Edellisen luvun lopussa Paavali kirjoittaa taistelusta, joka on sama sekä Paavalille että filippiläisille. Tämä toinen luku alkaa tekstillä, jonka sisältö kuvastaa jotain näistä tai kaikkia näitä: yhteyttä, ykseyttä, yhtenäisyyttä riveissä. Kun taistellaan, taistellaan samaan suuntaan, pelataan samaan maaliin. Se edellyttää, että meidän tulisi vaalia samanmielisyyttä, joka ilmenisi samankaltaisessa rakkaudessa, sopuisuutena ja yksimielisyytenä.
Olen iästäni ja uskossa olemisen vuosista huolimatta hiukan tietämätön, mitä taistelu tarkoittaa? Melkein pelästyn, kun joku puhuu rukoustaistelusta tai muutoin taistelemisesta evankeliumin puolesta tai jotain vastaan. Olenko vetelys vai onko taistelu sittenkin hiljaista uskon kautta ojentautumista elämään, ihmisiin ja tilanteisiin.
Onko rukoustaistelu saman aiheen hokemista Jumalalle mahdollisimman usein kuin jankuttaen? Vai onko saman aiheen toistaminen rukouksessa uskollisuuden osoitusta? Missä määrin taistelu on yksilölaji, missä määrin seurakunnan yhteinen asia? Yhdessähän rukoilemme toistuvasti viikoittain esim. lähetystyön puolesta kohdentaen sen samaan maahan ja henkilöihin. Tästä esirukouksen muodosta johtopäätös olisi, että rukouksen toisto on toimintamallina käypä. Uskon myös, että Jumala voi toimia edellisviikon tai vuosien takaisten rukousten kautta – omalla ajallaan. Kun seurakuntana rukoillaan yhdessä, jaetaan taakkaa ja koetaan yhteyttä. Tämäkin ilmentänee taistelua. Toistaminen kuvannee myös vastuunkantoa ja uskollisuutta. Samalla yhdessä rukoillen tunnustamme, että ”Jeesus Kristus on Herra”. (11)
Ole tuoreesti siunattu Jeesuksen nimessä tänään.
Pirkko