Tiedotusposti

Hei,


KohtaamisPaikan tarina
Viime sunnuntaina vietimme Mikan kiitos- ja eläkejuhlia. Keljon yhteisö sai alkunsa 24 vuotta sitten ja nimi muutettiin myöhemmin KohtaamisPaikaksi. Mika on kirjoittanut KohtaamisPaikan tarinan, jossa hän käy läpi, mitä kaikkea näihin vuosiin on mahtunut. Hän kertoo myös periaatteista, joilla yhteisöä on rakennettu. Lue tarina tästä linkistä: https://www.kohtaamispaikka.net/kohtaamispaikan-tarina-2/

Mikan työn ja KohtaamisPaikan merkitys
Vuonna 1999 jumalanpalvelusyhteisön syntyminen luterilaisen seurakunnan yhteyteen oli uusi asia. Mika kertoo tarinassa Jumalan yksityiskohtaisesta johdatuksesta. Mika mukaan tuo rohkaisu tuli tarpeeseen, koska yhteisön aloittamiseen liittyi myös riskejä. Tuolloin ei vielä ollut nähtävissä, mihin kaikkeen nämä päätökset johtaisivat.

Yhteisö on ollut merkittävä meille monille mukana oleville. Mikan ja KohtaamisPaikan työn vaikutus ei rajoitu kuitenkaan vain Jyväskylään ja KohtaamisPaikkaan. Kuulimme videotervehdysten kautta, miten työ on rohkaissut ja vaikuttanut monien yksilöiden ja seurakuntien elämään ympäri Suomea. Hengen uudistus kirkossamme toiminnanjohtaja Timo Pöyhönen oli paikan päällä kiittämässä Mikaa ja rohkaisemassa meitä jatkamaan työtä.

Meille KohtaamisPaikassa mukana oleville tämä yhteisö on arkipäivää ja se sumentaa helposti tämän merkityksen ja arvon. Kuulin yhden pitkään KohtaamisPaikalla mukana olleen kommentoivan juhlan jälkeen: ”En tiennytkään, että tämä KohtaamisPaikka on tämmöinen juttu”. KohtaamisPaikka on merkittävä juttu. Kiitetään Jumalaa tästä yhteisöstä ja Mikasta, jota Hän on saanut käyttää, jotta tämä kaikki on mahdollista.

KohtaamisPaikan iltamessu Kipinässä su 5.11.
Klo 16.30 alkaen kahvia, teetä, mehua ja pientä purtavaa
Klo 17.00 alkaen messu
Lapsille omaa ohjelmaa kolmessa ikäryhmässä:
-Koppis 3-6 v.
-KooPee 7-11 v.
-K12 12 v. →

Osoite: Kauppakeskus Seppä, Ahjokatu 3-5
Löydät Kipinän kauppakeskuksesta seuraamalla Jyväskylän seurakunnan opasteita. Sisäänkäynti on kauppakeskuksen vessojen lähellä ja Kipinä löytyy toisesta kerroksesta. Tästä videosta voit katsoa reitin: https://youtu.be/LM0V-H1ZaK0?si=DIcUsZ0mSdkHu3lJ

Jos et pääse paikalle, voit liittyä mukaan zoomin kautta klo 17.00.
ID-numero on 934 8740 9760 ja salasana 532191.
Suora linkki Zoomiin:
https://zoom.us/j/93487409760?pwd=NmpXb3BiTFRDZ08yemx0Tkd1SlRvQT09

Jeesus sanoo: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20) Tämä on yksi niistä päivistä.

Siunauksin, Topi