“Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala. / Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.”
Pystytkö palauttamaan mieleen, miltä tuntuu kun on oikeasti jano? Meillä monet tarpeet, janon, nälän, jopa kahvin himon, saa usein tyydytettyä niin nopeasti, ettei palavaa tarvetta joudu usein edes kokemaan. Omalta osaltani voin sanoa, että en kovin tyypillisesti koe fyysistä janon tunnetta, mutta joissain tilanteissa jano on ollut niin voimakas, etten ole kyennyt ajattelemaan mitään muuta. Ehkä kaikki samaistumme siihen, mitä on kaivata palavasti lepoa.
Psalmin kirjoittaja janoaa, kaipaa palavasti Jumalan läheisyyteen ja läsnäoloon. Hengellinen nälkä on siinä mahtava asia, että se vetää meidät Jumalan sanan äärelle, avaa meidät hänen työlleen ja laittaa elämän uudenlaiseen perspektiiviin. Toisaalta, jos janoa ei ole, kaikki tämä voi tuntua aika raskaalta puurtamiselta.
“Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: »Abba! Isä!»” (jae 6)
Ajattelen jotenkin myös, että jano tekee ihmisen haavoittuvaksi ja avoimeksi Jumalan edessä. Silloin emme voi laskelmoida tai suorittaa. Jumala haluaa että tulemme hänen eteensä kuin lapset, jotka kaipaavat vanhemman läheisyyttä.
Monelle hengellisen janon kokemus voi olla ihan vieras käsite, joku taas voi muistaa hengellisen janon ajan, joka jossain vaiheessa hiipui, kolmas elää tässä suhteessa ”aallon harjalla”, mutta saattaa pohtia, miten pitää hengellistä paloa yllä. Itse ajattelen, että erilaiset vaiheet hiipumisineen ovat aika normaali osa kristityn arkea ja kasvua ja Jumala toimii kaikkien erilaisten vaiheiden kautta. Samalla uskon vahvasti, että hengellistä janoa voi ja kannattaa pyytää. Ja se on rukous johon Jumala mielellään vastaa.
Rakas Isä, sytytä minuun, seurakuntaamme, perheeseeni hengellinen jano ja nälkä. Anna meille jano, että etsisimme sinua. Kiitos, että sinä et päästä irti. Älä milloinkaan päästä minusta irti.
Ada