Kategoria: Luemme Raamattua

Jer. 40

Jeremia oli alun perin kahleissa ja hänen oli määrä joutua pakkosiirtolaisuuteen. Hänet kuitenkin vapautettiin, koska babylonialaiset ilmeisesti pitivät hänen profetioistaan. Juudassa oli nyt käskynhaltija ja uusi pääpaikka oli nimeltään Mispa, jonne Jeremia asettui asumaan. Vaikka suurin osa kansasta joutui pakkosiirtolaisuuteen, niin jotkut olivat onnistuneet piileskelemään tai muuten välttämään kiinnijoutumisen ja Mispasta tuli heidän uusi kotinsa. 

Kun lukee näistä tapahtumista, on mielenkiintoista verrata asioita ennen ja jälkeen Juudan tuhoutumisen. Jeremia oli moittinut kansaa kovuudesta. Köyhistä ei oltu pidetty huolta ja kaikenlainen korruptio oli yleistä. Nyt tilanne oli se, että oli itse asiassa parempi olla köyhä kuin rikas. Babylonialaiset nimittäin säästivät kaikkein köyhimmät pakkosiirtolaisuudelta ja antoivat heille viinitarhoja ja peltotilkkuja omaisuudeksi. Heidän elämänsä saattoi siis jopa parantua, sillä luvussa mainittiin, että satokausi oli erityisen hyvä. Rikkaat puolestaan joko tapettiin tai vietiin pois.

Tämä osoittaa, että Herra piti lupaustensa mukaisesti huolta nimenomaan köyhistä. En halua tehdä tästä mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta asiaa kannatta kyllä pohdiskella.

Hepr. 10

Luku alkaa sanoilla: ”Laissa oli vain varjo tulevasta todellisuudesta”.  Tämä oli varmaan juutalaisille aika hurjaa kuunneltavaa. Eilen puhuttiin siitä, että temppelissä tapahtunut uhraaminen oli kuva, joka Jeesuksen kuolemassa korvautui paremmalla ja todellisemmalla uhrilla. Laki ei kuitenkaan siis ollut edes kuva, vaan pelkkä varjo.

Varjohan on siitä mielenkiintoinen asia, että siitä voi olla joskus aika vaikea päätellä mitään kohteesta, josta se on peräisin. Jos haluamme päätellä esimerkiksi esineen muodon sen varjon perusteella, niin se onnistuu vain, jos esinettä kääntelee ja siten saa esiin monta erilaista varjokuvaa. Näitä kuvia yhdistelemällä saa sitten paremman mielikuvan alkuperäisestä esineestä, mutta siitä huolimattakin tulos on epätäydellinen. Paljon jää pois, koska esimerkiksi värejä ei pysty erottamaan.

Missä mielessä laki siis heijastaa todellisuutta? Se kertoo siitä, että ihmisillä on tarve puhdistua ja löytää suhde Jumalaan. Mutta se ei tarjoa ratkaisua tähän ongelmaan, eikä se voi sitä edes teoriassakaan tehdä, koska laki perustuu ihmisten suorituksiin. Jeesuksen sovitustyö sen sijaan on kertakaikkinen ratkaisu. Se tuo kuvioon myös uuden ulottuvuuden eli lopullisen anteeksiannon.

Luvun loppupuolella tosin varoitetaan, että tämä ei ole mikään automaatti. Siksi me tarvitsemme joka päivä rohkaisua ja kestävyyttä. Ja sen vuoksi seurakunnan kokoontumiset ovat erityisen tärkeitä. Tämä asettaa meille myös haasteen ja kysymyksen. Saammeko kokoontumisissamme rohkaisua elää uudella tavalla? Tätä kannattaa miettiä ja rukoilla.

Marko

Jer. 39

Babylonialaiset valloittivat Jerusalemin ja suorittivat julman puhdistuksen. Eikä kaupungista ulkoisestikaan paljoa jäänyt jäljelle. Sen asukkaiden talot poltettiin ja muurit revittiin maahan. Tarkoitus oli selvästi lakkauttaa Juudan hallintokoneisto ja taannuttaa koko maa muutenkin.

Mielenkiintoista kyllä, babylonialaiset olivat selvästi tietoisia Jeremian profetioista. He kohtelivat häntä hyvin, mutta Jeremian kannalta tämä ei välttämättä ollut pelkästään hyvä asia. Juutalaiset saattoivat hyvinkin mieltää hänet valloittajien ystäväksi tai jopa petturiksi.

Mitäpä tekee Jeremia kaiken tämän kaaoksen keskellä?  Hän vie rohkaisevan sanan Herralta kaupungissa asuvalle maahanmuuttajalle! Inhimillisesti ajatellen Jeremialla olisi varmaan ollut tärkeämpiäkin henkilöitä rohkaistavana, mutta tässä onkin kyse Jumalan näkökulmasta. Jeremian ei tarvinnut yrittää hallita tilannetta, vaan riitti, että hän kuunteli Jumalaa ja toimi sen mukaisesti. Tämä on mielestäni puhuttelevaa ja opettavaistakin. 

Hepr. 9

Tässä luvussa kutsutaan Jumalan ja ihmisten välistä liittoa testamentiksi. Tätä sanaahan me olemme  tottuneet käyttämään Raamatun osista. Olisikohan parempi, jos puhuisimme Vanhan ja Uuden Testamentin sijasta Vanhasta ja Uudesta Liitosta? 

Itse asiassa en kyllä oikein ymmärtänyt tuota testamenttikohtaa. Uusi liitto toki oli selvästi testamentti, joka astui voimaan, kun Jeesus kuoli. Mutta kuka oli ensimmäisen liiton tekijä, jonka kuoleman jälkeen testamentti astui voimaan? Ilmeisesti tarkoitus oli osoittaa, että koska Mooseksen aikana kuoli pelkästään pukkeja ja härkiä, niin vanha liitto oli vain uuden liiton kalpea kuva. Tällaista ”kuvakieltä” käytetään Raamatussa muuallakin. Itselleni tutuin kohta on tämä:

”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.”

Raamatussa siis se, että joku on ”vain” kuva, ei tarkoita sitä, että se olisi jotenkin epätodellinen tai huono. Se vain tarkoittaa sitä, että on olemassa vielä parempaa ja sitten kun se parempi tulee esiin, niin kuvan on aika väistyä. 

Marko

Jer. 38

Hepr. 8

”Minä pelkään…” (Jer. 37:19)

Olin vajaat kolme vuotta sitten Krito-kurssilla. Krito tulee sanoista kristillinen toipumistyö, ja se on Kansan Raamattuseuran työala. Krito-työn ydin on vertaisryhmä, jossa voi kertoa omasta elämästään ja sen kipukohdista, kuunnella toisia ja rukoilla yhdessä. 

Krito-kurssilla käsittelimme myös pelkoa. Kirjoitin tuolloin muistiin omia pelkojani.

• • Tulipalon ja varkaiden pelko lapsuudessa
  • Henkisen ja fyysisen väkivallan pelko nuoruudessa koulukiusaamisen seurauksena
  • Aikuiseksi kasvamisen pelko nuoruudessa
  • Yksin jäämisen pelko

Listaa olisi varmasti voinut jatkaa huolellisella miettimisellä pitkäänkin. Kaikilla meillä on omat pelkomme. Mielenkiintoista olisi tietää, mistä ne oikein kumpuavat.

Krito-kurssilla käytettiin opiskelumateriaalina Mirja Sinkkosen ja Paula Tähtisen kirjaa Lupa tuntea (Kirjapaja, 2009, 3. painos). Pelosta kirjassa todetaan mm. seuraavaa:

• • ”Terve pelko suojelee ja varjelee vaaroista: kaksi tärkeää perustehtäväämme ovat hengissä säilyminen ja lisääntyminen. [–] Pelko on aikojen alusta pitänyt valppautta yllä, auttanut ihmistä ennakoimaan vaaratilanteita ja pysyttelemään hengissä mahdollisimman kauan.” (s. 42)
  • ”Rohkeus ei tarkoita sitä, ettemme ollenkaan eikä koskaan pelkäisi, vaan että pelosta huolimatta ja pelon kanssa uskaltautuu yrittämään sitä, mikä tuntuu pelottavalta.” (s. 43)
  • ”Monet peloistamme ovat elämän mukana ja vuorovaikutustilanteissa tai traumaattisten tilanteiden kautta syntyneitä.” (s. 43)
  • ”Kun puhutaan nimenomaan suhteessa olemiseen liittyvistä tiloista, silloin pelon vastakohta ei ole rohkeus, vaan mielen sisäisenä tilana turvallisuuden tunne, luottamus tai yhteys.” (s. 44)
  • ”Monet peloistamme ovat niin monikerroksisia, että niiden syntyä on mahdoton selvittää.” (s. 45)
  • ”Aikuinen on oppinut varomaan turvattomalta tuntuvia tilanteita, väistelemään ”vaaroja” ja valitsemaan varman päälle luotettavia ihmisiä ja turvallisia tilanteita. [–] Varovaisuudesta ja ennakoivasta kontrollista voi silloin tulla elämän keskeisin asia, toimintakyky voi näin laskea ja elämän laatu kärsiä.” (s. 45-46)
  • ”Tietyissä tilanteissa toistuvat pelot muodostuvat meille joskus vankilaksi ja kaventavat elämänpiiriämme.” (s. 47)
  • ”Pelkoa ei tarvitse salata tai hävetä. Tunnista, tunnusta, tunne! Se mitä ei tunnista, pelottaa eniten. Kun pelot tulevat tutuiksi, niiden kanssa voi elää ja päästä niistä vähitellen eroon. Toipumisen tavoite ei ole pelottomuus, vaan se, että minä hallitsen pelkoani eikä pelko minua. Pelon rehellinen kohtaaminen on avain peloista toipumiseen. Kohtaaminen käy turvallisesti toisen ihmisen kanssa.” (s. 51)

Toivottavasti edellä mainitut kohdat tiivistävät mahdollisimman hyvin sen ydinsanoman, mitä kirjassa pelosta halutaan sanoa. Kuten jo totesin, meillä jokaisella on omat pelkomme, ja joudumme enemmän tai vähemmän tekemään töitä niiden kanssa. On hyvä muistaa, että ”meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle” (Hepr. 8:1) ja että hän on ”täydellinen rakkaus, joka karkottaa pelon” (1. Joh. 4:18). Tässäkään asiassa emme tule täydelliseksi tässä ajassa, mutta voimme kantaa myös pelkomme Jumalalle, joka ”pitää teistä huolen” (1. Piet. 5:7).

Pekka