“ Puhu, palvelijasi kuulee.”
Siinä on sellainen rukous, joka avaa oven sydämeemme, niin kuin Samuelillekin kävi. Elettiin hengellisesti kuivaa aikaa, jolloin Herra puhui ihmisille vain harvoin eikä näkyjä usein nähty. Jumala alkoi kutsua Samuelia nimeltä. Sitä ei Samuel aluksi ymmärtänyt. “Silloin Samuel ei vielä tuntenut Herraa eikä Herra ollut ennen puhunut hänelle” (7). Eelin opastuksella hän sitten vastasi myöntävästi Herran kutsuun ja aloitti tehtävänsä profeettana, Jumalan äänenä kansalle. Hän suoriutui ensimmäisestä vaativasta tehtävästään hyvin, kuten myös jatkossakin. “Kun Samuel varttui, Herra oli hänen kanssaan eikä sallinut yhdenkään hänen sanansa osua harhaan. Ja koko Israel alkoi kuunnella Samuelia” (3:19, 4:1). Edellisen luvun jakeessa 35 kerrotaan hyvän papin määritelmä. ”Mutta minä asetan itselleni papin, joka on minulle uskollinen ja toimii tahtoni ja mieleni mukaisesti.” Ehkä se kertoi jo Samuelista.
Kuten luvusta käy ilmi, lähestyy Jumala meitä kaiken ikäisinä. Sen lisäksi, että me KohtaamisPaikassa ylistämme ja saamme opetusta Raamatusta, opettelemme myös Jumalan äänen kuulemista sekä aikuisten että lasten toiminnassa. On hienoa harjoitella tapaa olla vuorovaikutuksessa Jumalan ja toinen toistemme kanssa. Kuunteleva rukous pyrkii siihen, että voisimme toinen toisiamme rakentaa, kehottaa ja lohduttaa. Se on ollut varsin innostavaa ja mielenkiintoista.
“ Puhu, palvelijasi kuulee.”
Alkuun vähän taustaa kirjeestä. Paavali vangittiin ja vietiin Roomaan kahleissa, jossa hän odotteli oikeudenkäyntiä kotiarestissa 2 vuotta. Siellä hän kirjoitti kirjeen Filippin seurakunnalle, joka oli ensimmäinen Euroopan kohde, johon Paavali perusti seurakunnan aika pikaisella visiitillä (Apt 16). Vaikka hän kuolemaansa jo ehkä odottelikin, oli hän koko ajan luottavainen Jumalan huolenpitoon, josta hänen kaipuunsa kertoo:”haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein paras” (23). Siksi kirjeessä on inhimillinen, rakkaudentäyteinen ja luottavainen sävy. Kirjettä filippiläisille kutsutaan usein ilon kirjeeksi ja tässä luvussa puhutaan paljon rukouksesta ja kasvusta Kristuksen tuntemisessa. Ovatkohan nämä elämän ilon lähteitä?
Kuuntelin eilen kirjaa Itsekkyyden aika (Keltinkangas-Järvinen), josta jäi mm. mieleen pohdiskelu elämän tarkoituksesta, jossa haastettiin nykyinen yksilökeskeinen elämäntapa. Kirjan mukaan elämän tarkoitus kytkeytyy vahvasti yhteisöön ja toisiin ihmisiin. Se rakentuu usein velvollisuuksista ja sitoutumisesta asioihin, jotka vaativat ponnistelua toisten hyväksi. Se ei ole “oman brändin” rakentamista, vaan kysyy “mitä minä tästä saan” sijaan “mitä voin antaa”. Tarkoitus voi löytyä myös vaikeuksista ja uhrautumisesta, jotka tekevät elämästä painavaa ja todellista. Kun oppii tuntemaan Paavalin elämää, voinee edelliset asiat löytää hyvin edellisestä listasta. Silloisen työnantajansa palveluksessa hän oli saanut elää täyttä elämää ja tehdä kaikkea tuota. Paavali tunsi itsensä ja sen, mitä haluaa elämältään. Hän oli oppinut mies, jolle oli kertynyt sekä maallista ja hengellistä viisautta. Hän kutsuu itseään Jeesuksen palvelijaksi ja oli löytänyt Jeesuksen armon ja rauhan. Hänen elämäntehtävänsä oli levittää evankeliumia Jumalan valittuna aseena!
Paavalin oli niin varma tästä, että hän halusi laittaa kaiken peliin:”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto” (21)” Uskollisena kutsulleen hän saikin tosi paljon aikaiseksi kristinuskon levittäjänä ja vakiinnuttajana. Jumala käytti Paavalia ihmeellisellä tavalla, jossa näkyy suurena evankeliumin voima ja Jeesuksen tuntemisen kautta tapahtuva muutos. Evankeliumin työhön hän esimerkillään kutsuu myös filippiläisiä välillä suorasanaisesti ja toisinaan kiitokseen ja iloon käärittynä rukouksena. Hän on luottavainen ja suuri uskossaan siihen, että Jumala tekee työnsä valmiiksi sekä filippiläisten että oman elämänsä kanssa, vaikka vastustusta on aina evankeliumin työssä odotettavissa.
Kiitos esimerkistäsi ja rukouksistasi Paavali!
Juha