Paavali kertoo tässä luvussa, kuinka hänellä oli taustallaan vahva koulutus, intoa, nuhteettomuutta ja merkittävä sukutausta. Mutta hän piti kaiken tämän roskana Kristuksen tähden. Nyt kun olen jäänyt eläkkeelle, voin ihan hiukan samaistua Paavaliin, kun menneet oppiarvot, ammatit ja tutkinnot ovat yks’hailee. CV:n päivitystä ei enää tarvitse, kaikki vanhat todistukset joutaisivat roskiin. Tärkeintä on Jeesuksen tunteminen (8), vanhurskaus (Jumalalle kelpaaminen) uskon kautta Jeesukseen, tietoisuus ylösnousemusvoimasta. Elämä jatkuu kohti päämäärää, yhteiskuntaamme taivaissa (20), joka on huomattavasti lähempänä nyt kuin silloin, kun uskoon tulin.
Jännittää tämä ajatus, ellei jopa hiukan pelotakin ja samalla siinä on niin ihanan syvällinen ilo ja rauha. Mistään muusta kuin Jeesuksesta en pysty kuvittelemaankaan saavani samaa varustusta elää juuri tätä elämänvaihetta kaikkine ajatuksineen ja tunteineen. Saman Jeesuksen kanssa elin toki ne aiemmatkin vaiheet, siitä kiitos ja kunnia Hänelle.
Iloa ja voimia meille tähän päivään, missä elämänvaiheessa olemmekaan.
Pirkko