Ei isäntäänsä suurempi Matteus on evankeliuminsa alkupuolen tähän saakka marssittanut esiin liudan todisteita Jeesuksen messiaanisuudesta: Jeesuksen sukuluettelo ja profeetat ovat todistaneet hänestä; hänen tunnustekonsa puhuvat Jeesuksen Jumaluudesta kiistattomasti. Nyt Matteus siirtää kameran toiseen suuntaan: siihen, kuinka Jeesus antoi vallan myös opetuslapsilleen tehdä samoja tekoja kuin Jeesus teki.
Vallan mukana tulee myös vastuu. Opetuslapsi ei ole opettajaansa suurempi, eikä palvelija isäntäänsä. Jos opettajaa on vainottu ja Jumalaa, talon isäntää ja sen kaiken varallisuuden omistajaa syytetään itse paholaiseksi, eivät opetuslapset tai talon palvelijat voi odottaa sen parempaa kohtelua. Totuuden puhujaa ei aina kiitellä. Totuus paljastaa salaisimmat aikeemme ja ajatuksemme. Totuus ei tunnu kivalta, varsinkin, kun se paljastaa omat virheemme ja syntimme. Sen vuoksi sitä vastustetaan ankarasti. Jeesus halusi seuraajiensa ymmärtävän, mihin he lähtevät ja sitoutuvat Jeesusta seuratessaan. Kukaan ei pääse sanomaan, että ei tiennyt, mitä Jeesuksen opetuslapseus vaatii. Psalmin 35 kirjoittaja oli kokenut myös vainoa hurskautensa vuoksi. Hän pyysi Jumalaa puuttumaan ja Jumalan enkeleitä ajamaan vainoojat pois kuin akanat tuuleen (Psa 35:1 – 5). Hänellä on niin suuri luottamus Jumalaan, että hän ei lähtenyt itse hyökkäämään ja puolustamaan itseään vaan odotti Jumalan tekevän sen.
Antaessaan saa ja kadottaessaan löytää. Siitäkin huolimatta, että Jeesuksen seuraamisella on hintansa, sillä on myös palkkansa:
”Se joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” (Matt. 10:39).
Heli