Kategoria: Luemme Raamattua

Esra 7

Seitsemäs luku toimii eräänlaisena käännekohtana. Ensimmäisissä luvuissa painopiste on temppelin jälleenrakentamisessa, kun taas Esran saapumisen myötä huomio siirtyy enemmän Jumalan lain, kansan hengellisen elämän ja liiton uudistamiseen.

Ehkä eniten tässä luvussa huomioni kiinnitti se, kuinka suotuisa kuningas Artahsasta oli (jakeet 12-26) kera korkeimman hallintoneuvostonsa. Esra todennäköisesti on ollut mekittävässä asemassa Artahsastan valtakunnassa, josta hän oli valmis luopumaan lähteäkseen opettamaan Jumalan lakia. Tämä käsky kuitenkin ihmeellisesti todistaa Jumalan suvereenista vallasta, jolle kaikkien maanpäällisten kuninkaiden on alistuttava. Jumalalla oli myös selkeästi aikomus pitää kiinni Israelin kanssa solmituista liitoista (Abraham, Daavid ja uusi liitto). Kuninkaan sydän todella on Herran kädessä kuin vesioja – hän taivuttaa sen minne ikinä tahtoo (Snl. 21:1). Aika pieni olo tässä tulee. Ps 145:3: ”Suuri on Herra ja Sangen ylistettävä, tutkimaton on hänen suuruutensa!”

Tämän jälkeen Esra ymmärsi kiittää ja ylistää Jumalaa siitä, mitä Jumala oli tehnyt hänen puolestaan ja hänen kauttaan. Hän tiesi, että kuninkaan ja ruhtinaiden suosio perustui Jumalan tekoihin, ei häneen. Hänen nöyryytensä on siis huomionarvoista – varmasti hänellä olisi ollut syytä korostaa asemaansa oppineena pappina ja kuninkaan valtuuttamana johtajana. Hän pysähtyi kiittämään Jumalaa siitä, mitä Jumala oli tehnyt. Me emme näe asioita Jumalan näkökulmasta. Kuinka usein me saatamme ajatella asioiden olevan omia ansiotamme, kun todellisuudessa Jumala tekee suurimman työn. Esran nimen katsotaan muuten juontuvan alkutekstissä hepreankielen sanaan Azaryahu – Jumala auttaa.

Esra voi toimia esimerkkinä sitoutumisesta. Se on kristityn elämässä ja Jeesuksen seuraajana tärkeämpää kuin saavutukset. Saavutukset, jotka nekin ovat Jumalan työtä, näyttävät konkreettisesti sen, mitä Jumala voi ihmisten kautta tehdä. Tarvitseeko Jumala ihmisiä? Ei kai Jumala mitään tai ketään lopulta tarvitse, mutta meitä vajavaisia hän silti käyttää suunnitelmiensa toteuttamisessa. Raamatun voimallisimmat johtajat tuskin olivat erityisen tietoisia vaikutuksestaan muihin ihmisiin, mutta he keskittyivät olemaan kuuliaisia Jumalalle, kuten Esra: ”Jumalan suojaava käsi johti Esraa, sillä hän tahtoi kaikesta sydämestään tutkia Herran lakia ja noudattaa sitä ja opettaa israelilaisille sen määräyksiä ja säädöksiä” – jae 10 (”etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan…”). Henkilökohtainen sitoutuminen, halukkuus tuntea Jumalan sana ja elää se todeksi on yhteydessä siihen, miten Jumala voi käyttää ihmistä työssään. Esra pyrki myös itse elämään Jumalan tahdon mukaan, eikä ollut vain teoreettinen lain tuntija – esimerkillä johtaminen tuo uskottavuutta.

Room. 11

Luvun keskeinen viesti on, että Jumala ei ole hylännyt Israelia, vaikka suuri osa Israelista on torjunut Kristuksen. Samalla pakanakristittyjä varoitetaan ylpeydestä: he ovat tulleet osallisiksi Israelille annetuista lupauksista, eivät korvanneet Israelia.

Paavali aloittaa jakeessa 1 hyvin suorasanaisesti: ”Onko Jumala sitten hylännyt kansansa? Pois se!”. Paavali itse on israelilainen, ja hän näkee oman uskonsa todisteena siitä, että Jumala toimii edelleen Israelin keskuudessa. Kaikki juutalaiset eivät myöskään ole torjuneet pelastussanomaa, vaan jäljellä on vielä uskollinen jäännös armon valintaan perustuen, kuten Eliankin aikoina (jae 5). Muut ovat kuitenkin paatuneet (jae 7). Jumala selkeästi sallii ihmisen sydämen turtua, jos tämä ei halua tehdä parannusta. Siten ihminen joutuu kokemaan oman kapinointinsa seuraukset ja hänen korvansa, sydämensä ja mielensä turtuu Jumalan ääntä kohtaan (jakeet 8-10). Voimme kuitenkin pyytää, että Jumala antaisi meille näkevät silmät ja kuulevat korvat, jotta säilyttäisimme avoimuuden ja herkkyyden häntä ja hänen sanaansa kohtaan.

Juutalaiset saavat Paavalilta välillä niin kovaa läksytystä (ja saivat Jeesukseltakin), että pakanakristitylle voi tulla ylpistymisen vaara. Paavali vetää kuitenkin tältä välittömästi maton alta – pakanakristityt eivät saa pitää itseään Israelia parempina. Tätä Paavali korostaa erityisen voimakkaasti oliivipuuvertauksessa. Pakanat ovat kuin villiöljypuun oksia, jotka on oksastettu jaloon oliivipuuhun (jakeet 17–24). He eivät kanna juurta, vaan juuri kantaa heitä. Pelastuksessa ei kuitenkaan edelleenkään ole kyse meidän teoistamme tai hyvästäkin käyttäytymisestämme, vaan armosta, joka on sama juutalaiselle ja kreikkalaiselle. Jumala on uskollinen lupauksilleen, armollinen sekä juutalaisille että pakanoille, eikä kenelläkään ole syytä ylpeillä Jumalan edessä. Kuka meistä muka on voinut neuvoa Jumalaa, tai kenelle meistä Jumala olisi jotakin velkaa (jakeet 34-36)?

Vaikeiden teemojen ja kysymysten käsittely (Israel, pakanat, valinta, armo, Jumalan suunnitelma jne) ei pääty täydelliseen selitykseen, vaan Jumalan viisauden ylistykseen. ”Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä! … Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.”

Elias

Esra 6

Kuningas Daarejaves määräsi lopulta jatkamaan temppelin rakentamista, kun asia tutkittiin ja alkuperäinen kuninkaan määräys projektista löydettiin. Kuningas määräsi Tattenain ja Setar-Boosenain pysymään erillään projektista ja jopa rahoittamaan rakennusprojektin sekä antamaan papeille uhrieläimet heidän hallitsemansa alueen verotuloista ankarin rangaistuksin uhkaamalla. Tämän lisäksi nurinkurista tai ei, niin Jumalan työtä vei eteenpäin pakanallisesta kirjastosta löydetty kadonneen asiakirjan merkintä, johon vahvojen vastustajien toiminta tyrehtyi. Alkuperäinen käsky oli kuitenkin tullut itseltään Jumalalta, jonka mukaan pakanakuninkaat toimivat. Mielenkiintoista välillä nähdä, miten Jumala toteuttaa omia suunnitelmiaan. Hän todella toteuttaa ne, vaikkakaan ei aina meidän parhaiksi tai todennäköisiksi katsomillamme tavoilla.

Snl. 21:1: “Kuin kastelupuro on Herran kädessä kuninkaan sydän, hän ohjaa sen minne tahtoo.”

Myös meille on annettu määräys Kuninkaaltamme rakentaa, ei ehkä temppeliä, mutta Hänen valtakuntaansa. Se ei ole aina helppoa, ja matkan varrella koemme varmasti vastustusta. Meitä on kuitenkin kehotettu olemaan uskollisia palvelijoita ja luottamaan Jumalaan. Naarmuja tulee, mutta Hän on meidän kanssamme. Matt. 28:19-20: “Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Room. 10

Jeesus täytti lain tarkoituksen kahdella tavalla. Hän täytti lain päämäärän, sillä hänessä näkyy täydellisesti Jumalan tahto ja synnin palkka (meidän ansaitsemamme kohtalo) maan päällä. Laissa ei myöskään ole voimaa pelastaa ihmistä, mutta hänessä on, hän on siis lain loppu myös tässä mielessä.

Olisiko lain kautta periaatteessa voinut olla mahdollisuus pelastua? Paavali kirjoittaa: “Siitä vanhurskaudesta, joka perustuu lain noudattamiseen, Mooses kirjoittaa: ‘Joka tekee, mitä laki vaatii, saa siitä elämän’”. Ihmisen täytyisi siis elää täydellinen, täysin synnitön elämä. Tähän on toistaiseksi kyennyt maailman historiassa vain Jeesus. Paavalin opetuksista käy ilmi, että lain tarkoitus oli osoittaa ihmisille heidän syntisyytensä ja sen, että he tarvitsevat Jumalan valmistamaa pelastusta Jeesuksessa, joka oli täydellinen uhri (Room. 7 luku ja Gal. 3 luku). Gal. 3:19: “Mikä sitten on lain tarkoitus? Se säädettiin perästäpäin osoittamaan rikkomukset, kunnes tulisi se jälkeläinen, jota lupaus koski. Lain luovuttivat enkelit välittäjää käyttäen”.

Hepr. 10:1-4: “Laissa siis on vain varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta, ei sen varsinaista ilmentymää. Vaikka lain määräämät uhrit toistetaan vuodesta vuoteen, laki ei ikinä pysty tekemään pysyvästi täydellisiksi niitä, jotka astuvat Jumalan eteen. Muutoinhan uhraaminen olisi lopetettu. Jos ne, jotka ottavat osaa jumalanpalvelukseen, olisivat jo kerran tulleet puhdistetuiksi, heillä ei olisi enää mitään syntejä tunnollaan. Mutta uhrit päinvastoin muistuttavat synneistä joka vuosi. Mahdotontahan on, että härkien ja pukkien veri poistaisi synnit“. Historiallisesti uhrien määrä on ollut valtava. Ehkä tämä opetti ja havainnollisti sitä, että kun todellinen ja lopullinen uhri tulisi, sen tarkoitus ja merkitys ymmärrettäisiin. Juutalaiset eivät ymmärtäneet. Ymmärrämmeköhän mekään sitä aina?

Jae 9: “Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva”. Alkukielessä herrasta käytetty sana on tässä kyrios. Tällä on tarkoitettu ainakin isäntää, omistajaa, hallitsijaa ja jopa jumalaa. Näiden sanojen merkitystä nykyajassa voi itse miettiä. Selvää lienee, että julkinen suun tunnustus Jeesuksen herraudesta sydämen uskon perusteella tämän sanan merkityksessä on ollut merkittävä. Juutalainen ei olisi käyttänyt tätä sanaa, ellei oikeasti olisi luottanut Jeesukseen. Aikansa roomalaiselle Jeesuksen asettaminen julkisesti keisarin yläpuolelle ilmaisi myös vahvaa sydämen uskoa. Jeesus on kaikessa jumaluudessaan ja rikkaudessaan sama kaikille. Tässä Paavali korostaa, ettei eroa ihmisten välillä ole.

Jakeista 14-18: “Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? … Mutta kaikki eivät ole olleet evankeliumille kuuliaisia. Jesaja sanookin: ‘Herra, kuka on uskonut meidän sanomamme? ‘Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana”.

Psalmi 19:4 sanoo Jumalan teoista: “Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla”.

Jeesus moneen otteeseen haastoi oppilaidensa uskon. Kyse ei ole vain kuulemisesta ja näkemisestä. Faaraokin näki Jumalan teot. Pahat hengetkin tottelevat Jeesusta ja tietävät hänen olevan todellinen Jumala. Emme voi uudistua, ellemme uudistu sydämessämme. Jos emme sydämellämme kuule, voimmeko todella uskoakaan?

Elias

Esra 5

Temppelin rakentaminen jatkuu, kun profeetat Haggai ja Sakarja puhuivat juutalaisille. Jae 2: ”Heidän kanssaan olivat Jumalan profeetat, jotka tukivat heitä”. Jumala käytti profeettoja muun muassa kehottamaan ihmisiä parannukseen, mutta myös rohkaisemaan ja vahvistamaan. Näin Jumala toimii edelleenkin. 1 Kor. 14:3: ”Profetoiva sen sijaan puhuu ihmisille rakentumiseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi”. Ehkä meidänkin on hyvä kuunnella tällaisen hengellisen työn tekijöitä, jotka Jumala on tähän tehtävään asettanut.

Järjestelmällinen vastustus yhteiskunnan huipulta kuitenkin jatkui. Jatkona ehkä eiliseen: “kuuntelenko Herraani ja noudatanko hänen tahtoaan, vai taivunko painostuksen alla, jos nämä ovat ristiriidassa keskenään?”. Toisaalta meille käy ilmi, että yhteiskunta konseptina on Jumalan sallima järjestelmä. Se mahdollistaa järjestyksessä tapahtuvan elämisen, onhan Jumala järjestyksen Jumala. Valtiovalta kantaa myös miekkaa syystä, eikä meidän tule pelätä sitä, jos teemme oikein. Miekka on olemassa väärintekijöiden takia. Yhteiskunta voi toki ajautua sellaiseen tilaan, ettei tämä järjestys toimi enää Jumalan tarkoittamalla tavalla. Ääritilanteessa kysymys voi todella olla relevantti; kunnioitanko esivaltaa, vai Jumalaa?

Jeesus opetti, ettemme voi palvella kahta herraa. Vaikka tuossa opetuksessa kyse oli mammonasta ja siitä mihin ihminen todellisuudessa kiintyy ja sydämensä suuntaa, eikä tässä mielessä yhteiskunnasta, on tämä kysymys sydämen tilasta mielestäni relevantti myös tässä asettelussa. Voin valita Jumalan, tai minkä tahansa muun välillä. Jumalan tahdon toteuttamiseen tulisi pyrkiä kaikessa, mitä teemme. On myös hyvä muistaa ensimmäisen Johanneksen kirjeen luvun 2 opetus siitä, ettei meidän tule rakastaa maailmaa, eikä sitä, mitä maailmassa on. Jos haluamme seurata Jeesusta, voin joutua isojen valintojen eteen. Mitä Jeesuksen seuraaminen minulle tällaisessa tilanteessa maksaa? Paavali toteaa roomalaiskirjeen kahdeksannessa luvussa: “Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme”. Oikeustaistelun pitkittyessä juutalaiset jatkoivat rakennustyötä – Jumalalta saamaansa tehtävää. Tässä on toki huomattava, että rakennustyölle oli korkein mahdollinen juridinen valtuutus. Se ei toki vihamiehiä siitä huolimatta estänyt häiriköimästä. Eivät tehneet kompromissia ympäröivän yhteiskunnan edessä.

Joh. 15:18-20: “Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä. Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin”. Ja jakeen 20 viimeinen virke on erittäin tärkeä: “Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne”.

Vaikka meille suoraan luvataan maailman viha ja vaino, niin edelleen on niitä, jotka odottavat saada kuulla sanoman Jeesuksesta ja edelleen on niitä, jotka janoavat tervettä ja sananmukaista opetusta. Tässä on hyvä muistaa, ettei taistelumme ole ihmisiä vastaan, vaan henkivaltoja vastaan. Jeesus maallisen elämänsä viimeisinä hetkinä sanoi, että Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja jokainen sydän on tavoittelemisen arvoinen. Jokaisella on mahdollisuus tulla ristin juureen, kääntyä, tehdä parannus ja uskoa. Samalla kuitenkin hyvä muistaa, että ”Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?”. Todellisuudessa lähimmäisenrakkaus voi kuitenkin olla välillä koetuksella, kun kohtaamme vastustusta. Muistetaan kuitenkin, keitä kaikkia Jumala on historian saatossa valinnut suorittamaan tehtäviään – esim Paavali vainosi kristittyjä intohimoisesti ennen kääntymistään. Saattoi olla tämän jälkeen jokunen epäilevä seurakuntalainen vastassa.

Room. 9

Juutalaiset olivat ylpeitä siitä, että he olivat Jumalan valitsema kansa. He olivat nimittäin polveutuneet Iisakista, eivätkä Ismaelista. Paavali kuitenkin toteaa, ettei kukaan voi väittää olevansa Jumalan valittu sen perusteella, minkälaiset sukujuuret hänellä on tai mitä hyviä tekoja hän on tehnyt. Jumalan valinta nimittäin ei perustu ihmisen ansioihin tai ominaisuuksiin, vaan uskoon. Hän toimii kaikkien asioiden kautta meidän parhaaksemme ja pelastaa ne, joska uskovat häneen. Hän on kaikkivaltias, ei mielivaltainen. “Kysymys ei ole siitä, mitä ihminen tahtoo tai mihin hän pyrkii, vaan Jumalasta, joka armahtaa” (jae 14).

Israelin kantaisä Abraham oli uskon esikuva. Hän sai Jumalan ilmoituksen ja uskoi sen (1. Moos 12:1-4). Arkeologinen tutkimus on osoittanut, että Abrahamin kotikaupunki Mesopotamian Ur (nykyisen Irakin eteläosassa) oli vauras kulttuurimetropoli. Kaikesta päätellen Abraham oli myös varsin vauras mies. Hänellä oli omaisuutta, karjaa ja orjia. Joosuan kirjan 24 luvun jakeessa 2 todetaan, että Abraham tuli epäjumalia palvelevasta perheestä. Hän ei siis ollut mikään pyhäkoulupoika, vaan todennäköisesti itsekin aktiivinen epäjumalien palvelija. Aiemmin mainitsemani Mooseksen kirjan kohta jatkuu todeten, että Abraham oli 75-vuotias tämän kutsumisen hetkellä. Kenties enkelitkin siis ihmettelivät tätä valintaa. Abrahamin kutsu jo itsessään siis oli melkoinen armovalinta, joka ei liittynyt Jumalan lain noudattamiseen. Se liittyi Jumalan valintaan.

Abraham kutsuttiin korkealla iällä lähtemään täysin uuteen ja tuntemattomaan vauraasta ja hyvinvoivasta elämästä ja ympäristöstä. Matkalla oli varmasti monia epäilyjä ja vaikeitakin hetkiä, mutta hän uskoi. Ja Jumala oli hänen kanssaan. Jumalan kutsu, armo ja pelastus on kaikki Jumalan työtä. Ylpistyneille ja sydämensä kovettaneille juutalaisille Jeesus osoittautui lopulta kompastuskiveksi. Emme mekään ole immuuneja sille, että yritämme joskus korjata suhdettamme Jumalaan itse omassa voimassamme. Tämä kumpuaa monesti halusta kunnioittaa Jumalaa, mikä itsessään on päämääränä arvokas. Pyrkimällä noudattamaan lakia pilkulleen tämän saavuttamiseksi on kuitenkin keinona väärä. Jos pelastus on kiinni Jeesuksesta, ainut mitä voimme tehdä, on suunnata ristin juurelle. Tämä vaatii nöyryyttä ja kuuliaisuutta, mitä Jeesus itsekin peräänkuuluttaa monissa opetuksissaan. Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Ei tästä toki helppoa missään vaiheessa luvattukaan.

Elias