1. Aik. 17, Matt. 1

1. Aik. 17
Matt. 1   Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan sukuluettelo.

Aiemmin ei tällainen sukuluettelo ole kovin paljon jaksanut kiinnostaa, mutta nyt tätä lukiessa muistui mieleeni Israelin matkakokemus. Kun menin rukoilemaan itkumuurille, tuli mieleeni rukoilla Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa lisäten samaan ketjuun isäni Hannun nimen. Koin voimakkaasti, että minulla on oma osa ja tehtävä tässä sukupolvien ketjussa, jossa isät kertovat seuraavalle sukupolvelle Jumalan ihmeteoista sekä sanoin että oman vaelluksensa kautta. Rukoilin, että voisin suorittaa oman tehtäväni ja kutsuni hyvin loppuun saakka. Se tuntui juhlalliselta ja todelliselta.

Evankeliumin kirjoittaja Matteus oli juutalainen. Hän asettaa Jeesuksen juuret juutalaisuuteen ja juutalaisten historiaan, jotta kristityt eivät unohtaisi juutalaisia juuriaan. Meillä on juuret Aatamiin saakka. Sukulinja johtaa Aabrahamin valinnasta Daavidin kautta Jeesukseen ja osaksi meidän identiteettiämme kristittyinä. Meitä kehotetaan myös VT:n pappien ja johtajien tavoin rakentumaan pyhäksi kuninkaalliseksi papistoksi, jonka tehtävänä on toimittaa Jumalalle otollisia hengellisiä uhreja. Olemme myös valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo ja Jumalan oma kansa. (1 Piet. 2:5,9)

Identiteettimme kristittynä on siis osa Jumalan suurta suunnitelmaa. Tämä ajatus innostaa,  vastuuttaa ja valtuuttaa yhtä aikaa. Siihen on hyvä liittyä ja laittaa omat kortensa kekoon yhdessä muiden kanssa.

VT:n lukukappale kertoo Daavidin, yhden Jumalan luottomiehen, elämän loppuvaiheista. Daavid saa profeetta Natanin kautta viestin Jumalalta, jossa kerrotaan Daavidin tulevista sukupolvista. Hänen sukunsa saa pitää valtaistuimen ikiaikoihin asti! Daavid vastaa kiittäen ja rukoillen, että saisi ikuisesti palvella Herraa!

”Kiittäkää Herraa sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti!” (Ps. 136:1)

Juha

1. Aik. 16, Ilm. 22

1. Aik. 16

Tässä luvussa on leeviläisten kiitosvirsi.  Asafin ja hänen veljiensä tehtävänä oli  ylistää Jumalaa Herran liitonarkun edessä. Kun tätä laulua lukee, niin tulee sellainen vaikutelma, että sen tarkoitus on myös muistuttaa ja opettaa kuulijoita Heran teoista.

Ylistys on muutenkin  suurelta osin muistamista. On aika  helppoa ylistää Jumalaa yleisesti ja täsmentämättä. Mutta on aivan eri asia kiittää Häntä niistä konkreettisista hyvistä asioista, mitä omassa elämässä on tapahtunut. Silloin nimittäin tulee tehneeksi sen valinnan, että tunnustaa Jumalan olevan kaiken takana.

Leeviläisten virsi kannustaa tällaiseen ylistämiseen ja tekemään sen vielä muiden ihmisten kuullen :  ”Kertokaa päivästä päivään ilosanomaa hänen avustaan! Julistakaa hänen kunniaansa, ilmoittakaa hänen ihmetekojaan kansoille, jotka eivät häntä tunne.

Minulle tällainen ajatus tuntuu aika haastavalta. Eihän nyky-Suomessa ole tapana puhua Jumalasta mitään, puhumattakaan siitä, että väittäisi nähneensä Hänen konkreettisia tekojaan.  Tähän tarvitsemme Jumalan apua ja johdatusta.

Ilm. 22

Ilmestyskirjan viimeinen luku jättää meidät odottamaan Jeesusta. Tavallaan kirja palaa ensimmäiseen lukuun, koska taas puhutaan Jeesuksesta alkuna ja loppuna.  Jeesus on siis kaiken ilmestyskirjan ennustusten varsinainen sisältö ja täyttymys. 

Tässä on taas kerran esimerkki siitä, miten Vanhan ja Uuden Testamentin teksti kertoo samasta asiasta.  Keskellä lukua on nimittäin kaunis kehotus:

Henki ja morsian sanovat: ”Tule! Joka tämän kuulee, sanokoon: Tule! Joka on janoissaan, tulkoon.  Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä.”

Ajattelen, että morsian tarkoittaa tässä seurakuntaa. Yhdessä Pyhän Hengen kanssa olemme siis kutsumassa ihmisiä elämän veden lähteelle.

Marko