Kun vapautuu pitkään kantamastaan ja hiertävästä taakasta, olo helpottuu. Sen tietää vaeltaja, joka on raahannut raskasta rinkkaa vaikeissa maastoissa. Kantamus on alkanut jo kauan aikaa sitten painaa ja hiertää. Kun päivän päätteeksi saa laskea rinkan maahan, selkä oikenee ja olo on äärimmäisen kevyt.
Tällainen koko ikämme kantamamme taakka on itsessään pärjääminen ja Jumalasta erossa eläminen. Psalmin 33 kirjoittaja kirjoittaa ihanasti: ”Ei voi kuningas väkensä voimalla, ei sankari selviydy omin avuin. Pettävä on hevonen pelastajaksi, sen voima ei vie turvaan. Mutta Herran silmä on niiden yllä, jotka palvelevat häntä ja luottavat hänen uskollisuuteensa.” (Psa 33:16 – 17).
Jeesuksen vuorisaarnassa rima on asetettu niin korkealla, että kukaan ei pysty sitä ylittämään (Matt. 5 – 7). Luvussa 7 ihmiset tajusivat, että Jeesus ei vain opeta kuten muut rabbit, vaan niin kuin se, jolla todella on valta. Sen jälkeen, luvuissa 8 – 9 Matteus kuvaa Jeesuksen tunnustekoja, joilla hän osoittaa, että vain yksin hän Jeesus, on Jumala, ja vuorisaarnassa asettaman standardin täyttäjä. Hän kykenee tekemään mitä tahansa: hän parantaa minkä tahansa sairauden, hän hallitsee luonnonilmioitä ja henkimaailmaa, näkyvää ja näkymätöntä.
Tuon pitäisi saada kenet tahansa meistä kipin kapin juoksemaan Jeesuksen tykö ja uskomaan häneen. Jumalan rakkaus on kaikkea syleilevä, mutta myös kaiken vaativa. Hänen rinnallaan ei meillä ihmisillä voi olla mitään muuta, mitä palvomme. Sen vuoksi Jeesuksen vastaan ottaminen ja usko häneen ei olekaan niin helppo asia. Siihen tarvitaan Jumalan ihme.
Heli
