Jeesus vastaa avioliittokysymykseen kiinnostavalla tavalla. Kun juutalaisten ryhmien välillä oli erimielisyyksiä siitä, tarvitsiko avioeroon olla erityinen syy ja mikä sellaiseksi kelpaisi, Jeesukselta haluttiin selvittää hänen kantansa asiaan. Jeesus ei kuitenkaan asettunut minkään ryhmän näkemyksen puolelle, vaan kielsi avioeron vedoten luomiseen ja sanoen, että minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Kun häneltä sitten tivattiin, miksi Mooses sallii avioeron, jos se ei ole Jumalan tahto, Jeesus vastaa tietävänsä, mikä Jumalan tarkoitus oli alusta asti, ja antaa itse uuden ohjeen: ”Minä sanon teille, että jos joku hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, hän tekee aviorikoksen.”Raamatun tiukin avioliittoa koskeva opetus tuli suoraan Jeesukselta.
Jeesuksen seuraajat, nuoret miehet, joista ainakin Pietari oli naimisissa, olivat ohjeesta tyrmistyneitä ja totesivat, että jos avioliitto merkitsee tuota, on parempi olla menemättä naimisiin. Minulle tämä kohta kertoo siitä, että he ajattelivat samalla tavoin kuin kuka tahansa nuori mies tuohon aikaan. Itseäni tämä pysäytti, sillä myöhemmin kirjeissään he opastavat pyhään avioelämään ja korostavat avioliiton pysyvyyttä. He eivät alun perin olleet tällä kannalla, vaan Jeesuksen opetus ja hänen tuntemisensa muuttivat heitä.
Elli
