanteessa ja -hetkessä hyvänsä, voi saman tien ottaa vastaan kaikkivaltiaan Jumalan armon, rauhan ja rakkauden on jotain sellaista mitä mikään muu asia, ihminen tai uskonto voi tarjota tässä maailmassa. Siinä syy miksi me Jeesukseen uskovat kiitämme ja ylistämme rukouksien ja laulujen kautta iänkaikkista Jumalaa.

 

SunnuntaiPs. 116 3. Joh.

Tämän päivän vanhan testamentin luvussa on paljon sellaista joka koskettaa minua syvästi. Tuo psalmi tuo mieleeni ajat kun tulin Kohtaamispaikan toimintaan mukaan. Tuolloin aloin ymmärtää (Alfa-kurssin myötä) Jeesuksen merkityksen. Tuona aikana usko toi elämääni rauhan ja toivon.

Psalmin kirjoittajan kokemukset ovat hyvin paljon sitä, miltä minusta tuntui silloin. Tämä riittää perustelemaan sen että Jeesukselle on tilausta tänäkin päivänä. Maailma ympärillämme muuttuu, mutta raamattu kertoo meille tämän ja monen muun luvun kautta että ihminen sisimmältään ei muutu. Se mikä kosketti ihmisiä tuolloin, koskettaa ihmisiä vielä nykyäänkin.
Moni tässä maailmassa tarvitsee uskoa, toivoa ja rakkautta. Siinä meillä Jeesukseen uskovilla on oma osuutemme hoidettavana, itse kullakin. Työn iloa siis 🙂

–Tomppa