Kategoria: Luemme Raamattua

Job 14

Miksi Jumala edes on kiinnostunut meistä tai meidän tekemisistämme? Me elämme vain hetken ja olemme kykenemättömiä hyvään tai auttamaan itseämme. Jobin ihmiskuva ei ole kovin ruusuinen, mutta ihmekös tuo, kun ottaa huomioon hänen tilanteensa.

Job kaipaa Jumalaa, joka olisi hänen puolellaan. Ei pitäisi kirjaa rikoksista, vaan olisi armollinen, eikä rankaisisi jokaisesta hairahduksesta. Job ei sitä sano tässä suoraan, mutta hänen mielestään siis Jumala on pikkumainen tyranni. On aika tavallista ajatella, että hoitaisi Jumalan hommat paremmin ja oikeudenmukaisemmin kuin Hän itse. Job ei ole näissä käsityksissään yksin ja siksi häntä kannattaakin kuunnella. Minä olen joskus ihmetellyt sitä, että jos ihmisellä on tällainen kuva Jumalasta, niin miksi hän silti vielä palvelee Häntä. Jobin vastaus on se, että hänellä ei ole muuta mahdollisuutta. Häneen verrattuna Jumala on niin ylivoimainen, että vastaan ei kannata pullikoida. Mutta kivaa se ei ole.

Jäin miettimään sitä, että monella nykyihmiselläkin on tällainen jumalakuva. Tai ehkä he eivät puhu Jumalasta, vaan epämääräisesti universumista, kohtalosta tai vain onnesta. Joka tapauksessa heillä on sellainen kokemus, että elämä on syvimmiltään seuraavan katastrofin odottelua. Tällaisen ihmiselle uutinen rakastavasta Jumalasta tekisi todella hyvää, mutta hänen on vaikea uskoa siihen. Se on hänen mielestään liian hyvää ollakseen totta.

Ef. 1

Paavali aloittaa kirjeensä ylistämällä Jumalaa ja myös kehumalla Efesolaisia. Paavalilla oli paljon tuttuja seurakuntia ja hän ainakin omien sanojensa mukaan rukoili ja kiitti niiden kaikkien puolesta. Hänen rukoushetkensä olivat varmaan aika pitkiä!

Olen tainnut useaan otteeseen kertoa, että nuorempana nämä sanat olivat minulle vaikeita: ”Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. ” Tulkitsin tämän lauseen niin, että Jumalan yhteyteen pääsee vain sellaiset jotka Jumala on valinnut. Jumalan valinnan taas tunnistaa siitä, että ihminen on pyhä ja nuhteeton. Ja koska minä olen kaikkea muuta kuin nuhteeton, pyhästä puhumattakaan, niin siitä seuraa johdonmukaisesti että Jumala ei ole minua valinnut ja olen siis ulkopuolinen. Aika synkkä johtopäätös näin valoisesta tekstistä!

Minun olisi kannattanut lukea vähän tarkemmin mitä tässä luvussa sanotaan. Nuhteettomuus ei johdu synnittömyydestä, vaan siitä että ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme.” Se on siis lahjaa. Ja mitä tulee valintaan, niin sitäkin kannattaa katsoa toisesta suunnasta. Jos uskomme perustuu siihen, että Jumala on päättänyt olla meidän puolellamme, niin se on aika vahvalla pohjalla.

Paavalin kirjeen iloinen, suorastaan haltioitunut sävy on aikamoisessa ristiriidassa Jobin kirjan kanssa. Itse ajattelen, että voidaksemme iloita Paavalin tavoin, meidän täytyy uskaltaa Jobin kanssa kysyä vaikeita kysymyksiä. Jos emme uskalla ottaa selvää siitä, että haluaako Jumala oikeasti meille hyvää ja onko Hän itse hyvä, niin elämästä puuttuu aika paljon iloa ja toivoa.

Marko

Job 13

Tarvitseeko Jumala ihmistä puolustamaan itseään? Jobin ystävät saattoivat tarkoittaa hyvää, mutta he estivät häntä käymästä avointa vuoropuhelua Jumalan kanssa. Jos Job olisi uskonut heitä, niin hän olisi vain alkanut etsiä syytä itsestään. Mutta mitä Job tarkoitti sillä, että hänen ystävänsä kaunistelivat asioita? Oliko todella kauniimpaa ajatella, että Job oli niin paha ihminen, että hän oli ansainnut kauhean kohtalonsa? Vastaus on kyllä, jos ainoa vaihtoehto on ajatella, että Jumala on sadisti, joka piinaa ihmisiä mielihalujensa mukaan. Hänen ystävänsä pitävät asiaa loppuun käsiteltynä. Job oli syyllinen, koska se oli ainoa mahdollisuus.

Mielestäni on mielenkiintoista, että Job pilkkaa ystäviään siitä, että he saattaisivat käydä viisaasta, jos vain pitäisivät suunsa kiinni. Minulle tämä puhuu siitä, että Job on ymmärtänyt, kuinka pinnallinen heidän käsityksensä elämästä ja Jumalasta lopulta on. Se kuulostaa hyvältä, mutta jättää käytännössä ihmiset avuttomiksi kärsimyksen edessä. Kärsivälle ihmiselle sillä ei ole mitään annettavaa. Sen sijaan pelkkä läsnäolo, joka seuraisi siitä, että ystävät pitäisivät suunsa kiinni, olisi paljon hoitavampaa.

Luku muistuttaa siis edellistä lukua kysymyksenasettelultaan. Itse näen siinä enemmänkin. Job ei ymmärrä asiasta sen enempää kuin ennenkään, mutta hän tuntuu vaistoavan, että jotain kuviosta puuttuu. Siksi hän haluaa päästä keskustelemaan asiasta Jumalan kanssa. Minulle pelkästään tämä halu kertoo jo paljon. Job ei tällä hetkellä pidä Jumalaa oikeudenmukaisena, mutta silti hän kaikesta huolimatta haluaa lähestyä Häntä. Tässä luvussa hän käyttää aikaa rukoukseen. Jobin rukous muistuttaa psalmeja. Hän valittaa tilaansa ja pyytää siihen helpotusta. Tämä on uskoa.

Gal. 6

Jobin ystävien olisi ollut hyvä lukea galatalaiskirjettä! Paavali kehottaa kantamaan toisten taakkoja. Samalla hän varoittaa luulemasta itsestään liikoja ja vertailemasta itseään toisiin. Jos jotain haluaa tutkia, niin sitten omia tekojaan. Jobin ystävät epäonnistuivat kaikissa näissä asioissa ja Jobin kirja antaakin hyvää perspektiiviä siihen, miksi toisten ihmisten rinnalla kulkeminen on niin vaikeaa. Se ravistelee käsityksiä itsestämme, Jumalasta ja elämästä yleensä. Olisi paljon mukavampaa, jos elämä olisi siistiä, helppoa ja mutkatonta. Jos joku ihminen kärsii, niin hän ei vain kärsi, vaan on samalla usein kärsimätön, vihainen ja surullinen. Nämä kaikki ovat tunteita, joita on vaikea kantaa ja myöskin myötäelää.

Paradoksaalista kyllä, melkein heti kun Paavali on kehottanut kantamaan toistemme taakkoja, hän sanoo melkein vastakkaiset sanat: ”Jokaisen on kannettava oma kuormansa.” Asiayhteydestä voi päätellä, että hän puhuu tässä vertailusta toisiin. Tulkitsen tämän niin, että vaikka meidän tuleekin kantaa toistemme taakkoja, niin suhteessa Jumalaan meillä on myös oma yksityinen elämämme, josta olemme itse vastuussa. Se vaatii rehellistä itsensä tutkimista ja oman elämän tuomista Jumalalle juuri sellaisena kuin se on. Se ei kuulu toisille ihmisille, emmekä ole siitä heille vastuussa. Toki voimme oppia toisilta ihmisiltä kaikenlaista, mutta vertailu on vaarallista. Tämä on juuri sitä vuoropuhelua Jumalan kanssa, mitä Job kaipasi ja jota hän tarvitsi.

Marko

Job 12

Job on ymmärrettävästi turhautunut Sofarin edellisessä luvussa pitämästä saarnasta. Hänen mielestään on helppo keksiä esimerkkejä siitä, että yksinkertainen ”paha saa palkkansa” filosofia ei pidä paikkansa. Käänteisesti hän on itse hyvä esimerkki siitä, että viatonkin joutuu joskus kärsimään. Job ei näe tässä kaikessa mitään suurta logiikkaa ja pitää Jumalan ratkaisuja enemmän tai vähemmän mielivaltaisina. Tiivistettynä Jobin viesti tässä luvussa on se, että Jumala on ihmiseen verrattuna suuri ja mahtava, mutta kovin arvaamaton.

Tällainen jumalakäsitys on hyvinkin yleinen ja se on varmaan ollut sitä kaikkina aikoina. Erityisesti se muistuttaa antiikin kreikkalaisten jumalista. He olivat ailahtelevaisia jopa pikkumaisuuteen asti ja siksi pelottavia ja vaarallisia. Job viittaa eläimiin ja taivaan lintuihin ja ajattelenkin, että tällainen ajatus syntyy helposti, jos seuraa luontoa. Eläimillä ei ole yleistä moraalia, eivätkä esimerkiksi pedot valitse saaliitaan sen perusteella, kuka on ansainnut tulla syödyksi.

En yritä taistella tätä käsitystä vastaan. Job kärsii ja ansaitsee tulla kuulluksi. Totean vain kuin papukaija saman kuin aiemmissa luvuissa: me kristityt emme aina oikein ymmärrä kuinka radikaalia on uskoa Jumalaan, joka on hyvä ja rakastava.

Gal. 5

Paavali näkee lain noudattamisen orjuutena. Se on kuin pakkopaita, joka saattaa aluksi tuntua mukavalta ja rauhoittavalta, mutta joka lopulta vie elämästä kaiken liikkumavaran. Meidät on siis kutsuttu vapauteen laista, mutta tarkoittaako se sitä, että voimme elää miten haluamme. Paavali puhuu tästä monissa kirjeissään, joten hän on varmasti joutunut kohtaamaan tämän kysymyksen useasti.

Vastaus, jonka Paavali antaa on se, että jos ihminen elää Hengen johdattamana, hän elää automaattisesti Jumalan mielen mukaista elämää. Ilman Henkeä ihminen on kuin villipeto, jota pitää ulkoisilla säädöksillä pitää kurissa. Tämä on siis lain tehtävä. Laki ei kuitenkaan muuta ihmistä sisäisesti, vaan se pitää hänet jotenkin aisoissa. Paavali ei siis ajattele, että kristityt ovat parempia ihmisiä kuin muut. Heillä on vain elämässään apuna Pyhä Henki, joka tuottaa heidän elämässään hyvää hedelmää. Henki toki myös vaikuttaa heihin ja saa aikaan sen, että he tahtovat Jumalan mielen mukaisia asioita. Siitä huolimatta ilman Henkeä, eli omana itsenään, he ovat samalaisia kuin muutkin. Siksi Hengen varassa ja johdatuksessa eläminen on tärkeää.

Tämä myös tarkoittaa sitä, että ihmisen sisällä on käynnissä ikään kuin sisällissota. Henki tekee meissä hyvää, mutta vanha käyttöjärjestelmäkin on vielä olemassa, ja haluaa jatkaa vanhaan malliin. Kysymys kuuluu, kumman annamme päättää?

Marko