Kategoria: Luemme Raamattua

5. Moos. 7

Mark. 9

Sopivaa tahtia. 5. Mooseksen kirjan 7. luvussa Jumala sanoo että hän karkotti israelin viholliskansat vähitellen israelilaisten tieltä, ei kerralla. Syykin kerrottiin. Muutoin villieläimet olisivat ehtineet levitä hävitettyihin kaupunkeihin ja kyliin ja israelilaisilla olisi ollut vastassaan petoeläintein ”armeija”.

Minulle tämä raamatunkohta on vuosien ajan muistuttanut Jumalan suuresta viisaudesta ja rakkaudesta minua ja meitä kohtaan. Jumala tietää, mitä tahtia meidän vapautuksemme erilaisista riippuvuuksista ja muista sielumme vihollisista tai ihan fyysisistä uhkista voi edetä niin, että me kestämme sekä fyysisesti että psyykkisesti. Kun Jumala ohjaa elämäämme ja seurakuntaamme, hän toimii kaikessa meidän parhaaksemme. Hän myös tietää, mikä on meille parasta pitkällä aikavälillä ja iankaikkisuudenkin näkökulmasta. 

Juuria myöten pois. En uskalla enkä osaa teologisesti selittää, miten rakastava Jumala voi yhden kansan vuoksi tuhota muita kansoja niin surutta, kuin Vanhassa testamentissa Israelin kansan viholliskansoja. Sen me sen sijaan tiedämme, että Jumala on jotain niin kirkasta, täydellistä ja pyhää, että me tämän päivän uskovat emme tahdo tajuta sitä. Jumalalle ei kelpaa mikään vähänkään tahrainen, saati täysin jumalaton. 

Markuksen evankeliumin 9. luvussa Jeesus käsittelee aika lailla samaa asiaa. Hän sanoo kärjistäen, että syntiin viettelevä käsi, jalka tai silmä on hakattava tai revittävä pois. Jeesus ei varmastikaan tässä kohtaa tarkoittanut, että nuo ruumiinosat tulisi amputoida, vaan sitä, että paha on kitkettävä juurineen pois, ennen kuin se ulottaa lonkeronsa meihin niin vahvoina, että se vie mennessään. Jeesus tunsi Jumalan pyhyyden. Hän tiesi, että synnin kanssa ei ole leikkimistä. 

Vieraslajeista tiedämme, että kun niille ei Suomen luonnosta löydy luonnolisia kilpailijoita, ne alkavat nopeasti rehottaa kaikilla tien pientareilla ja syrjäyttävät alkuperäiset niittykasvit tieltään. Kun ne ovat levinneet laajalle, niitä on lähes mahdotonta enää saada tuhottua. Korkeintaan niistä pystyy pitämään vapaana rajattuja alueita, joihin ihmisen resurssit riittävät.

Heli

5. Moos. 6

Mark. 8

”Tähteeksi jääneitä paloja kerättiin seitsemän korillista.” Jeesuksen tekemissä ruokkimishmeissä minua puhuttelee  itse ihmeen lisäksi Jumalan ymmärrys meitä epäuskoisia kohtaan. Tuhannet ihmiset olivat syöneet vatsansa täpötäyteen. Silti ruokaa jäi yli seitsemän korillista. Jumala antoi ruokaa niin yltäkylläisesti.

Jos kaikki ruoka olisi mennyt, opetuslapset ja me jälkipolvet olisimme voineet erehtyä luulemaan, että mitään ihmettä ei tapahtunutkaan.  Mutta nyt, ihmeestä jäi konkreettiset merkit: runsaasti korit täynnä leipää, enemmän kuin lähtötilanteessa oli ollut. Ihmettä on vaikea uskoa todeksi, kun se on ohi ja elämä on palannut tuttuihin uomiinsa. Meidän epäilymme ei kuitenkaan tee tapahtunutta tapahtumattomaksi. 

Omassa elämässämme on myös todennäköisesti tapahtunut asioita, jotka voi nimetä ihmeeksi. Toinen nimeää ne sattumaksi, uskova ihminen Jumalan ihmeiksi. Ne kannattaa kirjata ylös, muistella niitä ja kertoa niistä, jotta emme inhimillisen järkeilymme kautta selitä niitä tapahtumattomaksi. Niin käski Jumala israelilaisiakin tekemään, eli muistamaan ja kertomaan Egyptistä vapautumiseen liittyneistä ihmeistä (5. Moos. 7).

Täysillä messissä. Rakkauden kaksoiskäskyn ensimmäinen osa tulee 5. Moos. 6 luvusta, jossa Jumala käskee omiaan rakastamaan häntä koko sydämestään, sielustaan ja koko voimallaan. Tunteet, tahto, mielen innostus, luovuutemme tai systemaattisuutemme, loogisuutemme tai muut luontaiset kykymme ja taipumuksemme on kaikki tarkoitettu palvelemaan Jumalaa. Mooseksen laki oli laki, ja se osoitti lopulta, että ihminen ei kykene toteuttamaan edes rakkauden kaksoiskäskyn ensimmäistä osaa, saati myöhemmin Jeesuksen lisäämään tarkennusta, käskyn toista osaa. Jeesus onneksi tuli ratkaisuksi ongelmaan.

Nuorempana, väärin tekemisen pelosta päätin jossain vaiheessa, että olisin taka-alalla ja hiljaa. Siten saisin mahdollisimman vähän vahinkoa aikaan. Mutta eihän se onnistunut. Eikä Jumala missään tapauksessa ole tarkoittanut meitä elämään niin. Meni syteen tai saveen, niin ollaan täysillä Jeesuksen messissä! Ja jos ei tiedetä, miten olla mukaan, tärkeintä, että tehdään jotakin. Kyllä Jumala ohjaa meitä matkaa tehdessä, kun kuljemme yhdessä toisten kanssa rukoillen.

Heli

5. Moos. 5

Kymmentä käskyä voidaan lähestyä monella tavalla. Minun mielessäni on rakkauden kaksoiskäsky. Siinähän Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen liitetään toisiinsa. Lähimmäisen rakastaminen on Jumalan rakastamista ja toisin päin. Uuden Testamentin puolella on esimerkiksi käyty väittelyä sapattikäskystä. Katsotaanpa mitä Mooses sanoi siitä:

Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi,  mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, härkäsi, aasisi eikä mikään muu juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Näin sinun orjasi ja orjattaresi saavat levätä kuten sinä itsekin.  Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää.

Sapattia vietetään siis siksi, että kansa on nyt vapaa, eikä enää orjuudessa. Nyt on mahdollisuus levätä ja sen mahdollisuuden käyttäminen on samalla kiitosta Jumalalle siitä, että hän vapautti kansan Egyptistä. Yhtenä päivän viikossa juutalaiset eivät tee mitään, koska he voivat! Sapattikäsky on siis kutsu astua siihen vapauteen, jonka Jumala on meille ansainnut ja valmistanut. Ainakin minulle tämä on ajatus, jonka parissa kannattaa viettää jonkin aikaa. Meidän kiireinen maailmamme  tarvitsee tätä Jumalan vapautta ja siksi uskon että ”muista pyhittää lepopäivä” on lause, jonka kautta Jumala puhuu tänään meille kaikille.

Mark. 7

Eilen vertailin Mooseksen lakia Hammurabin lakiin. Sen valossa on helppo ymmärtää Jeesuksen turhautumisen fariseusten laintulkintoihin. Ne nimittäin tuntuivat ”vievän kohti Hammurabia”. Kun laista otetaan pois armeliaisuus, niin ulkoisten säädösten noudattamisesta tulee tärkeämpää kuin todellinen oikeudenmukaisuus. Meidän arvomme, maailmankuvamme ja palvonnan kohteemme heijastuvat lopulta käytökseemme. Näistä asioita ei kuitenkaan huomaa yksittäisistä teoista. Siksi fariseukset olivat täysin hakoteillä, kun he yrittivät niiden perusteella tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä toisten hurskaudesta. He etsivät seurauksista syitä.

Jeesuksen pääopetus tässä luvussa liittyy tähän: ”Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos.” Me pelkäämme luonnostamme, että joku ulkopäin tuleva asia pilaa meidät ja meidän elämämme. Jos näin ajattelemme, meille käy helposti kuten fariseuksille, jotka selvästi ajattelivat, että heidän sisimpänsä on puhdas ja oikeamielinen. Jotta se pysyisi jatkossakin sellaisena, niin oli johdonmukaista välttää kaikkea, mikä olisi voinut tahrata heidät. Näin tehdessään he, ironista kyllä, muuttuivat kylmiksi ja koviksi. Paha ei tullutkaan ulkoapäin.

Oliko Jeesus sitä mieltä, että me olemme sisimpämme vankeja? Jeesuksen  antama lista pahoista asioista, jotka tulevat sydämestämme, on aika vaikuttava: ”pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli.” Arvelen, että salaisuus on rehellisyydessä. Jos väitämme, että sisimmässämme ei ole tällaisia asioita, niin ne pääsevät hallitsemaan ja saastuttamaan meidän elämämme. Avoimuus Jumalan ja toisten ihmisten edessä avaa kuitenkin tien anteeksiannolle ja vapaudelle.

Marko