Viikko 42

MaanantaiJes. 46 Tit. 3

Jes 46:13 ”Minun pelastava vanhurskauteni ei ole kaukana, olen tuonut sen lähelle teitä. Minun apuni ei ole myöhässä. Siioniin minä tuon pelastuksen, Israelille annan kirkkauteni.” Tämä jae nostaa mieleeni, kuinka Jeesus julisti myöhemmin: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle!”. Yhdistyiköhän se ihmisten mielessä myös tähän Jesajan sanaan ja tietoon, että Jumalan apu on tulossa ja pelastus koittaa? Minä arvelen niin. Opetuslapset sitten julistivat, että Jeesuksessa näin tapahtui, Jeesus toi pelastuksen. Vanha testamentti ja Uusi testamentti kulkevat käsi kädessä vahvistaen toisensa. Jumala on sama eilen, tänään ja aina!

Tituskirjeen lopussa Paavali muistuttaa siitä, kuinka me kaikki olemme olleet eksyksissä ja ymmärtämättömiä, kateuden vallassa ja himojen vietävinä. Hän nostaa katseen pois toisten synnistä. Emme saa arvioida toisia tekojen kautta, vaan armosta käsin. Meitä ei ole pelastettu, koska ansaitsimme sen, vaan armon vuoksi. Tämä johtaa hyviin tekoihin. Hyvistä teoista Paavali antaa vielä käytännön ohjeita ja sanoo vielä: ”Myös meihin kuuluvien on opittava tarpeen vaatiessa tekemään hyvää, muuten heidän uskonsa jää hedelmättömäksi.” He ohjasivat kädestä pitäen uskoon tulleita elämään uskoaan todeksi. Jos usko ei muutu käytäntöön, se on kuin hedelmäpuu ilman hedelmää, eli täysin turhaa. Tiedän, ettei teoilla voi ostaa pelastusta, ja varommekin ahkerasti kyseistä harhaoppia. Voimme kuitenkin rohkaistua elämään hyvää tehden miettimättä sitä, että joku voi luulla meidän yrittävän ansaita pelastusta.

 

TiistaiJes. 47 Filem.

Jesaja 47 antaa lohduttoman kuvan siitä, mitä käy kansalle, joka ei välitä Herrasta. Babylon oli valloittaja ja hallitsijakansa. He olivat saaneet rauhassa tehdä mielihalujensa mukaan joutumatta vastuuseen. Itselle tulee tuosta mieleen länsimaat nyt. Me nautimme etuoikeuksista uskoen, ettei tästä seuraa mitään. Muualla maailmassa teetetään meille mitä ikinä vain haluamme, seuraamuksista piittaamatta. Jumala kuitenkin näkee kaiken ja tuomitsee paitsi yksilöitä, myös kansoja. Babylonille Jesaja ilmoitti tuomion tulevan aivan yllättäen. Luvussa on rinnakkain kaksi näkökulmaa. Toinen on ihmisen, jolla on elämästään kokemus, että näin on ollut aina ennenkin, ja toinen Jumalan näkökulma siitä, että kärsivällisyyden aika täyttyy, ja kohta tulee lasku kaikesta kerralla. Jos me suhteutamme toimintamme sen mukaan mitä näemme ympärillämme, toimimme ihmisnäkökulmasta käsin. Jumala on kuitenkin avannut meille oman ikuisen näkökulmansa sanassaan. Jos suhteutamme toimintamme Jumalan sanalla, etsien armoa ja totuutta, emme eksy koskaan.

Filemonin kirje on minulle rakas, sillä se näyttää Jumalan mahdollisuudet mahdottomilta tuntuvien tilanteiden keskellä. Jumalan antamalla viisaudella voi selvitä haastavista tilanteista, joita maailmassa pakostikin kohtaamme. Innostuinkin kirjoittamaan tästä pitkästi, lue jos jaksat!

Opiskelin kulttuurien tuntemusta, kun valmistauduin työhön Etu-Aasiassa. Tuolloin opin, kuinka monissa maailman kulttuureissa on kyse kunniasta ja häpeästä, sekä kuinka paljon se vaikuttaa kommunikaatioon (mm. epäsuorina ilmauksina). Minun näkemykseni mukaan Filemonin kirjeen taustalla oleva tilanne on, että orja (Onesimos) on karannut isännältään Filemonilta tuotettuaan tälle suuren tappion. Ehkä orja on varastanut rahaa tai omaisuutta rahoittaakseen karkumatkansa. Karannut orja Onesimos joko tapaa Paavalin ja tulee uskoon, tai uskoon tultuaan hakee Paavalilta apua siihen, kuinka pitäisi toimia, koska tietää tehneensä rikoksen. Paavali on tuolloin vankina, mutta saa tavata vapaasti ihmisiä. En tiedä, oliko hän vankilassa vai vartioituna kotiarestissa. Tutustuttuaan Onesimokseen paremmin, Paavali lähettää Onesimoksen mukana kirjeen tämän omistajalle Filemonille. Kirje on tärkeä, sillä karannutta orjaa kuuluisi rankaista, mutta hänestä on tullut uskon kautta veli, jota siksi halutaan armahtaa. Onesimos ei voi ilman hyvitystä palata Filemonin luo tuomatta tälle häpeää.

Orjan karkaamisen tuottaman häpeän takia orjaa rankaistiin ankarasti. Perinteisesti karannut orja pahoinpideltiin rajusti varoittavana esimerkkinä ja hänet merkittiin polttoraudalla. Orja saattoi kuolla saamaansa selkäsaunaan. Jos Filemon ei rankaisisi orjaa, se olisi heikkouden merkki ja heikkous oli häpeällistä. Kirjeessä Paavali pakottaa/antaa vetoomuksillaan Filemonille kunniallisen tavan jättää Onesimos eloon ja polttomerkitsemättä. Paavali kertoo, että haluaisi pitää Onesimoksen luonaan, mutta lähettää tämän Filemonin luo, jotta ei joudu tekemään mitään ilman Filemonin suostumusta. Jakeet 13-14: ”Pitäisin hänet kyllä mielelläni täällä, niin että hän palvelisi minua sinun puolestasi, kun olen evankeliumin vuoksi vankina. En kuitenkaan halua tehdä mitään ilman sinun suostumustasi, jotta et tekisi sitä hyvää, minkä teet, pakosta vaan vapaaehtoisesti.” Paavali siis rivien välissä selvästi pyytää, että Filemon vapaaehtoisesti antaisi Onesimoksen hänen palvelukseensa. En tiedä mitä se käytännössä merkitsi. Tarkoittiko se, että Onesimos vapautettaisiin orjuudesta ja siirtyisi vapaana evankeliumin työhön Paavalin rinnalla, vaiko siirtyisikö Onesimos Paavalin omistukseen vai antaisiko Filemon Onesimoksen töihin Paavalin luo niin, että omistajuus ei muuttuisi. Joka tapauksessa myös Onesimokselle olisi hyväksi päästä Paavalin luokse. Hänellä kun oli mahdollisesti kireät välit Filemonin kanssa. Tämä järjestely takaisi Onesimokselle paremman elämän. Onesimoksen olisi myös oltava hyvässä kunnossa tavatessaan Paavalin, joten hän säästyisi isolta selkäsaunalta. Polttomerkintääkään ei voisi tehdä, jos Onesimoksen lähettäisi Paavalin luokse, sillä merkki rajoittaisi liikkumista. Näin Filemonilla olisi myös käytännön syyt jättää rankaisu tekemättä.

Erityistä on Paavalin omakätinen vakuutus siitä, että hän itse hoitaa Onesimoksen velan, eli sovittaa rangaistuksen. Kirje on uskoakseni pätevä velkakirja omakätisen allekirjoituksen kanssa. Tiedämme, että Jeesus on esikuvamme kaikessa. Tässä onkin esimerkki siitä, kuinka Paavali uskovana toimii esikuvansa tavoin ja sovittaa toisen velat. Onhan Onesimos nyt veli Herrassa.

Koska tämä kirje on yhä olemassa, uskon, että Paavalin pyyntö täytettiin. Kirje luultavasti poisti häpeän, sillä Paavali käytännössä velvoitti Filemonin tottelemaan ja näin puolestaan kieltäytyminen olisi tuonut häpeää ja Paavalin kuunteleminen sen sijaan kunniaa. Kirjeen julkisuus tukee sitä, että Onesimoksen tapauksesta tuli ”ennakkotapaus” siitä, kuinka toimia uskoon tulleen orjan kanssa. Kirjeellä haluttiin selvästi jakaa eteenpäin kunniallinen ja viisas tapa elää uskoon tulleiden orjien rinnalla veljinä Kristuksessa, mutta kuitenkin ilman konfliktia vallitsevan järjestelmän kanssa. Kirjehän ei kaikesta huolimatta rohkaise orjia karkaamaan. Näin evankeliumin sanoma ei peity orjakiistan taakse, vaan orjuus muuttuu sydänten muutoksen kautta.

Uskoville kirje antaa esikuvan siitä, kuinka tulee olla valmis antamaan itsensä likoon uskonveljen puolesta. Uskonkin, että tämä on pääsyynä siihen, että kirjettä kopioitiin ja levitettiin eteenpäin ja se valittiin Raamattuun. Siinä näkyy vahva kuva Kristuksen sovitustyöstä ja siitä, kuinka konkreettisesti se koskee kaikkia, myös orjia. Kirje ei vastusta orjuutta, mutta se nostaa orjan ihmisasemaa ja veljeyttä Herrassa. Tämä oli tuon ajan uskoville merkittävä opetus, joka vaikutti arkeen. Orjia oli tuon ajan Rooman valtakunnassa paljon, esim. keisari Augustuksen aikoina noin joka kolmas roomalainen oli orja.

Filemonin kirjeen pohjalta me opimme, kuinka olla tukena sisarille ja veljille, jotka ovat joutuneet kestämättömiin tilanteisiin. Kristuksen rakkaus ja sovitustyö ovat konkreettinen esikuva meillekin.

 

Keskiviikko: Jes. 48 Hepr. 1

Jesajan kirjan luvussa 48 Jumala tuntuu ravistelevan Israelia. Jumala käyttää samaan aikaan useita tapoja saada Israel koko sydämestään kääntymään hänen puoleensa. Tässä luvussa tulee esille koetteleminen ahdingoissa (jae 10), pitkämielisyys ja kansan säästäminen / varjeleminen (jae 9), muistutus siitä, kuinka voimallinen Jumala on (jakeet 12-13), aiempien tapahtumien ennalta kertominen (jae 3) ja uusien uskomattomien asioiden ilmoittaminen (jae 6). Uusien uskomattomien asioiden ilmoittaminen on luvun keskiössä ja tekstin huippukohta. Tämä onkin aivan uskomaton kohta, joka on johtanut mm. teoriaan siitä, että Jesaja ei ole itse kirjoittanut Jesajan kirjaa kokonaan, vaan että se on useiden kirjoittajien pitkällä aikavälillä kirjoittama (Jesajan lisäksi Deuterojesaja ja joidenkin teorioiden mukaan vielä Tritojesajakin). Itse uskon yhteen kirjoittajaan, sillä uskon Jumalan voimaan kertoa asioita ennalta, jos hän niin päättää tehdä.

Tuo Jumalan mainitsema uusi uskomaton tieto on, että juutalainen kansa paitsi karkotetaan kotimaastaan, niin myös palaa sinne. Yksityiskohtana kerrotaan, että tulee Kyyros (toisessa kirjoitusasuissa Koores) niminen henkilö, vapauttaja/pelastaja, joka kutsuu Israelin kansan pois pakkosiirtolaisuudesta takaisin omaan maahansa. Näin todella tapahtuikin 100 vuotta Jesajan kuoleman jälkeen, kun Persian kuningas Kyyros vapautti juutalaiset Babylonian pakkosiirtolaisuudesta. Jumalalla on todella valta ja voima. Häntä kannattaa palvella, sillä ei ole ketään Hänen vertaistaan!

Sivujuonteena mainitsen, että erikoista on, että Kyyrosta kuvataan Jumalan mielen mukaiseksi mieheksi, joka toteuttaa hänen tahtonsa. Kyyros nimittäin oli viholliskansan johtaja, joka palveli epäjumalia. Minua tämä innoittaa paljon, sillä se osoittaa, että Jumala todella on kaikkien kansojen ja hallitsijoiden yläpuolella ja voi käyttää johtajia sekä rankaisemaan että siunaamaan. Kaikki maailmassa ei todellakaan tapahdu Jumalan suunnitelman mukaan, mutta siltikään Jumala ei ole vetäytynyt kauas maailmasta tarkkailemaan, vaan oikeasti vaikuttaa täällä maa päällä.

Heprealaiskirje alkaa runsailla lainauksilla vanhasta testamentista. Koska se on suunnattu juutalaisille lukijoille, jotka tuntevat kirjoitukset, heidän uskoaan vahvistetaan muistuttamalla siitä, mitä Jeesuksesta kirjoitettiin. On hyvä ankkuroida oma usko Jumalan sanaan, sillä silloin sitä ei voi kyseenalaistaa.

 

TorstaiJes. 49 Hepr. 2

Jesaja 49 puhuu tilanteesta, jossa kansa on hajallaan, karkotettuna pois maastaan ja kokee, ettei Jumala muista heitä. Jumala kuitenkin vakuuttaa, ettei toivottomankaan näköiset olosuhteet tarkoita, että hän olisi unohtanut. Hän kyllä johdattaa vielä heidät takaisin ja yllättää yltäkylläisyydellä. Ilmaisu: ”Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt” kiteyttää sen, kuinka Herra ei voisi unohtaa. Israel on hänelle niin tärkeä. Tämä ei kuitenkaan sulje muita kansoja pois Jumalan käsistä. Jae 6, on yksi vanhan testamentin kohdista, jotka osoittavat Jumalan alkuperäisen pelastussuunnitelman koskevan kaikkia kansoja: ”Minä teen sinusta valon kaikille kansoille, niin että pelastus ulottuu maan ääriin saakka”. Voimmekin uskoa, että jokainen meistä on Jumalalle yhtä tärkeä. Sinun nimesi on Hänen kämmeneensä kirjoitettu, Hän tunsi sinut jo ennen kuin olit syntynyt!

Heprealaiskirjeessä käydään läpi kirjoituksiin perustuen sitä, että Jeesuksella todella oli valta sovittaa ihmiset Jumalan kanssa ja että Jeesus on ainoa pelastaja, jonka haltuun on annettu kaikki. Tässä muistutetaan siitä, että Jumalan suunnitelma kaikkia kansoja kohtaan näkyi kirjoituksissa: ”Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen”. Me tiedämme tavan, jolla se tapahtui. Jumalan hallintaa kaikesta ei voi vielä nähdä, mutta se on silti totta. Hänellä on jo nyt valta vapauttaa meidät ja koska häntä on koeteltu, hän kykenee auttamaan meitä, joita koetellaan.

 

PerjantaiJes. 50 Hepr. 3

Jesajalla on läheinen suhde Jumalan kanssa. Hän kertoo, kuinka Herra herättää hänet aamulla ja hän kuulee Jumalan tahdon. Jesajalla onkin kyky nähdä olosuhteiden ylitse. Hänen sanomaansa ei otettu vastaan hänen elinaikanaan. Sen sijaan häntä halveksittiin ja perimätieto kertoo, että hänet tapettiin julmasti kahtia sahaamalla, koska hän jatkoi julistamista. Jesaja näki Jumalan todellisuuden ja tiesi, ettei jäisi häpeään, vaikka häntä vainottiin. Herra lahjoita meille samaa läheisyyttä, uskoa ja kestävyyttä!

Heprealaiskirje varoittaa sydämen paaduttamisesta. Me olemme ihmisinä samanlaisia kuin vuosituhansia sitten. Ihmiset kovettivat sydämensä Jesajan julistaessa, ja meillä on sama vaara vielä tänä päivänäkin. Nykyään sanotaan että ”tämä aikakausi on kova” tai ”maailma on kova”. Ei tarvitse uskoa Jeesukseen nähdäkseen mitä seuraa, kun sydämet kovetetaan. Onneksi on olemassa keino varjeltua kovuudelta: läheisyys hyvän Jumalan kanssa.

 

LauantaiJes. 51 Hepr. 4

Jesajan tässä luvussa on ihania kohtia: ”Hän muuttaa aution maan Eedenin puutarhan kaltaiseksi ja aron kuin Herran paratiisiksi”, ”Mutta minun vanhurskauteni pysyy iäti, minun pelastava armoni polvesta polveen” ja ”Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas.” Näiden välissä on kuitenkin hurjia kohtia, joita harvemmin luetaan. Jesajan kirjassa hyvyys, pyhyys ja tuomio kulkevat käsikädessä. Me lainaamme usein niitä kohtia, jotka puhuvat rakkaudesta ja pelastuksesta ja muista ihanista asioista ja hyppäämme yli pelottavat ja ankarat tuomiota julistavat kohdat. Eikö tämän epäoikeudenmukaisen maailman keskellä kuitenkin kannattaisi tuoda julki koko kokonaisuus. Mikään ei lohduta vääryyttä kokenutta ihmistä niin paljon, kuin tieto siitä, että väärintekijä joutuu tilille. Jumala ei olisi hyvä ja pyhä, ellei hän olisi myös tuomari ja tuomion toimeen panija. Meidän on aika tutustuttaa ihmisiä Jumalaan, joka ei ainoastaan rakasta, vaan jolla on valta ja voima. Jumalaan, joka takuulla käyttää voimaansa oikeudenmukaisesti, kun aika koittaa.

Heprealaiskirje puhuu myöskin tulevasta. Kirjoittaja kirjoittaa ihanasta lepopaikasta, joka meitä odottaa. Hän varoittaa uskovia, ettei yksikään saa jäädä taipaleelle. ”Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.” Meidän ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Jeesuksessa saamme armon, kun vain tunnustamme tarvitsevamme sitä!

 

SunnuntaiJes. 52 Hepr. 5

Tämä Jesajan luku on niin täynnä profetioita ja lupauksia, että se mykistää. Jumala puhuu paitsi kansan tuomisesta pois pakkosiirtolaisuudesta, myös Jeesuksen sovitustyöstä ja tulevista tapahtumista, jotka meilläkin ovat vielä edessä. Ihania lupauksia!

Heprealaiskirjeessä puhutaan Jeesuksen pappeudesta. Jeesus on paitsi kuningas, myös pappi. Melkisedek mainitaan juuri tämän vuoksi. Melkisedekin nimi tarkoittaa: ”vanhurskauden kuningas” ja hänen kerrotaan olevan Salemin kuningas eli ”rauhan kuningas”. Vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka Abraham antoi kymmenykset sotasaaliistaan Melkisedekille, joka on psalmin 110:4 mukaan pappi ikuisesti. Lisää Melkisedekistä kerrotaan Heprealaiskirjeessä luvun 7 alussa. Melkisedek ei ollut Aaronin jälkeläinen, mutta silti hän oli Jumalan valitsema pappi. Sama koskee Jeesusta. Jeesuksen pappeus on tärkeää, sillä papin tehtävä on luoda yhteyttä Jumalan ja ihmisten välille, sovittaa meidät Jumalan kanssa. Kirjoittaja pohjustaakin juutalaisille pyhien kirjoitusten kautta, millä perusteella Jeesuksella oli valta avata meille yhteys Jumalan kanssa, sovittaa kaikkien pahat teot kertakaikkisesti. Kirjoittaja toteaa vielä, että on kurjaa joutua käymään läpi perusasioita. Hänen mielestään kuulijoiden olisi pitänyt kasvaa uskossa niin paljon, että he voisivat jo opettaa muille Jumalan totuuksia. (Sivumainintana sanottakoon, että Raamatussa nousee toistuvasti esille teema siitä, että juutalaiset on erityisesti valittu viemään evankeliumia kansoille. Odotan innolla mitä siitä seuraa, kun he lopulta kansakuntana ottavat Jeesuksen vastaan messiaanaan.) Meillekin tämä sana on ajankohtainen. Meitä ei ole kutsuttu ainoastaan itse uskomaan, vaan myös oppimaan lisää, kasvamaan uskossa ja jakamaan oppimaamme eteenpäin.

 

Anna

Viikko 41

MaanantaiJes. 39 1. Tim. 6

Tämä Jesajan kirjan luku päättää Jesajan kirjan ensimmäisen osan. Luku kertoo, kuinka kuningas Hiskia näytti aarteensa viholliskansan lähettiläille kuin luottaisi heihin. Jesaja tuli ja kertoi, että Hiskian jälkeen kaikki aarteet ja enemmänkin joutuisivat tuon vieraan kansan käsiin. Hiskia oli itsekkäästi huojentunut, ettei tämä onnettomuus tapahdu hänen elinaikanaan.

Jeesus, rukoilemme nykyisten ja tulevien sukupolvien puolesta. Siunaamme meitä ja heitä, vaikka emme tiedä yksityiskohtaisesti, millaisia elämäntilanteita on kohdattavana. Luotamme siihen, että huolenpitosi ja armosi riittävät.

Paavali muistutti Timoteusta kirjeessään, ettemme ole tänne mitään tuoneet, emmekä voi täältä mennessämme mitään viedä. Rahan himo on kaiken pahan alku ja juuri. Ei siis raha, vaan sen himo. Todelliset aarteet ovat niitä, joita on kerätty taivaaseen. Keruumenetelminä vaikuttaisi olevan antaminen ja kaikenlainen hyvän tekeminen. Rikkauden lähde on, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Usko on yksi ajallinen aarre. Timoteus sai Paavalilta, mentoriltaan kehotuksen: ”Pidä tallessa… se, mikä on uskottu sinun haltuusi.” Voittona on todellinen elämä. Täyttä elämää Herrassa tänäänkin.

 

TiistaiJes. 40 2. Tim. 1

Jesajan 40. luku aloittaa toisen osan Jesajan kirjaa, joka heijastaa rakenteeltaan koko Raamattua. Nyt siis siirrymme ”uusitestamentilliseen osaan”. Luin lähdekirjastani, että Jesajan kirjan lukujen määrä alku ja loppuosassa täsmää Raamatun lukujen määrään VT:ssa ja UT:ssa. Jesajan kirjaa neuvottiin lähdeteoksessa lukemaan todellisen Raamatun Kirjoittajan kautta.

Tässä luvussa on erilaisia vertauskuvia Jumalan suuruudesta. Nautin näistä vastakohtaisista mielikuvista, mittamenetelmistä Jumalan suuruuden kuvaamiseksi esim. ihmisen koura ja meren vesimäärä, tomuhiukkanen vaa´assa. Miten mitättömiä ovatkaan ihmisen tekemät jumalankuvat verrattuna elävän Jumalan mahdollisuuksiin. Tälle päivälle voimme omistaa lupauksiksi: ”Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa.” ”Kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman.” 

Meille ei ole annettu pelkuruuden, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan henki. Paavali muistutti Timoteusta pyhästä kutsusta. Omassa pyhässä kutsussamme eteenpäin.

 

Keskiviikko: Jes. 41 2. Tim. 2

Omistetaanpa tästä Jesajan luvusta tälle päivälle tämä: ” Sinä olet palvelijani, minä olen sinut valinnut, en sinua väheksynyt. – älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi.”

Paavali muistutti Timoteusta armosta. Vahvistu armossa on vanhemman käännöksen ilmaus. Armon syvyyttä ja kattavuutta emme taida ihan käsittää, mutta siinä voi vahvistua. Jae 13 on yksi mielijakeitani vanhemman käännöksen mukaan: ”… jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena, sillä itseänsä kieltää hän ei saata.” Sanalla uskoton on kaksoismerkitys, molemmissa merkityksissä on lohdullista olla osallinen Jumalan uskollisuudesta. Paavali kehotti Timoteusta muistuttamaan tästä. Tarpeellinen muistutus meillekin tälle päivälle.

 

TorstaiJes. 42 2. Tim. 3

Jesajan luvun alkuosaa lukiessa tulee eittämättä mieleen Jeesuksen olemus. ”Henkeni olen laskenut hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen… murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta.” Kuulin joskus opetusta tästä suitsevasta kynttilän sydämestä ja särkyneestä ruo´osta (vanhempi ilmaus). Muistan opetuksesta vain sen, että tällainen suitsevainen, sammumaisillaan oleva ruoko haisee pahalle. Kirjeessään Timoteukselle Paavali kuvaili viimeisten aikojen ihmisiä. Tällaista ihmisyyttä on helppo nähdä ympärillään. Entä mitä katsoo peilistä – joskus taitaa haista ja kärytä. Hän ei sammuta siltikään, vaikka uskossamme ja elämäntilanteiden alla käryäisimme hiipumispisteessä.

Paavali kertoi Timoteukselle vainotuksi joutumisestaan ja kärsimyksistään. Ja niistä kaikista Herra oli Paavalin pelastanut. Lohduttavaa, saman Jumalan omia mekin olemme.

PerjantaiJes. 43 2. Tim. 4

Jesaja kuvaa Jumalan ainutlaatuisuutta ja mahtavuutta kutsua ja pelastaa. Yksi mielikohtani ovat jakeet 18-19: ” Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.” Tie autiomaassa tai korvessa tai joki kuivuuden keskellä tai erämaassa (käännöksiä 1933 ja 1992) puhuvat minulle kulkureiteistä. Joki tuo lisäksi elintärkeän veden. Jos ajattelemme kulkemista korvessa tai erämaassa, riittää, että on jokin reitti tai kulkuväylä. Ympärille katsoessa on erämaata, korpea, kuivuutta, mahdotonta kuljettavaksi, mutta Jeesus valmistaa reittiä eteenpäin.

Paavalilla oli paljon ohjeita Timoteukselle, hän mentoroi Timoteusta ja oli kovin huolissaan opista ja sotkuista. Olen usein ihmetellyt, kuinka sittenkin vuosisatoja ja parisen tuhatta vuotta kestänyt sukupolvien sähläys kristinuskon kanssa ei ole onnistunut tuhoamaan Raamattua eikä häivyttämään Jeesusta – ei sittenkään. Olikohan Paavali liikaa huolissaan vai kantoiko hän jo tuolloin tietoisesti vastuutaan?

Paavalin lopputervehdykset kirjeissä ovat niin lämmittäviä. Kuinka tarpeen onkaan kuulla, että ystävät jatkavat Herrassa ja ovat olemassa.

 

LauantaiJes. 44 Tit. 1

Tässä Jesajan luvussa on hulvatonta huumoria, kun Jesaja kuvailee, kuinka jumalapatsaita tehdään polttopuuksi kelpaavasta puusta ja sitten niitä kumarrellaan ja uskotaan niiltä mykiltä ja kuuroilta saatavan apua. Puupölkkyäkö pitäisi kumartaa. Jumala muistuttaa, kuka hän on ja mihin hän kykenee.

Varsin surkuhupaisaahan moni asia meidänkin ajassa on. Säälittävän hullunkurista on esimerkiksi rauhan ja rentouden etsintä mitä moninaisimmilla keinoilla. Osa niistä varmaan toimiikin, edes jotenkin, mutta mitä hyötyä niistä on ajan ja iankaikkisuuden rajalla. Todellinen lepo ja rauha tulevat siitä, että tiedämme, että Herra on lunastanut, pelastanut ja osoittanut kirkkautensa.

Tiituksen kirje on yksi Paavalin ns. pastoraalikirjeistä (kirjeet Timoteukselle kuuluvat samaan sarjaan). Titus oli kuulemma kreikkalainen, joka oli tullut uskoon, siis pakanakristitty. Paavalin suhtautui Titukseen hengellisenä poikanaan. Titus vaikuttaisi olleen organisointikykyinen ja ilmeisesti auktoriteettiakin hänellä oli, kun sai käytännön asioita järjestettäväkseen Kreetalla. Tarpeellinen lahja, otetaanpa käyttöön, jos on saatu tällainen armoitus.

 

SunnuntaiJes. 45 Tit. 2

Tähän aikaan sopiva ja näkyä nostattava Jesajan kirjan kohta on jakeesta 20 eteenpäin, kun profeetan kautta Jumala kehotti kokoontumaan yhteen ja kutsumaan muukalaiskansoista eloon jääneet. Heillä oli puiset jumalankuvat. Jesaja kehotti keskustelemaan yhdessä ja muistelemaan Jumalan tekoja. Vahvana viestinä oli Jumalan sanat: ”Minä olen vanhurskas pelastaja, ei ole ketään muuta.”  

Paavali tuki Titusta tehtävässään ja antoi yksityiskohtaisia neuvoja, millainen toimintatapa olisi terveen opin mukaista. Kristinusko ei silti ole käyttäytymisuskonto, jonka avulla Jumalalle kelpaavuutta terästettäisiin. Kelpaamme Jeesuksen tähden ja siitä käsittääkseni nousee vapaus valita vaikkapa terveen opin mukaisia toimintatapoja ja suhtautumisia toisiin. Jeesus ”antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää.” Kristityn vapautta meille tämän sunnuntain aiheen mukaan.

 

Pirkko

Viikko 40

MaanantaiJes. 32 2. Tess. 2

Koin, että Jumala pyysi minua tarkastelemaan tämän viikon raamatunkohtia erityisesti siitä näkökulmasta, miten me uskovat voisimme elää arkeamme niin, että evankeliumi ikään kuin tarttuisi ympärillämme eläviin. Kalevi Lehtinen totesi omasta unelmastaan seuraavaa: ”Kuulkaa, kun tässä maassa on tuhansia hehkuvia kristittyjä, silloin ei tarvita strategioita, ei tarvita rahaa, ei tarvita mitään muuta kuin olla siellä missä me ollaan ja sanoma leviää. Ei influenssa tarvitse mitään strategioita tai rahaa tai rakenteita levitäkseen. Se tarvitsee vain sen, että ihmiset koskettaa toisiaan, tulee lähelle.”

Teeman pohdinnalle täydellisen lähtökohdan tarjoaa Jes. 32:15–17. Uuden liiton ihmisinä meihin on vuodatettu korkeudesta henki, Pyhä Henki, kun olemme kuulleet sanoman Jeesuksen uhrikuolemasta ja ylösnousemuksesta ja ottaneet sen vastaan. Olemme tulleet Jumalan edessä vanhurskaiksi, eli kelpaamme hänelle, koska syntimme on sovitettu. Tämä on historian mullistavin uutinen! Kun sen uskoo ja kokee todeksi omalla kohdalla, ”sen hedelmänä on oleva rauha, siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti”. Se on meissä Pyhän Hengen työtä, ja ympärillämme olevat voivat ihmetellä, mistä meissä asuva rauha ja luottamus kaiken keskellä kumpuaakaan.

2. Tess. 2 puolestaan muistuttaa meitä siitä, että kun antikristillinen henki maailmassamme kasvaa, me saamme Pyhän Hengen avulla ja voimassa (jae 13) keskittyä Jeesukseen (14) ja Raamattuun (15) ja näin saada kaiken tarvitsemamme lohdutuksen, toivon, rohkaisun ja aina myös voiman hyviin tekoihin ja puheisiin (16–17). Kaikkea tätä ympäristömme kaipaa kipeästi.

TiistaiJes. 33 2. Tess. 3

Joskus ihmiset merkitsevät Raamattuunsa päivämääriä sellaisten jakeiden kohdalle, jotka ovat juuri kyseisenä päivänä tuntuneet vastaavan sydämen kaipuuseen tai kiitokseen. Itselläni on päivämäärä syksyltä 1999 Jesajan jakeen 6 kohdalla. Raskaassa elämäntilanteessa heittäydyin tämän lupauksen varaan, ja nyt 20 vuotta myöhemmin voin koko sydämestäni todistaa, että se on totta. Takana on paljon vaikeaa ja kipeää, mutta Isä Jumala on lupauksensa mukaisesti turvannut kaikki päiväni hetkestä hetkeen, ja häneltä on tullut apua, viisautta ja tietoa yllin kyllin. Voin todistaa koko maailmalle, että Jumala seisoo sanojensa takana, hän on hyvä, hän pitää huolen, hänen apunsa ja johdatuksensa ei lopu. Sen varassa menen eteenpäin entistä luottavaisempana.

Tessalonikassa osa seurakuntalaisista oli heittäytynyt joutilaiksi tulkittuaan Paavalin opetuksia niin, että Herran päivä oli jo käsillä. Tämän vuoksi Paavali koko kirjeen kirjoittikin ja täsmensi asiaa erityisesti edellisessä luvussa. Nyt hän kehottaa kaikkia elämään normaalia elämää vastuineen ja velvollisuuksineen. Meitä ei kehoteta erottumaan maailmasta omituisella käytöksellä tai jaaritteluilla ja väittelyillä (näistä lisää Paavalin kirjeissä Timoteukselle). Emme tiedä Herran tulon päivää, joten siihen asti ahkeroimme Herran voimassa niissä tehtävissä, jotka hän on meille uskonut, ja todistamme hänestä, kun siihen tulee tilaisuus.

Keskiviikko: Jes. 34 1. Tim. 1

Jesajan kuvaaman tuhon ja koston päivän syy löytyy jakeesta 8: asettuminen hänen omaisuuskansaansa vastaan. Uskallammeko me kulkea vastavirtaan ja siunata Israelia edelleen luottaen Jumalan lupaukseen ”Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat –” (1. Ms. 12:3)?

1. Tim. 1 tekee selväksi, että meitä ei ole kristittyinä kutsuttu jaarittelemaan joutavia tai teoretisoimaan turhia vaan osoittamaan uskomme todeksi rakastamalla. Ja jos jossain tilanteessa koemmekin tarpeelliseksi nostaa esiin yksittäisiä syntejä, mille nykymaailma on varsin allerginen, Paavalin mallin mukaisesti samaan hengenvetoon lienee hyvä todeta, että tästä kaikesta on Herra minut, syntisistä suurimman, armahtanut. Tuomion julistaminen yläpuolelle asettuen vahvistaa jo olemassa olevia stereotypioita eli jäykkiä käsityksiä uskovista ja karkottaa ihmisiä entistä tehokkaammin.

TorstaiJes. 35 1. Tim. 2

Jesajan luvun äärellä ajattelen sitä toivoa, joka meillä Jeesuksen omilla on: kaikki päättyy oikeasti hyvin, loppu on oikeasti onnellinen. Epätoivoon ei ole aihetta missään tilanteessa, koska Jeesus on kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Ja vaikka miten pienistä (tai isoista) ja maallisista asioista olisi kyse, saamme riippua jo tämän elämän aikana hänen lupauksessaan ”– kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa” (Rm. 8:28). Huomaathan: aivan kaikki.

1. Tim. 2 antaa meille erinomaisen ohjeen, miten voimme vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan: rukoilemalla kaikkien ihmisten, myös vallanpitäjien puolesta. Saamme kehotuksen rukoilla ilman vihaa ja ilman epäilyä sekä myös elää hillitysti, vaatimattomasti ja säädyllisesti. Näin lienee sukupuoleen katsomatta. Uuden kommentaariraamatun (Aikamedia 2018) mukaan ohje siitä, että naiset eivät saaneet häiritä opetusta kysymyksillään tai itse opettaa, johtui siitä, että tuon ajan juutalaisessa kulttuurissa naiset eivät saaneet opiskella. Heillä ei siis ollut riittävästi tietoa eikä vasta uskoon tulleina myöskään riittävää kokemusta toisten opettamiseen.

PerjantaiJes. 36 1. Tim. 3

Näkyjen ja ennustusten välissä Jesajan kirjassa hypätään hetkeksi keskelle dokumentoitua historiaa, nimittäin Juudan valtakuntaan vuonna 701 eKr. Assyrian kuningas oli jo alistanut valtaansa pohjoisen valtakunnan Israelin ja myös Juudan kaupungit Jerusalemia lukuun ottamatta. Tilanne siellä näytti inhimillisesti katsoen toivottomalta. Assyrian kuninkaan sanansaattajan kysymykset kuulostavat jotenkin tutuilta. Vaikka niitä ei ääneen lausuttaisikaan, tuntuu, että ne leijuvat ilmassa jatkuvasti: Keneen sinä nyt turvaat? Kuka muiden maiden jumalista on pelastanut kansansa? Luotatko muka Herraasi? Ei kai yksi ainoa uskonto monien joukossa voi olla ainoa oikea? Voimme kuunnella vaiti kuten jerusalemilaiset ja odottaa, että Herra näyttää voimansa.

1. Tim. 3:n äärellä mietin, voisimmeko me kristityt profiloitua myös siitä, että pidämme avioliittojamme ja perheitämme niin suuressa arvossa, että hoidamme niitä, ratkaisemme ristiriidat, pyydämme ja annamme anteeksi, otamme opiksi ja menemme eteenpäin Herran voimassa? Ja kun vielä siirrämme nämä toimintamallit myös seurakuntaan, meillä on tarjota ainutlaatuinen, vetovoimainen yhteisö (koti ja perhe) aikamme yksinäisille ja rikkinäisille ihmisille.

LauantaiJes. 37 1. Tim. 4

Mikä tahansa asia mieltäsi tänään painaakin, levitä se nyt Herran eteen kuten Hiskia saamansa uhkauskirjeen. Herra näkee tuskasi, kuulee kysymyksesi ja avunpyyntösi ja rientää avuksesi tavoilla, joita et voisi ehkä kuvitellakaan. Hän ei ole kuten muut ”jumalat”, ihmiskätten työtä, puuta ja kiveä, vaan maailmankaikkeuden Luoja, jolle kaikki on mahdollista. Oma mottoni on ”Herra avaa ovia sinne missä niitä ei ole”. Niin monta kertaa olen sen kokenut.

Entä jos me kristityt profiloituisimme myös siitä, että elämämme on täynnä iloa ja kiitollisuutta kaikesta siitä hyvästä, mitä Jumala on meille suonut, sen sijaan että heristämme sormeamme kaikelle sille, mikä ei mielestämme ole hyvää tai varsinkaan oikein? Jospa syntilistojen esillä pitämisen sijaan elämästämme näkyisi ”rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta” (1. Tim. 1:5)? Jospa muut näkisivät meissä kasvavan Hengen hedelmän (Gal. 5:22–23)?

SunnuntaiJes. 38 1. Tim. 5

Kaupunkinsa ihmeellisen pelastumisen lisäksi Hiskia sai kokea ihmeen myös henkilökohtaisessa elämässään, kun Jumala paransi hänet kuolinvuoteelta ja antoi hänelle lisää elinaikaa 15 vuotta. Kuolema on kuitenkin väistämätön tosiasia ja kaikilla edessä jossain vaiheessa. Koen, että Hiskian ylistys jakeissa 16–17 soveltuu myös ja itse asiassa erityisen hyvin juuri siihen: elämä on minulle Kristus, mutta kuolema voitto (Fil. 1:21), eikä yksikään, joka elää ja uskoo Jeesukseen, ikinä kuole (Joh. 11:26), koska Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto (Ef. 1:7).

1. Tim. 5:stä löydän kaksi haastetta, joiden tulisi erottaa meidät yhteiskuntamme valtavirrasta: Meidän tulisi olla valmiita huolehtimaan myös muista läheisistämme kuin vain perheenjäsenistämme eikä ulkoistaa sitä ainakaan täysin yhteiskunnalle. Toiseksi meidät kutsutaan aivan selvästi tukemaan seurakuntaa ja sen johtoa myös taloudellisesti. Jos et vielä ole kokeillut, seisooko Jumala sanojensa takana kehottaessaan antamaan täydet kymmenykset ja luvatessaan sitä kautta runsaan siunauksen (Mal. 3:10), suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

 

Tuula