1. Aik. 24, Matt. 17

1. Aik. 24

Matt. 17

Pietari, Jaakob ja Johannes näkivät, kuka Jeesus todella oli. Jumala otti Mooseksen taivaaseen, ja Elia otettiin tulivaunuilla taivaaseen. Molemmat olivat seuranneet Jumalan kutsua henkensä uhalla. On ihmeellistä ajatella, että Jeesus keskusteli heidän kanssaan juuri silloin, kun hänen edessään oli Isän tahdon seuraaminen ristinkuolemaan saakka. Jumala itse rohkaisi ja ilmoitti itsensä sanoen: ”Tässä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä.”

Verokysymyksen yhteydessä Jeesus osoitti käsityksensä omasta asemastaan. Eiväthän kuninkaan lapset maksa tullia tai sisäänpääsymaksua tullessaan kotiinsa palatsiin, eikä heiltä peritä veroa heidän tai heidän isänsä kulujen kattamiseksi. Nämä maksut kerätään vierailta tai kuninkaan alamaisilta. Jeesus osoittaa sanoillaan, että temppeli kuuluu hänelle kuin oma koti ja että maksut kerätään hänen Isänsä taloa varten.

Kuitenkin Jeesus toteaa, ettei veronkantajia tarvitse turhaan suututtaa, ja siksi hän maksaa veron. Jumala maksoi veroa tullakseen omaan taloonsa, jotta ei aiheuttaisi tarpeetonta suuttumusta eikä veisi ihmisten huomiota pois olennaisesta.

Elli