Kategoria: Luemme Raamattua

2. Kun. 12

Kuninkaiden kirjan lukeminen on hämmentävää. Tässäkin luvussa kuninkaan koko hallitusaika on tiivistettynä yhteen lukuun. Punaisena lankana on, kuinka Joas toimi suhteessa Herraan. Joas teki oikein. Virheelle, eli uhrikukkuloiden käytölle uhrataan yksi lause, mutta temppelin kunnostuksesta Joasin hyvänä työnä  kerrotaan pidemmin. Samalla lailla meidän tulisi keskittää huomio siihen, mitä hyvää ihmiset ympärillämme saavat aikaan.

Joas oli sitkeä ja kärsivällinen. Hän antoi papeille aikaa korjaustöiden aloittamiseen, mutta kun se ei toiminut, hän ei jakanutkaan rangaistuksia, vaan kehitti uuden ratkaisun. Aika hyvä esikuva siitä, kuinka luodaan pysyvää muutosta. 

Ilm. 2 

Minua puhutteli kirje Efeson seurakunnalle. Jeesus keskittyy hyvään, mutta kertoo suoraan myös sen, mistä ei pidä. Itsekin tunnistan, että rakkauteni Jumalaan on hiljalleen hiipunut ja tilalle on astunut periaatteet, uskollisuus ja kestävyys. Nämä ovat sinänsä hyviä, mutta eivät korvaa rakkautta. Pysähdyinkin ajatuksella sen äärelle, mitä asialle pitäisi tehdä. Ohje on simppeli: ”Käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja”. Ei kehotettu pumppaamaan itsestä tunteita, vaan riittää, että tiedostaa tilanteen ja pyrkii palaamaan niihin tekoihin, mitkä itsellä on olleet seurausta Jumalan rakastamisesta. Se voi olla syntien tunnustamista ja armon vastaanottamista, rukousta, sanan lukemista, palvelutehtävä/ kutsumus, asenne lähimmäisiä kohtaan jne. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla Jumalan seuraaja, vaan kullakin meistä on oma paikkamme. Avioliittoni alkumetreillä kuulin hyvää opetusta rakkaudesta avioliitossa. Avioliiton ”junassa” tahdon tulisi olla veturi ja tunteet seuraavat sitä vaunuina. Jos tunne vetäisi avioliiton junaa, se ei pääsisi pitkälle, eikä liitto kestäisi. Kun sen sijaan tahto (eli oma valinta sitoutua) ohjaa toimintaa, teen rakkauden tekoja ja sen seurauksena tunteet säilyvät ja syttyvät tarvittaessa uudelleen. Sama pätee Jumalaan. Kun toimin vilpittömästi niin kuin rakastaisin, myös tunne syttyy takaisin.

Muista kirjeistä mainitsen vielä Pergamonin. Raamatussa kerrotaan, että Saatana syöstiin alas taivaasta (Luuk. 10:18). Hän on siis maan päällä. Ilmestyskirjaa kirjoitettaessa hän asui Pergamonissa. Hän ei ole kaikkialla läsnä, kuten Jumala, vaan hän on langennut enkeli, joka on sidottu aikaan ja paikkaan. Jumala on valtavan paljon häntä voimallisempi. Tässä on lupaus; kun vastustamme kiusaukset, meille on luvassa hyvää. Kirjeiden ydin on selkeä. Jeesus voittaa ja hänen kanssaan voittajia ovat ne, jotka pysyvät hänen ominaan.

Anna

2. Kun. 11

Tässä luvussa on todellista juonittelua ja pitkäjänteistä vastarintaa. Atalja on niin vallanjanoinen, että menettäessään mahdollisuuden hallita poikansa kautta, hän päättää tuhota kruununprinssit ja vallan perijät, jotta voi itse jatkaa hallitsijana. Pieni poika kuitenkin saadaan pelastettua ja hän saa kasvaa Jumalan temppelissä. Se on hyvä paikka olla piilossa Ataljalta ja samalla oppia tuntemaan Jumalaa. Lopulta vallankumous toteutetaan ilman sotimista ja pohjoisvaltio eli Israel saa uuden hallitsijan. Alkaa ajanjakso, jolloin sekä Juudassa, että Israelissa on Herralle kuuliainen hallitsija. 

Minulle tämä puhuu siitä, kuinka yksittäisten ihmisten teoista muodostuu Jumalan suunnitelma. Näillä tapahtumilla ei ole yhtä tai kahta sankaria, vaan lukuisia Jumalalle uskollisia ihmisiä. Naisia, miehiä, pappeja ja sotilasjohtajia, jotka tekivät kukin oman osansa. Sellaisia mekin voimme olla.

Ilm. 1

Ilmestyskirja on ihan omanlaisensa Raamatun kirja, joka avaa pienen ikkunan kolmiyhteiseen Jumalaan. Isä Jumala antoi Jeesukselle näyn siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuisi. Sitten tämä Jeesuksen näky välitettiin Johannekselle. Jeesus kuvataan kirjassa tulenhehkuisena hallitsijana, eri tavoin, kuin muissa Raamatun kirjoissa.

Johannes ei suunnitellut tätä kirjaa tai kirjoittanut tätä puhtaaksi, vaan ainoastaan kirjasi ylös. Ilmestyskirja on siis ikään kuin luentomuistiinpanot, joissa osa tekstistä on sanelusta ja osa on sitä, mitä Johannes näkee. Ilmestyskirjaa luetaan vähemmän kuin muita UT:n kirjoja, vaikka tässä on ainutlaatuinen siunaus: ”Autuas se, joka tämän toisille lukee, autuaat ne, jotka kuulevat nämä ennussanat ja ottavat varteen mitä tähän kirjoitettu.”

Jakeessa 10 Johannes kertoo, kuinka ”Herran päivänä” Henki valtasi hänet ja hän sai tämän näyn. David Pawson perusteli mielestäni uskottavasti, että Herran päivä ei tarkoittanut tuolloin sapattia eikä sunnuntaita, vaan oli kerran vuodessa oleva päivä, jolloin kaikkien Rooman valtakunnassa oli palvottava keisaria jumalana. Se oli siis erityinen koetuksen päivä kristityille, jolloin ne, jotka olivat uskollisia Jumalalle, saattoivat joutua maksamaan siitä hengellään.

Minua puhuttelee se, kuinka Johannes on vankina uskonsa tähden, mutta silti saa tehtäväksi välittää viestin niille, jotka ovat vainottuina. Johannes on maan päällä, mutta näkee ja kuulee taivaallisia. Jeesus, jonka Johannes tunsi maan päällä, näyttäytyy näyssä niin voimallisena, että Johannes vaipuu maahan kuin kuollut. Johanneksen ei tarvitse kuitenkaan pelätä. Jeesus on voittanut kuoleman ja hallitsee. 

Mitä tämä sitten merkitsee meille? Tämä kirja on mielestäni kehotus nostaa katse kohti tulevaa. Kun saamme taivaallista näkökulmaa asioihin, ymmärrämme mikä elämässä on tärkeintä ja mistä emme voi tinkiä. Käytetään se vapaus mikä meillä (vielä) on uskovina!

Anna

2. Kun. 10

Aika verisiä kertomuksia, huh. Jakeessa 19 mainitaan, että Jeehu menetteli kavalasti tuhotakseen Baalin palvelijat. Yhteiskunnan puhdistaminen pakanallisuudesta tehtiin julmalla tavalla. Baalin profeetat puettiin ja he menivät Baalin temppeliin. Vaikuttavaa on, että heidän tuli selvittää, ettei joukossa ollut yhtään Herran palvelijaa. Olikohan niin, ettei kukaan osannut arvata mitään, siellä he uusissa vaatteissa porukalla palvelivat Baaliaan. Lopulta heidät kaikki mestattiin.

UT:n puolella Jeesus opetti Matt.10:16: ”Minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle. Olkaa viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset”. Kavaluuteen uskossa osattomia kohtaan meitä ei kutsuta, ihmisen lähelle pääseminen edellyttää viisautta ja viattomuutta. Jumalan viisautta kohtaamisiin.

Juud. 1 

Juudaan kirjeen saajana oli tekstin sisällöstä päätellen ehkä juutalaistaustaisia ihmisiä. Juudas viittaa opetuksessaan Vanhan testamentin aikaisiin tapahtumiin ja opetuksiin niin sujuvasti, että lukijoiden on täytynyt olla niistä jyvällä. Jos Juudas oli Jeesuksen veli, hän oli todella uudestisyntynyt, hän ei nimittäin millään muotoa vetoa sukulaisuuteensa, läheiseen luonnolliseen suhteeseensa Jeesuksen kanssa, vaan kirjoittaa Jeesuksesta ainoana Valtiaanamme, Herrana Jeesuksena, Kristuksena (jae 4). Luvun loppujae vielä korostaa Juudaan Jeesus-suhdetta. Suomen kansan Raamattu otsikoi luvun kaksi viimeistä jaetta Kunnia Jumalalle!

Jäin pohtimaan, millainen on uskovan valintaketju, jos hän päätyy nurkumaan kohtaloaan, napisemaan, etsimään omaa etuaan mielistelemällä, elämään himojensa mukaan ja puhumaan mahtavia (jae 16). Nurkumiseen meillä on monilla aihetta, jos sille ajattelun polulle lähtee, napinan taitoon ei tarvitse kursseja. Himoissamme tai vallan tavoittelussa olemme ehkä vaihtelevan ponnekkaita.

Jos Jeesuksen seuraaja päätyy johonkin tuollaiseen olotilaan, olisi ehkä syytä saada hienovarainen ohjauskeskustelu. Näky on vahvasti kateissa, ehkä omat vaikeudet, pettymykset ja kateus sekä sen myötä kiittämättömyys voisivat olla pohjalla. Luulen, että meillä on potentiaalia olla sekaannuksen aiheuttajia, jopa puhtaan evankeliumin mitätöijiä.

Juudas neuvoo armahtamaan niitä, jotka epäilevät (jae 22). Suokoon Pyhä Henki meille epäilyksen tai vaikeuksien aikakausina jonkin kokemuksen jumalallisesta todellisuudesta. Juudas kannustaa meitä pysymään apostolien opetuksessa (jae 17), tämä on nöyrtymisen paikka ja samalla siunauksen tie.

Pirkko