• Vanhempien KohtaamisRyhmä

    Lapsiperheen arki on täynnä iloa, mutta usein myös vauhtia, vastuuta ja huolehtimista. Kun energia kuluu perheen perustarpeista huolehtimiseen, omalle ajalle – ja joskus myös omalle jumalasuhteelle – voi olla vaikea löytää tilaa. Siksi on Vanhempien KohtaamisRyhmä. ❤️ Tule mukaan avoimeen ryhmään, jossa saamme pysähtyä yhdessä, kohdata toisiamme ja vahvistaa omaa jumalasuhdettamme. Illan aikana keskitymme yhteiseen

  • Koululaiskerho

    Linkki ilmoittautumiseen KohtaamisPaikan koululaiskerhossa kasvetaan yhdessä Jeesuksen opetuslapsina. Se tarkoittaa mm.: 📖 Oman elämän ja uskon asioiden pohtimista Raamatun äärellä 😄 Hauskanpitoa uusien ja vanhojen ystävien kanssa 🙏 Rukousta, ylistystä ja uskoelämän harjoittelua yhdessä 🎨 Ohjelmaa suunnitellaan yhdessä kerholaisten kanssa Kerho on suunnattu alakouluikäisille, jotka ovat kiinnostuneita näistä teemoista. Kerhopaikkoja on rajoitetusti. 📍 Paikka: Nuortentila, Yliopistonkatu 26 (käynti sisäpihan

  • Äijälänrannan KohtaamisRyhmä

    Naisille suunnattu Äijälänrannan KohtaamisRyhmä kokoontuu kodissa maanantaisin 3-4:n viikon välein. Kokoontuminen on Äijälänrannassa, mutta mukana on väkeä ympäri kaupunkia, joten tervetuloa mukaan muualtakin. Kysy lisää whatsapp- tai tekstiviestillä Tiina Saloselta puh. 040 093 5003. Tänä syksynä ryhmässä aletaan käydä läpi Alfan Rukouskurssia. Voit tutustua materiaaliin täältä: https://alfasuomi.fi/rukouskurssi/ Iltapala nyyttäriperiaatteella