Nehemia sotkee nyt aika pahasti uskonnon politiikkaan. Joskus nykyään väitetään, että näin ei saisi tehdä, mutta olen kyllä eri mieltä. Jumalan valtakunta ei tule pakkovallalla kristillistämällä yhteiskunta lakien avulla. Se on Jumalan valtakunnan periaatteiden vastaista. Ajattelen, että esimerkiksi uskonnonvapaus on Jumalan valtakunnan arvojen mukaista yhteiskuntatasolla. Ketään ei pakoteta uskomaan kristinuskon Jumalaan. Jumalan valtakunta on vapaaehtoisesti sinne sisälle haluavien valtakunta.
Jumalan valtakunnan hyviä arvoja on hyvä saada vaikuttamaan yhteiskunnassa lakienkin avulla. Yksi tällainen Jumalan valtakunnan periaatteiden mukainen asia on huolenpito köyhistä.
Muistan että minua sykähdytti omissa diakonin opinnoissa, kun alettiin puhua diakonian profeetallisesta ulottuvuudesta:
”Kokonaisvaltainen diakonia ei kuitenkaan rajaudu vain avustamistyöhön, vaan siihen sisältyy myös profeetallinen ulottuvuus. Siksi kirkon tulee periaatteessa olla jopa barrikadeilla osoittamassa mieltään oikeudenmukaisuuden puolesta – eikä omien institutionaalisten intressiensä vaan kaikista köyhimpien puolesta.” (https://evl.fi/plus/kirkon-tutkimus/kirkon-diakonia-on-kapinaa-paremman-maailman-puolesta/)
Mikä on minun vastuuni ja roolini hengellisessä työssä? Helposti ajattelen, että on minun vastuulla, miten toiset kasvavat hengellisesti. Se on siitä kiinni, miten minä johdan, opetan ja järjestelen asiat. Tämä on raskas ja ahdistava ajatus, joka kuitenkin aika helposti mönkii puseron alle.
No eikös se sitten ole niin? Pakoilenko vastuuta, jos ajattelen, että ei se lopulta ole? Miten miellän vastuuni? Siihen liittyy johtaminen, opettaminen ja asioiden järjestely, mutta pääpaino on siinä, että Jumala toimii ja johdattaa sekä minun että muiden elämässä. Minä voin tässä jodatuksessa valmistella kasvualustoja, mutta en voi tuottaa kasvua. Minä en ole se ensisijainen toimija vaan pääpaino on Jumalan harteilla. Rukoilen, että Jumaln jodattaa siinäkin, miten johdan, opetan ja järjestelen ja sitten pyrin luottamaan, että hän tekee niin tavalla ja toisella. Varmasti tässä kaikessa on ”astian makua” ja paljonkin, mutta uskon, että kaiken minun inhimillisen rosoisuuden ja sotkuisuuden läpi Jumala on voimallinen toimimaan.
Olen istuttaja tai kastelija ja tahdon kiinnittää oman katseeni ja johdattaa muitakin katsomaan muuttumattomaan perustukseen, Jeesukseen Kristukseen. Siitä perustuksesta nousee hengellinen kasvu (ei minun inhimillisistä yrityksistäni). Jumala antaa kasvun.
Topi